Opettaja kiusaajana - Ei puututa asiaan

anoynyymih

Terve, laitan viestin tänne, koska olen koulukiusattu. Kiusaajani on teknisen työn opettajani. Seitsemännellä luokalla meillä oli toinen opettaja, ja luulin että hän jatkaa opettajanamme kahdeksannella luokalla kun otin valinnaiseksi teknisen työn. Toisin kävi, ja saimme toisen opettajan. Edellinen opettaja neuvoi tarkasti miten työt suoritetaan, ja kertoi meille omia vinkkejään, ja opetti meille tosi paljon mm. viimeistelystä. Opettaja oli reilu meille, koska mekin olimme hänelle. Kahdeksannella luokalla opettaja vaihtuikin kuten mainitsin, joka ei ollut yhtään samanlainen. Olin alkuvuonna paljon poissa yksityisistä syistä (en lintsauksen) ja olin kipeänä, jolloin kaverini kanssa joka oli myössä muutamia tunteja jäimme jälkeen muita. Ryhmässämme oli myös heitä, jolla oli 8 tuntia viikossa teknistä työtä (koulussamme on mahdollisuus valita yrittäjyys myös valinnaiseksi, joka on pääasiassa teknistä työtä, ja lyhytkursseista vielä loput 4 tuntia.) Työtahti oli todellakin erinlainen, sillä he saivat monia töitä valmiiksi siinä ajassa kun minä sain vasta ensimmäisen työn tehtyä. Opettaja otti siis heidät lellikeikseen, ja minut ja kaverini silmätikuikseen. Kun me saimme imuroida luokkaa puhtaaksi hän juotatti muille kahvia omalla kustannuksellaan ja naureskeli muitten kanssa meille. Lopulta emme halunneet mennä tunneille, jolloin myöhästelimme. Opettaja ei tästä tykännyt, joten laittoi heti aluksi meille selväksi ettemme saa myöhästyä. Ensimmäisellä myöhästymisellämme myöhästyimme 4 minuuttia, jonka opettajakin tiesi, mutta antoi jälki-istunnot kummallekkin syyllä että myöhästyimme yli 10 minuuttia. Tein tästä valituksen johon ei reagoitu koska minua ei uskottu. Opettaja meinasi antaa ylimääräisen jälki-istunnon koska hänen mukaan haisimme tupakalta, vaikka kumpikaan ei ollut polttanut yli kolmeen tuntiin. Tällöin minulta meni hermot jo opettajaan viimeinkin. Aloin tekemään hitaasti työni ihan vittuilun vuoksi, mutta sain silti työni tehtyä ja kehuskelematta monia hänen lellikkejään paremmin. Opettaja ei niitä arvioinut ollenkaan, koska niissä oli kuulemma liikaa "opettajantyötä", vaikka opettaja ei ollut tehnyt mitään työni eteen, muuta kuin kaivanut petsipurkin. Opettajallakin alkoi palaa meihin hermot, ja viimeiset kolme kuukautta koulussa oli yhtä helvettiä. Hän syytteli varsinkin minua kaikesta, mitä välttämättä kukaan ei ollut tehnyt, joista suurin osa liittyi varasteluun, mitä ei ollut edes tapahtunut. Opettaja alkoi haukkua minua varkaaksi tunneilla, ja myös mm. homoksi ja narkkariksi. Hän vittuili meille, ja kun edes avasin suuni hän väitti että auon päätäni hänelle. Opettajalla oli myös väkivaltaisia kohtauksia, kun hän muun muassa otti minut ns. poliisiotteeseen kun olin jäänyt kiinni tupakoinnista koulussa. Opettaja myös haukkui harrastuksiani, mm. graffiteja joita tein laillisiin seiniin. Hän väitti että olisin töhrinyt ympäri kotikuntaani. Keväällä olen valittanut erityisopettajalle, vararehtorille sekä rehtorille opettajani käyttäytymisestä, mutta siihen ei ole oikein sanottu kuin että he juttelevat hänen kanssaan, mutta mitään ei ole tapahtunut kahden kuukauden aikana, koska he mieluummin selvittävät opettajan keksimää varkautta jonka minä muka olisin tehnyt. Nyt viikon aikana hermoni menivät lopultakin kokonaan puhki, kun hän näillä keksityillään tekosyillä aikoo antaa minulle 5:sen todistukseen teknisestä työstä, vaikka olenkin hommani suorittanut, vaikkakin hitaammin kuin muut, ja vielä naureskellut toisille ryhmille kunnolla minun ja kaverini jutuista, ja kertonut heille meidän tulevan numeron. Käsittääkseni tämä on jo vaitiolovelvollisuuden rikkominen, jolloin hän on rikkonut lakia. Työt ovat oikeasti olleet hyviä muittenkin mielestä, mutta hän ei ole edeltävän syyn takia niitä arvioinut Koska ilmeisesti en koululta saa apua tähän, voinko mitenkään saada apua ongelmaani? Kävin viime viikolla lataamassa koko tarinan rehtorillemme, joka lupasi pitää tiukan puhuttelun opettajallemme, mutta tänään tunneilla asia ei ollut parantunut yhtään. Aion käydä huomenna sanomassa joko luokanohjaajalleni että lopetan ensi vuonna tunneilla käymisen kokonaan, jos opettaja ei vaihdu, koska tunneilta jää minulle aina paha mieli. Mutta jos tiedätte mistä saan apua, kertokaa ihmeessä.

