Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa-lehti suomii kansanedustaja Teuvo Hakkaraista (ps) kovin sanoin pääkirjoituksessaan tiistaina.
Hakkarainen on heti kansanedustajan alkutaipaleistaan lähtien kohauttanut voimakkailla maahanmuuttajiin kohdistuvilla lausunnoillaan.
Suomenmaan pääkirjoituksessa sanotaan, että "Hakkaraista äänestäneiden äänet ovat menneet enemmän tai vähemmän hukkaan."
"Jos kansanedustajalla ei ole sen enempää arvostelukykyä kuin mitä Seiska raportoi, hänestä on tuskin lakien laatijaksi", Suomenmaassa jatketaan.
Suomenmaa peräänkuuluttaa puoluetta ja Timo Soinia (ps) vastuullisuuteen. Vastuu on lehden pääkirjoituksen mukaan ennen kaikkea Soinin vetämän puolueen.
"Äänestäjillä ei ole mitään mahdollisuuksia tuntea henkilökohtaisesti kaikkia ehdokkaita. Puolueiden tehtävänä on pitää ehdokkaiden laatu valtiopäiväedustajan tehtävän vaatimalla tasalla", Suomenmaa päättää pääkirjoituksensa.
Hakkarainen nousi taas otsikoihin kun hän maanantaina ilmestyneessä Jämsän Seutu -lehden haastattelussa sanoi Suomeen tulevien pakolaisten määrän vähenevän luonnostaan, jos pakolaiset laitetaan "töihin räntäsateeseen sinne, missä mekin on oltu".
"Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina. Töihin ne pitää panna", Hakkarainen jatkoi Jämsän Seudussa.
Hakkarainen avaa ja perustelee sanomisiaan tämän päivän Ilta-Sanomissa. IS myös kertoo, kuinka puoluejohtaja Timo Soini (ps) kirjaimellisesti raivostui Hakkaraiselle. Soini sanoo IS:lle, että hän ei hyväksy missään tapauksessa Hakkaraisen viljelemään kielenkäyttöä.
- Ryhmänjohto käsittelee tätä kielenkäyttöä, Soini suorastaan tärisi kommentoidessaan asiaa IS:lle.
IS seuraa Hakkaraisen puheista noussutta keskustelua tänään muun muassa eduskunnassa.
Päivän lehden voi lukea myös IS:n verkkosivuilta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kepu edisti eli lisäsi hallitusohjelmaan kirjattuna tavoitteena maahanmuuttoa. Kun julkiset tilat alkavat täyttyä vetelehtivistä nuorista nahkatakkimiehistä, niin kepu syyttää Hakkaraista!!
Tietysti...
Kepun suurmaanomistajat eivät ole milloinkaan tehneet töitä räntäsateessa, eivätkä sitä ole tehneet MTK-kepun poliittiset broileritkaan.
Kansa tietää.