Runo keskenmenon saaneesta naisesta.

Sä odotit, odotit lapsesi näkevän sut ilonkyyneleiden vallassa ensitapaamisellanne.
Sä toivoit lapsesi koskettavan kauniita rypyttömiä kasvojasi.
Toivoit silittäväsi lapsesi päätä, hellästi, jotta olisi rakkautesi tuntenut.
Hänelle olisit suonut elämän täydellisimmän.

Sä ylpeänä masussasi lastasi kannoit.
Et yllätystä ikävää odottaa osannut.

Epäonnistui synnytys tää, lapsi kerinnyt ei kasvojasi nähdä.
Kuoli hän kohtuusi, suru valtasi sut täysin, säälit lastasi kuollutta.
Syytit kaikesta Luojaa, antanut hän ei sulle lasta.
Mietit, teitkö väärin jotain, mistä rangaistuksen pahimman sait, mitä kokea odottava äiti voisikaan.

Jäi haaveeksi sulla yhteiset hetket, jotka lapsesi kanssa viettää halunnut olisit.
Jäi haaveksi myös uusi elämä, jota miehesi kanssa suunnittelit.

Lapsesi kuolemaa unohtaa et voi, toivot lapsesi löytäneen tien Jumalan luo, josta sinua silmillään viattomilla katselee.

Et öisin unta saa, toivot näkeväsi lapsesi vieressäsi nukkuvan suloista untaansa viattomasti. Et tilannetta tätä käsittää pysty, toivoit kaiken tapahtuneen olevan pahaa unta. Uskoa yrität lapsesi tällä hetkellä nukkuvan untansa pinnasängyssään, pysty siihen et.

Et elää jaksaisi enää, suru valtava kun on.
Suru sut pakottaa mielessäsi ajattelemaan itsemurhaa.
Itsemurhan avulla sä luulet kaiken helpottavan, pääsevän lapsesi luo.

Kuulet jo päässäsi, kuin lapsesi sua luokseen itkuisena pyytäisi.
Usko et muutenkaan elämälläsi mitään merkitystä enää olevan.
Sulle lapsen menetys kova paikka oli, edes uusi sitä edellistä korvaisi ei.
Susta vaihtoehto parhain on jättää tämänpuoleinen ja siirtyä sinne tuonpuoleiseen, odottavan lapsesi luo.



Siellä uskot löytäneesi uuden elämän, ikuisen elämän. Mutta itsemurha tää ei vaihtoehto hyvä ole. Tappamalla itsesi, saat lähimmäisesikin kovan surun partaalle, ajattelemaan samaa kuin sinä.




Tein tän runon naisille, jotka ovat menettäneet lapsensa synnytyksessä. Toivottavasti tein kiitettävän runon, toivottavasti piditte.