5

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • simba*******

      "Emme tykänneet mennä tunneille, jolloin myöhästelimme."

      Miksi myöhästely on ok tuossa tapauksessa?
      Miksi sinä saat käyttäytyä huonosti ja miten se mielestäsi edistää omaa asiaasi (opettajien kanssa kannattaisi kuitenkin yrittää tulla toimeen)?

      On ikävää olla jälkiviisas, mutta tapausta olisi kannattanut alkaa selvittää jo tuolloin. Nyt tilanne on pitkittynyt, ope ei luota sinuun ja sinä et pidä opesta. Teillä on huonot välit. Lisäksi kuvittelet, että sääntöjen rikkominen: myöhästely tai tupakointi olisi ok, jos et tule toimeen open kanssa. Miksi olisi?

      Jos tupakointi on koulussanne kielletty ja olet alaikäinen, miksi opettaja ei saa ottaa sinua poliisiotteeseen?

      Jos olet saanut koko aikana yhden työn valmiiksi ja muut oppilaat useita töitä enemmän, miksi sinun yhden työsi pitäisi tuoda sinulle parempi arvosana kuin 5?

    • samba*******

      Simba, jos nuori ihminen on tällaisessa tilanteessa, että pelkää mennä opettajan tunnille koska opettaja kiusaa ja kaiken lisäksi on vielä arka, niin varmastikkin alkaa tahallaan myöhästelemään tunnilta tai muuten olemaan pois tunnilta koska olen itsekin ollut kiusattuna, ja tiedän tunteen kuinka paljon haluaa pakoilla tuota tilannetta.

      Lisäksi sanoit että anoynyymih sanoi olevansa oikeutettu tupakoimaan koska ei tule toimeen opettajan kanssa. Mielestäni hän ilmaisi asian näin: Hän ei siis kaverinsa kanssa ollut käynyt kouluaikana tupakoimassa ja silti opettaja rankaisi häntä, vieläpä poliisiotetta käyttämällä mikä ei TODELLAKAAN ole opettajalta sallittavaa käytöstä, koska se on väkivaltaa ja menee jo lain rajojen ulkopuolelle.

      "Miksi sinä saat käyttäytyä huonosti ja miten se mielestäsi edistää omaa asiaasi (opettajien kanssa kannattaisi kuitenkin yrittää tulla toimeen)?" Mielestäni anoynyymih tietenkin käyttäytyi huonosti, myöhästelemällä tunnilta, mutta kuitenkin jotenkin hyväksyttävällä tavalla, koska pakoili tilannetta. Ja miten voi yrittää tulla toimeen opettajan kanssa, joka on alkanut kiusaamaan ja haukkumaan oppilasta?

