Tarkoittakohan Soini sitä samaa maitojunaa, millä hän itse matkusti Audin ovensuusta opposition kovalle penkille?
Maitojuna
Asiantuntija puhui
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei. Perussuomalaiset pitivät kyytinsä, jonka määränpää ei sitten ollut hallitus. Hallitus, josta muodostunee se häviäjien hallitus, eli joukko sellaisia maitojunaedustajia, jotka menettivät kansantukea eli joutuivat maitojunaan vaaleista hakiessaan tukea kansalta. Persut ylenivät, jos se jäi huomaamatta.
Sen sijaan se vasemmisto puhui mitä puhui, käänsi ja otti uuden suunnan, ja nyt sitten on mietinnässä että kääntääkö kelkkansa taas tai miten puolin nyt oiskaan ku hallituksessa pitäis olla toisin puolin, että sii täh, eli joko kilttinä kokoomuksen apupuolueena, tai sitten kelkkansa kääntäneellä ja vielä kerran kääntäneellä maitojunalla takaisin eduskuntaan eli siis tuplasti hävinneenä puolueena. Veikkaan, ettei heitä maitojunat houkuttele.
Soiniko kävi vain ihan huvikseen lipaisemassa Jyrki Kataisen pyllyä vaalien jälkeen? Hänelläkö ei ollut mitään aikeita päästä Audin takapenkille?
Häviäjien hallitus vois olla paremminkin "hävittäjien"hallitus.Tuon tunari joukon jälkeen ei suomesta jäljellä muuta kuin rauniot.