Tulee iso jytky. Kreikan lainojen korko jo 17%, Espanjan ja Italian markkinat sekaisin. Kreikan luvattiin vuosi sitten toipuvan kunhan annettaisiin tukipaketti. Eipä toipunut. Seuraavaksi tulivat Irlanti ja Portugal. Pian seuraavat Espanja ja Italia, kumpi ensin, on vielä avoin kysymys.
Mitä tekee Suomen johto? Syytää epätoivon vimmalla rahaa molokin kitaan!
"Senttiäkään ei ole mennyt," sanotaan. No ei vielä, mutta nimet on paperissa, allekirjoitukset vekseleissä. Takuu merkitsee AINA sitä, että jos velallinen ei maksa, takaaja maksaa. Simple?
Jos luottamus em. maiden selviytymiseen on niin kova kuin eräät poliitikot suu vaahdossa vakuuttavat, miksi tarvitaan takauksia? Eihän vakavarainen takuita tarvitse, vaan saa vippiä omalla nimellään ja omilla vakuuksillaan.
Entäpä vakuuksien takuut, joita Urpilainen kuuluttaa? Silmän lumetta, poliittinen temppu päästä hallitukseen, takin kääntö. Ei sellaista ole olemassa kuin vakuus vaikkapa Kreikalta. Ei ne saariaan anna tai muutakaan omaisuuttaan takauksiksi. Korkeintaan jotain paperilla ja sillä saa tosipaikan tullen pyyhkäistä ahteria.
Ei Soinikaan olisi tilannetta muuttanut. Ainoastaan sen verran, että aikaisemmin olisimme voineet alkaa todellisen vakauttamisen kotimaan osalta.
Puheet suomalaisten työpaikkojen pelastamisesta ulkomaihin suuntautuvilla tukipaketeilla ovat p-puhetta, vaalitemppu, jolla hyväuskoiset saatiin äänestämään kokoomusta ja demaria.
Kansa saa sellaiset johtajat kuin se ansaitsee ja ansaitsee juuri sen, mitä sinisilmäisesti uskoo.
Nyt on turha itkeä kun vaalit menivät. Valmistaudutaan vyön kiristykseen, mikä ei koske ylempää yhteiskuntaluokkaa.
Tulee kotitalouksien, eläkeläisten ja pienipalkkaisten maksettavaksi ISO JYTKY!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on satavarmaa. Kaqikki mjuut sen jo n'äkevät muttei Kataine. Hän ajaa paketteja kuin se entinen Kusti polkupyörän tarakalla. "Onnkesi katastrofi ei Suomea koske!"
PIAN TULEE SE.......