      Ja vielä tuosta poliisiote-asiasta, jos mielestäsi se on oikein että opettaja saa rankaista oppilasta tupakoinnista(mikäli tätä oli edes tapahtunut) niin poliisiotteeseen ottamalla, olet TODELLAKIN väärässä! Kuvittele itsesi nuoreksi yläasteen oppilaaksi(jos et sellainen ole, kommentistasi päätellen) ja mieti kuinka isokokoinen opettaja kiusaa, haukkuu ja syyttelee sinua ja käyttää rankaisemiseen väkivaltaa, ei kiva. Anoynyymih, toivotaan että saat ensi vuodeksi uuden opettajan ja ongelma ratkeaa. Tietenkin myös kyseisen opettajan täytyy saada tästä oikeanlainen rangaistus ja jos tuosta poliisiotteesta oli silminnäkijöitä, tietysti kerrot kavereiden kanssa asiasta opettajille, rehtorille ja kuten sanoin asia on lain rajojen ulkopuolella joten jopa oikeusjuttu pahimmassa tapauksessa. Jaksamisia.

      • Vesa Pannu

        Satun tuntemaan kyseisen opettajan koska olen hänen kaksoisveljensä. Hän haluaa minun kauttani pyytää sinulta anteeksi kiusaamistaan ja toivoo että pysyisit hiljaa asiasta(TAI MUUTEN!!!) Kröhöm.. siis hän on todella pahoillaan ja sanoi että antaa sinulle kympin numeroksi. Hän myös sanoi että saat korvaukseksi kevätkirkon backstagelle passin jossa tietysti tarjotaan ilmaiset doupit ja viunakset. Hyvää kesälomaa.


      • simba*****

        "Lisäksi sanoit että anoynyymih sanoi olevansa oikeutettu tupakoimaan" - en ole kirjoittanut näin eikä näin ole tekstistäni tulkittavissa. Toivon luetunymmärtämistaitoa sinulle.

        Tottakai voi itse kukin olla sitä mieltä, että myöhästyminen on hyväksyttävää. Se on tätä logiikkaa: "kun toi saa kiusata niin sit mäkin". Ei se vaan noin toimi. Jos haluat osoittaa, että olet sitoutunut asiaan ja olet luotettava, voit noudattaa sääntöjä. Aika turha itkeä, jos itse aiot heittää homman läskiksi.

        Mielestäni asia olisi pitänyt selvittää aikaisemmin.
        Omasta mielestäni ei ole opettajalta oikeaa käytöstä nimittely mutta olen silti sitä mieltä, että alkuperäinen olisi voinut vaikuttaa itse siihen, millaiset välit hänellä on opettajan kanssa. Nythän hän omasta mielestään saa tehdä mitä vaan: myöhästellä, tupakoida ja kaikki noihin asioihin puuttuminen on hänen mukaansa "kiusaamista". Toisekseen alkuperäinen kirjoittaja ei kirjoita, millaisia ne tilanteet ovat, joissa opettaja on haukkunut. Minun on vaikea uskoa, että alkuperäinen ei olisi itse myötävaikuttanut noissa tilanteissa, joissa tuota "haukkumista" on. Aikuiset ihmiset eivät yleensä itsekseen ala haukkumaan toisia ihmisiä homoksi tai narkkariksi.

        Tämä mielestäni kuvaa asiaa: "Hän vittuili meille, ja kun edes avasin suuni hän väitti että auon päätäni hänelle." Alkuperäinen pitää omaa tapaansa puhua jotenkin neutraalina ja ihmettelee, jos saa kielteisen vastaanoton. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä alkuperäinen on sanonut tai millä tyylillä, jos opettaja on reagoinut näin kielteisesti. Ilmeisesti aloittaja kuvittelee, että opettajalle voi sanoa aivan mitä vain, eikä koskaan itse tarvitse yrittää käyttäytyä kunnolla. Myöskin sen ihmettely, että tietynlaisella käytöksellä on tietynlaisia seurauksia, ihmetyttää itseäni.

