Olen 20-vuotias nuori tyyppi joka käy töissä ja seurustelee ja muutenkin menee ihan okei. Mutta viikonloppusin kun muijakin on duunissa niin ainut asia mitä teen on kavereitten kanssa humalassa perseily, Ja siitä seuraa aina muutaman päivän morkkis ja ahdistus. Muutenkaan en osaa käyttäytyä jos oon juonut ja siitä ei seuraa yleensä mitään hyvää. Kaikki läheiseni on ollut aina huolissaan siitä ja en osaa oikein lopettaakaan sitä, en oikeestaan keksi mitään muutakaan tekemistä, ja kaverini ei tee viikonloppusin muuta joten ei ole sellasia ystäviä joitten kanssa vois vaik mennä leffaan tai tehä muutenkaan mitään kovin selväpäistä hommaa. Enkä jaksa missään kotona yksin roikkua, olen kuitenkin kohtalaisen sosiaalinen ja tarviin ihmisiä ympärilleni. Joten kertokaa te joilla on samanlainen ongelma ollut joskus että miten olette hoitaneet sen järkevästi.
Viikonloppu dokailu
7
412
Vastaukset
"kavereitten kanssa humalassa perseily,", "Muutenkaan en osaa käyttäytyä jos oon juonut ja siitä ei seuraa yleensä mitään hyvää.", "Kaikki läheiseni on ollut aina huolissaan siitä ja en osaa oikein lopettaakaan sitä", "en oikeestaan keksi mitään muutakaan tekemistä, ja kaverini ei tee viikonloppusin muuta joten ei ole sellasia ystäviä joitten kanssa vois vaik mennä leffaan tai tehä muutenkaan mitään kovin selväpäistä hommaa.", "olen kuitenkin kohtalaisen sosiaalinen ja tarviin ihmisiä ympärilleni."
Olet itse, viestisi perusteella huomannut että jotain saattais olla vialla ja sen vuoksi lainasin tekstiäsi vähä enemmän.
Voisit kokeilla tehdä nämä testit ja ovat ihan lääkärienkin käytössä ja luotettavia.
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/audit
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/sadd
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/juomatapatesti
Olet nuori kundi (josta olen kateellinen) ja toivon että olisin ajatellut samoja asioita sinun iässäsi. Ole vaikka muutama viikonloppu selvänä ja katso mitä tapahtuu niin voit huomata miten hoitaa se järkevästi mutta varaudu siihen että näet kaverit uudessa valossa. Jos ne kysyy minkä vuoksi et juo niin sanot vaikka että olet antibiootti-kuurilla.
Itehän sä tietysti päätät mitä teet.- t. voipytty
Kun kysyt, vastaan yksinkertaisesti, että kävelin eräänä iltana AA:n kokoukseen.
- Kaappijuoppo
Älä nyt hemmetti sentään hyviä juoppokavereita hylkää tommosten takia. Jos sun lähimmäiset ei hyväksy sua niin sano niille että vetäkää käteen. Sun juominen on sun asia eikä se kuulu muille. Anna mennä vaan. Ja mitä tohon morkkikseen tulee niin jos kovin pahaksi äityy niin ota pari kaljaa illalla niin olo paranee kovasti. Kun sulla muijakin kerran on niin parasta mitä darrassa voi tehdä on nussia itsensä hikeen ja sen jälkeen ottaa pari kylmää keppanaa. Tsemppiä nyt!
- aloittaja.
Joo näin olen itsekkin ajatellut niinkuin Kaappijuoppo tuossa kertoikin. Eihän sen pitäs olla ongelma jos viikot painaa duunia ja viikonloput on viihteellä, mutta kun se rajoissa pysyminen on se ongelma koska en osaa pysyä rajoissa, jos juon vaikka 7 annosta niin se on liian vähän ja tulee vaan typerä olo joka pakottaa avaamaan lisää. Vahvat viinat oon jo oppinu jättää lähes kokonaan pois koska se vetää tämän pojan niin yöhön että ainut mikä toimii on korkeintaan selkäranka. Ja ei toi nainenkaan tätä mun hommaa enään kauaa kattele, kun näkee näitä sen tuttuja baarissa ja marttakerho paisuttelee vielä mun käyttäytymistä entistä pahemmaksi muijalle. Että joo mistä on hyvä alottaa selväpäisempi elämä?
- sucks to be me__
Hmmmm. itekkin olen samanlaisessa tilanteessa paitsi ettei muijaa ole. Itse olen ajatellut jos sen muijan löytäis niin sitten saattais loppua tuo ainainen sekoilu, mut sullahan on sekin jo joka on tosin töissä joten et voi hänen kanssa olla. Itse en löydä tuosta mitään ulos pääsyä paitsi: 1. Rällästys jatkuu 2. Kärvistelee kotona yksin katellen leffoja & pelaten. 3. Etsiä uusia ystäviä? :(
- juomat viemäriin
Ota sitten semmonen muija, että se odottaa kaulimen kanssa kun tuut eka kertaa jurrissa yhteiseen himaan.
- Anonyymi
juomat viemäriin kirjoitti:
Ota sitten semmonen muija, että se odottaa kaulimen kanssa kun tuut eka kertaa jurrissa yhteiseen himaan.
Aikoinaan Justiina kaulitsi Pekkaa jo etukäteen
Ei näkynyt Pekkaa juurikaan kännissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944