pirusti kun petitte ne ihmiset, jotka luulivat että äänestämällä teitä saataisiin parin viime porvarihallituksen masinoima hervoton meno loppumaan ja maan asioiden hoitoon jotain tolkkua. Oli paha virhe vetäytyä vastuunkannosta. Olisitte vaan mennyt hallitus neuvotteluihin mukaan ja panneet kokoomukselle pirusti hanttiin puolustaen näin pientä ihmistä. Mutta ei. Luuletteko, etteivät äänestäjänne tätä muista ensi vaaleissa? Itse en enää teitä seuraavissa vaaleissa äänestä.
Kiitos vaan
pahasti petetty
169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainoa Soinin aikaansaama muutos oli, että kehnon hallituksen tilalle saadaan vieläkin heikompi hallitus. Soini itse jäi oppositioon lihomaan ja räksyttämään. Soini sai tilipäivän, noin 10 miljoonaa euroa vuodessa., kansa ei saanut mitään muuta kuin pSS kusetusta.