Bussikortti

Olen saanut ristiriitaista tietoa siitä, että saavatko korkeakouluopiskelijat busskikorttia?
Olen kuullut että vain toisenasteen opiskelijat saavat sen haltuunsa.
?
6118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yleensä kaikein huonoimmin koulussa pärjänneet saa linja-autokortin.
Tämä nyt ei pidä ihann aina paikkaansa kun minullakin on kaksi korkeakoulututkintoa.
Kiitos työnantaijien harrastaman ikärasismin niin moni muukin korkeasti koulutettu joutuu tekemään koulutusta vastaamttomia töitä.

Äänestä

voihan se toki johtua siitäkin että korkeasti kouluttaudutaan aloille joilla ei ole kysyntää, eikä tarvetta kaikille halukkaille. ts. turhia koulutussuuntia olisi hyvä karsia kokonaan pois ja luoda selkeästi taloudellisiin mahdollisuuksiin pohjaavaa koulutusta, niin perus- kuin korkekouluissakin.

jk. moni ns. akateeminenkin tulee bussikuskiksi koska tienaa bussinratissa enemmän, kuin "koulutustaan" vastaavassa työssä.

Äänestä

Ite oon paljonki miettiny sitä että onko "seudulla" ja "koko alueella" mitään eroa? Samaan syssyyn molemmat kelpaavat

Äänestä
  • Seutu on helsinki, Espoo, Vantaa ja "koko alue" on edellämainittujen lisäksi vielä Kirkkonummi ja Kerava. Jos siis tarkoitit pääkaupunkiseudun lippu alueita. Ja hinta on tietysti koko alueella kalliimpi.

    Äänestä

Mä tarkoitin sitä että kun opiskelen helsingissä ja asun ihan muualla niin saanko sen saamarin kortin jolla pääsen matkustamaan hieman halvemmalla!???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dilledong. kirjoitti:

Olen saanut ristiriitaista tietoa siitä, että saavatko korkeakouluopiskelijat busskikorttia?
Olen kuullut että vain toisenasteen opiskelijat saavat sen haltuunsa.
?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu