MIKSI?

Miksi pitää olla riippuvainen muista valtioista, kun voi olla täysin riippumatonkin?
Suomi on tieteellisesti tutkittuna aivan varmasti 100% omavarainen.
Paitsi, että nyt kultakaivokset ovat jenkkien omaisuutta ja pian vesistötkin on myyty, kuten nokia ja muut ovat ulkomaille myyty.
Maata on myyty venäjälle jne.
Kaikki mitä suomessa on on vaihdettu kasaan paperia tai numeroita.
Ja kaiken myydyn arvo vain nousee, sillä tuon paperin arvo laskee koko ajan ja ihmiset alkavat tajuamaan mitä on tapahtumassa.
aurinko paistaa Suomessakin, joten aurinko energiaa riittää.
Suomessa tuulee, joten tuulienergiaa riittää.
Maata riittää viljeltäväksi ja romua kierrätettäväksi.
Tietotaitoa löytyy vaikka millaisen uuden teknologian käyttämiseen, mutta ei.
Kuka estää????
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei vaan ihmiset tyydy siihen niukkuuteen mitä omavaraisuus merkitsisi. Pitäisi alkaa roudata polttopuita Helsinskiin ja kantaa niitä kerroksiin asuntoihin, joissa ei ole uuneja eikä hormeja, tai sitten tehtävä lisää puita polttavia kaukolämpölaitoksia. Ja millä ne halko/hake/puupellettirekat sitten kulkisivat. No häkäpöntöillä tietenkin.
Eli paljon olemme riippuvaisia tuonnista, öljyt, peltojen lannoitteet jne, ja vinetiä pitää olla että saadaan tuontiin kovia valuuttoja.
Ei paluu Impivaaran omavaraistalouteern ole helppoa eikä edes mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä23 kirjoitti:

Miksi pitää olla riippuvainen muista valtioista, kun voi olla täysin riippumatonkin?
Suomi on tieteellisesti tutkittuna aivan varmasti 100% omavarainen.
Paitsi, että nyt kultakaivokset ovat jenkkien omaisuutta ja pian vesistötkin on myyty, kuten nokia ja muut ovat ulkomaille myyty.
Maata on myyty venäjälle jne.
Kaikki mitä suomessa on on vaihdettu kasaan paperia tai numeroita.
Ja kaiken myydyn arvo vain nousee, sillä tuon paperin arvo laskee koko ajan ja ihmiset alkavat tajuamaan mitä on tapahtumassa.
aurinko paistaa Suomessakin, joten aurinko energiaa riittää.
Suomessa tuulee, joten tuulienergiaa riittää.
Maata riittää viljeltäväksi ja romua kierrätettäväksi.
Tietotaitoa löytyy vaikka millaisen uuden teknologian käyttämiseen, mutta ei.
Kuka estää????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu