Kertokaa millon kannattaa pistää kirsikkatomaatin taimenet avomaahan, Ja minkälaiseen maahan. Ja miten pitää hoitaa?
Vastaukset 1
- vain tekevältä
Minä laitan kirsikkatomaatit vain kasvimaalleni - en jaksa miettiä, millainen se maa on tai mitä kirsikkatomaatti vaatisi.
Kun istutan tomaatit ulos avomalle, niin laitan aluksi muutamaksi päiväksi harson päälle, ettei auringonpaiste ja kuivuus vahingoita niitä, kun juuret ovat kuitenkin kärsineet istutuksesta. Taimen voi istuttaa vähän syvemmälle kuin se oli kasvatusvaiheessa. Ja tietysti istutuksen yhteydessä on kasteltava kunnolla. Harson poistan sitten, kun siltä tuntuu eli esim. pilvisenä päivänä, jolloin kastelen, tai ennen sadetta, jolloin säästyn tuoltakin.
Avomalle istutuksen ajankohta riippuu vähän siitä, missä päin Suomea asut. Ajattelin laittaa omani tulevana viikonloppuna, mutta asun kyllä aivan Etelä-Suomessa. Olen pitänyt niitä nyt viikon verran ulkosalla myös öisin - tosin aluksi suojasin harsolla. Istuksen jälkeinen harsottaminen tietysti suojaa myös pakkasilta, mutta tomaatti on vähän arka hallalle. Tosin ei se kuole hallan nipistelyyn, vaan menettää vain paleltuneet lehdet.
Olen sitten kesällä lannoittanut kastelun yhteydessä tomaatteja, joten tuolla maanlaadulla tai rehevyydellä ei liene kovin suurta merkitystä, jos taimet saavat ravinteita kasvukauden aikana eikä maa ole aivan toivoton savikko tai hiekkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202532Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101230- 1081042
- 721018
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101852
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34781