Muut puolueet korkeintaan vastustavat joitain EU--maksuja. Kun EU-jäsenyys hyväksytään,niin längissä ollaan. Vain poistamalla jäsenyys voidaan hoitaa oma taloutemme kuntoon. EU:ssa se ei onnistu jupisemalla,saati nyökyttelemällä. Taloutemme pitää saada kuntoon itsenäistymällä. Näin tehtiin jo 1917. Jos silloin olisi ollut nykyinen eduskunta vallassa niin olisimme olleet 74 vuotta kommunismin orjia. Onko nykyiset suomalaiset heikompia kuin 1917? Ei kai. Ei ainakaan ipulaiset.
IPUlla oikea ote
selkärankainen
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsenäisyyspuolueella on pohjaa ryhtyä kokoamaan kansalaiset yhteen
Joitakin syitä miksi kansalaisten on herättävä:
Minua havahduttaa aina tosi syvältä kun mainitaan v. 1917
Tuolloin sivistyneistö sai tahtonsa läpi , maahan perustuslain ja hallitusmuodon.
Ennen sopimusta oli satoja vuosia kestänyt meille osittain tuntematon aika.
Kehitys itsenäisenä kansalaisvaltiona lähti "kipeästi" mutta edistyvästi käyntiin.
Muutos pyrkimysten perustana oli jokaisella ihmisellä ainakin muistitietoihin perustuva näkemys ihmisarvon puuttumisesta, ihmisten perusoikeuksien puuttumisesta ja toiveet kaikinpuolisesti paremman ihmisarvoisen aseman saavuttamiseksi ihmiselämälle.
Punaisen viivan äänestäjät, useimmat lähes tietämättömyydessä eläneet antoivat valtakirjan maan asioiden hoitamiseksi ”jollekulle” suurien toiveiden saattelemana.
Alkoi monimuotoinen lobbauksen aika.
Maamme kehittyikin hitaasti mutta varmasti ihmisten sitkeällä työllä ja yhteispäätöksillä maailman huippuvaltioksi.
Kansalaisten elinolot paranivat, lainsäädännön kehittyessä Suomi ratifioi YK:n hyväksymiä kansainvälissä sopimuksia.
”TYÖKANSAN” ay- edusmiehet olivat opetelleet kansalaisten yhteistoimintaa harjoitettaessa oman ylivalta asemaan johtavan tien.
Oikeutta tulonjakoon, oli käytetty luokka- ja tuloerojen muodostamiseen työtätekevien keskuudessa.
1960 luvulla voimistui. ns. ay-valta joka sinetöitiin eduskunnassa lainsäädännöllä
1970-1975 välillä
Suomi oli itsenäinen valtio.
Eduskunta päätti palkkapolitiikassa, maatalous tulosta, koulutuksesta, kouluista, rahasta, terveyden-ja sairaanhoidosta, sosiaalisista oloista, valvonnasta, tiedotuksesta, oikeuslaitoksesta jne….
Eduskunnan hallinnassa oli koko yhteiskuntarakenteen kehitys ja kansalaisvaltion jäsenten hyvinvointi.
Suurten puolueiden yhteis-sopimuksesta lainsäädäntöön kirjoitettiin saavutetun edun takaavat lakipykälät.
Tuolloin valtio takasi ihmisille oman asunnon saanti mahdollisuuden. Valtiolla oli omanasunnon hankkijoille erilaisia rahoitusmuotoja.
Vuokra-asuntojen rakentaminen ja osoittaminen asunnon tarvitsijalle oli kunnan tehtävä.
Laissa sanottiin ” kunnan on osoitettava asunto sitä tarvitsevalle.
Vuokrasäännöstelylaki turvasi vuokralaisen oikeuksia.
Hintasäännöstelylaki turvasi peruselintarvikkeiden saannin pienituloisillekin.
Maataloustulosta säädettiin laki, että kustannusten, hintojen ja tukien jälkeen viljelijä saa teollisuuden keskiansioihin verrattavaa vuosipalkan.
Säädettiin maatalousalalle kaikenkattava lainsäädäntö ja
säädettiin mm.laki maatalouslomituksesta
- siaisavusta
- matalouseläkkestä jne…
EU:n avoimeen talouteen siirryttäessä ihmisyksilön oikeudet on siirretty perusturvalakien piiriin. ( puoluepoliitikkojen harkinta valtaan)
Itsenäisen toimeentulon tarvitsemat suojaukset on purettu.
Rahoitus on markkinavoimilla.
Asuntotuotanto on siirretty pääomanomistajille. Vuokra-asuntotuotanto saa nyt valtiolta,avustuksia veronmaksajilta vuosittain moninkertaisen summan rahaa kuin mitä asuminen tulisi maksamaan kun itse kukin omistaisi oman kohtuuhintaisen asunnon
.
-j a t k u u.
Kaikki muut lainsuojat on murrettu purettu, mutta ei SAAVUTETUN EDUN TURVAAVIA LAKI PYKÄLIÄ jotka ovat säädetyt suljetun talouden aikana itsenäisessä Suomessa..
1.12.2009 Suomi joutui Lissabonin sopimuksen tultua voimaan Euroopan Unionin osaksi.
Vapaata yritystoimintaa ei enää ole.
Vapaata liikkuvuutta ei myöskään kaikillaole.
-vapaus valita asuinpaikkansa on poistettu niiltä joiden elämisestä ja kuluista vastaa kunnan varoista perusturvana 1.9.2010 alkaen.
Mielipiteen vapautta ei enää ole. (mm. Tapaus kansanedustaja Hakkarainen, ääneen puhuvat IPU:n jäsenet / sukulaisten syrjintä jne… )
Kulttuurinilmaisua ei enää tunneta .
Laki joka määritteli persoonallisista ilmaisuista Suomen lainsäädännössä ei nähtävästi enää ole.
Sitä en tiedä onko laki kumottu vai onko EU-direktiivi asettunut kulttuuri-ilmaisusta olevien säädösten yläpuolelle.
Laissa oli mm. ihmistä ei saa verrata eläimeen.
Tuota lainkohtaa rikkoivat 24.5.2011 eduskunnassa Ed. Arkinmäki ja Ed. Soini sättiessään toisiaan verraten ihmisiä tai ihmisryhmää' " kastematoon"
Kirosanat, sukuelinten nimittely ja muut värikkäät ilmaisut on laissa määritelty kulttuuri-ilmaisuiksi henkilöllä jonka puheilmaisuun sanat muutoinkin kuuluvat.
Jos sanon sinä olet, sika, siitä saa aina sakot jos käräjäoikeus asiassa päättää, mutta jos k y s y n, oletko sinä, sika, se ei ole rangaistava teko
Pelottavinta on, että "valtajärjestelmällä " näyttää olevan jo valmius ns. sisäisen turvallisuuden varalle ja myöskin sisäisen selkkauksen synnyttämiseksi,
Tapaus lehtitiedot 1000-ihmistä eduskuntatalon eteen eduskuntavaaleissa valittuja kansanedustajia vastustammaan.
Ajattelin, että Perussuomalaisten meno keskustelemaan mielenosoittajien kanssa sekoitti mahdollisen seuraavan vaiheen käynnistämisen, selkkauksen, joka yleensä kuuluu valtajärjestelmän vallanpito konsepteihin kautta maailman.
Eduskuntavaalien jälkeen TV-uutiset ovat muuttuneet.
Lehdistö media "nuoleksii" vallankäyttäjiä, toimittajat ovat peloissaan oman leipäpuunsa vuoksi.
Saamme nähdä lähiaikoina ja 4.jän vuoden aikana, jos ja kun eduskunta on olemassa ja toimii aivan uudenlaisen pudotuspelin ja huikean vieläkin valheellisemmaksi muuttuvan tiedotuspolitiikan.
Esimakua saatiin eilen 24.5.2011. Eduskunnalle annetun Portugalin tukipaketista tiedonsiannon yhteydessä.
Uutisissa ei näytetty Valtiovarainministeri Jyrki Kataista eikä mitenkään referoituasian sisältöä.
Ryhmäpuheenvuoroista ei puhuttu mitään. Uutisointi oli ala-arvoista. Uutisoinnilla tähdättiin kyllästyttämään katsojat ja kuulijat asiasisällön ajattelemiseksi joka merkitsee jokaisen uutisia katsoneen ja katsomatta jättäneen lukuun otettavan Portugalin velan ja velkatakuun ja muiden EU-rahastotakuiden maksajiksi asettamista kun tänään 26.5.2011 eduskunta tekee lopullisen päätöksenl.
Hallituksessa eduskuntapuolueista pienimmät 4 lynkataan hallitusvastuussa
Olisikohan tämä oikeisto-- vasemisto akselin rakentamista ?
Nato jäsenyyteen pakotetaan hallitusneuvotteluin. Vain se saa hatun joka pettää äänestäjät.
Nato merkitsee rahojemme upottamista sotimiseen. Sotiminen on paras bisnes koska siinä tuhotaan kansalaisten omaisuus nopeimmin. Siksi se sopii nykyisen uusliberalistin aatteisiin parhaiten. Nato ei tue rauhaa vaan ottaa osaa sotiin mielihyvin. Ja senkö pystymme maksamaan kun taloutemme on jo nurin?
Kokoomuksen kannatus on nousussa? Ihmeellinen tämä maailma. Talouden hävittäjä ja ongelmien aiheuttaja saa lisää kannatusta aikana jolloin ilman Kokoomustakin talous taantuu. Pienituloisetko Kokoomusta ovat nostamassa?
Itsenäisyys merkitsee omaa päätösvaltaa. Liittoutumat ovat vieneet päätökset muualle. Kukaan ei voi tosissaan enää vannoa internationaalin nimeen jos haluaa asiat kuntoon maassamme. Kommunismi ja kapitalisami ovat liitännäisineen aatteita jotka johtavat rappioon. Heikäläiset elävät ulkopuolella yhteiskunnan linnoituksissaan jotta köyhät eivät pääsisi heitä ryöstämään. Verikoirat ovat jo tuttu näky. Niiden määrästä voi päätellä asioiden tilan.