        Poliisiote tuskin vahingoittaa ketään. En pidä sitä itse välttämättä oikeana toimintatapana, toisaalta kuitenkin alkuperäinen on rikkonut koulun sääntöjä eli ilmeisesti jälleen tässä tunnutaan itkevän sitä, että sääntörikkomuksista on seurauksia. On todella vaikea kommentoida koko poliisioteasiaa, kun ei tiedä, millainen tilanne on ollut.


      • realiteetteja
        simba***** kirjoitti:

        "Lisäksi sanoit että anoynyymih sanoi olevansa oikeutettu tupakoimaan" - en ole kirjoittanut näin eikä näin ole tekstistäni tulkittavissa. Toivon luetunymmärtämistaitoa sinulle.

        Tottakai voi itse kukin olla sitä mieltä, että myöhästyminen on hyväksyttävää. Se on tätä logiikkaa: "kun toi saa kiusata niin sit mäkin". Ei se vaan noin toimi. Jos haluat osoittaa, että olet sitoutunut asiaan ja olet luotettava, voit noudattaa sääntöjä. Aika turha itkeä, jos itse aiot heittää homman läskiksi.

        Mielestäni asia olisi pitänyt selvittää aikaisemmin.
        Omasta mielestäni ei ole opettajalta oikeaa käytöstä nimittely mutta olen silti sitä mieltä, että alkuperäinen olisi voinut vaikuttaa itse siihen, millaiset välit hänellä on opettajan kanssa. Nythän hän omasta mielestään saa tehdä mitä vaan: myöhästellä, tupakoida ja kaikki noihin asioihin puuttuminen on hänen mukaansa "kiusaamista". Toisekseen alkuperäinen kirjoittaja ei kirjoita, millaisia ne tilanteet ovat, joissa opettaja on haukkunut. Minun on vaikea uskoa, että alkuperäinen ei olisi itse myötävaikuttanut noissa tilanteissa, joissa tuota "haukkumista" on. Aikuiset ihmiset eivät yleensä itsekseen ala haukkumaan toisia ihmisiä homoksi tai narkkariksi.

        Tämä mielestäni kuvaa asiaa: "Hän vittuili meille, ja kun edes avasin suuni hän väitti että auon päätäni hänelle." Alkuperäinen pitää omaa tapaansa puhua jotenkin neutraalina ja ihmettelee, jos saa kielteisen vastaanoton. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä alkuperäinen on sanonut tai millä tyylillä, jos opettaja on reagoinut näin kielteisesti. Ilmeisesti aloittaja kuvittelee, että opettajalle voi sanoa aivan mitä vain, eikä koskaan itse tarvitse yrittää käyttäytyä kunnolla. Myöskin sen ihmettely, että tietynlaisella käytöksellä on tietynlaisia seurauksia, ihmetyttää itseäni.

        Poliisiote tuskin vahingoittaa ketään. En pidä sitä itse välttämättä oikeana toimintatapana, toisaalta kuitenkin alkuperäinen on rikkonut koulun sääntöjä eli ilmeisesti jälleen tässä tunnutaan itkevän sitä, että sääntörikkomuksista on seurauksia. On todella vaikea kommentoida koko poliisioteasiaa, kun ei tiedä, millainen tilanne on ollut.

        HUOM! Kysymyksessä on AIKUINEN opettaja ja alaikäinen oppilas. Opettaja saa työstään palkkaa, oppilas on oppivelvollinen. Ei voida ajatella, että jos esim. oppilas haukkuisi opettajaa homoksi, opettaja voisi haukkua takaisin. Opettajan pitäisi kuitenkin pystyä hillitsemään itsensä ja vaikka antaa sitä jälki-istuntoa. Aloittaja ei kuitenkaan miltään kauhukakaralta kuulosta, jolle mitkään normaalit keinot eivät tepsi.
        Toiseksi, opettajalla ei ole LAIN mukaan oikeutta käyttää "poliisiotetta" oppilaisiin. Tai muutenkaan millään lailla käydä käsiksi. Siinä on siis toissijaista, onko ote vahingoittava vai ei. Normaalisti kouluissa sääntöjen rikkomisesta annetaan vaikka sitä jälki-istuntoa.
        Että kannattaisi siirtyä sinunkin tänne 2010-luvulle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe