Ensimmäinen hepreankielinen viiteraamattu

VT&UT

3

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loistavaa! Tuo Raamattu tulee todella SUUREEN tarpeeseen ja uskon sen julkaisun ja levittämisaikataulunkin olevan Korkeimman säätämä juuri tälle aikakaudelle!

      Israelin Pyhä siunatkoon tuollaisen Raamatun levittämisen kaikkialla Israelissa ja muuallakin maailmassa asuville juutalaisille/israelilaisille! Amen.

    • 20+16

      "Viiteraamatussa on eräskin taulukko, jossa on lainattu niitä rabbeja, joiden mukaan Jesajan kirjan 53. luku viittaa Messiaan kärsimyksiin. Nykyäänhän juutalaiset väittävät kyseisen luvun viittaavan Israelin kansaan, Junttila valottaa."

      Messias on tarkoitettu juutalaisille ja kansa on kärsinyt kristittyjen vainoissa, taistellut kansan ja Israelin puolesta ja Israel on syntynyt uudelleen, sinne kaikki juutalaiset ovat tervetulleita, Kansa on pelastanut kansan.
      Juutalaisissa on myös paljon rikkaita tänäpäivänä, lupauksen mukaan.

      Mutta missä jeesus jakoi saalista väkevien kanssa ? 53

    • ziz77us

      Jakaa tulevaisuudessa niiden pyhien väkevien kanssa jotka ovat ostettu täältä, eli paratiisissa Yeshua jakaa niiden Juutalaisten kanssa jotka haluavat noudattaa hänen käskyjänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      550
      2112
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      386
      1709
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1539
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1408
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1116
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1092
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1077
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      858
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      12
      833
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      823
    Aihe