Tajuaako bipo-ihminen...

Henkilö, kenestä puhut luultavasti jotain ainakin tajuaa, sillä hänhän ei osta niitä kaikkia juttuja sitten kuitenkaan. Mun exä osti, kaikkea mahdotonta ja mahdollista ja teki myös - siinä on kai se hypomanian ja manian ero. Maaninen ei enää ole järjen hallinnassa lainkaan, hypomaniassa todellisuudentaju vielä pelaa edes jotenkin.

Minulle sairaus on voimavara, joskin riskit ylilyönteihin on kohdallani aina olleet ilmeisiä. Hypomaanisuuteni ilmenee lennokkaina harrastuksina. Esim halusin perustaa oman airobick-koulun, vaikka en ollut harrastanut lajia koskaan. Viime kädessä mieheni esti suureelliset aikeeni. Vaikka lapseni olivat pieniä taaperoita, asuin vuoden yksin ulkomailla jotta sain tuoduksi Suomeen uuden verottoman auton.
En ole lukuihmisiä, mutta yhtenä kesänä extempore kirjoitin näytelmän, minkä tapahtumat liittyi keskiaikaan. Koko kesän ompelin itse rooliasut 20:lle näytelmäni hahmoille. Näytelmässäni tarjoiltiin keskiaikaista ruokaa, joten perehdyin muinaisiin ruokaresepteihin ym tapoihin. Esitysten jälkeen palasin takaisin nykyaikaan maan pinnalle, ja muistin taas perheeni. Tapahtumien jälkeen en enää mitään kirjoittanut tai vastaavaa harrastanut.
Loppuvuosina en kyennyt keskittymään (hypomania) työhöni, missä olisi pitänyt kyetä omaksumaan paljon uutta. Saatuani potkut työpaikastani, varmentui bipo- diagnoosini. Minulla oli hyvä ammatti lakiasiantuntijana. Harva mies kestäisi kaltaistani vaimoa, vieläpä jos tämä hävittäisi perheen omaisuuden. Hyvällä onnella ylimääräiset varamme, jotka olen sijoittanut, on tuottaneet voittoa, ei tappiota. Nyt kun bipo diagnoosi on olemassa olen kyennyt rajoittamaan itseäni paremmin.
En ole koskaan joutunut valehtelemaan tai pettänyt läheisiäni, mikä nyt poikkeaa monen bipon tavoista. Minulla ei ole mitään tekemistä: irtosuhteitten, alkoholin, vaatteitten ym tuhlaamisten kanssa. Purjeveneen kyllä haluaisin, mutta mies ei anna siihen rahaa.

Hei!

Miten näihin maanisiin puheisiin olisi hyvä suhtautua? Riita heti päällä, jos yritän tuoda esiin ja osoittaa kuinka suuruudenhulluja ne ovat ja mahdottomia toteuttaa tai jos epäilen yhtäänkään niiden olevan vain puheita, jotka vaihtuvat hetken päästä taas seuraavaan. Syyllistää minun vain ymmärtävän ne väärin.
Entä miten näihin lähtemisiin kuuluisi suhtautua ( lähtee joka tapauksessa pyynnöistä huolimatta) ? Saattaa sahata ristiin rastiin eri kaupungeissa yötä päivää ns. "toteuttamassa" itseään, vaihtaa lennosta työpaikkaa jne. Lääkitystä ei hän suostu ottamaan..Kuukausia menee näin tällä tavalla ihan mennään tullaan palataan jne.
Monta kertaa olemme olleet on/off suhteessa ja väliin vain ystävyyssuhteessa, välillä välit kokonaan poikki, mutta en meinaa enään itse jaksaa tässä menossa mukana..
Ja toinen missään kohtaa ota vastuuta itsestään tässä ihmissuhteessa. Turha varmaan toivoa, että koskaan herää näkemään omaa sairauttaan..Milloin teillä sairastuneilla on herännyt avun tarve, sairaudentunto ja hoitomyöntyvyys?

Terveellä järjellä noihin bipon hömpötyksiin pitäisi suhtautua. Jotkut hypomaaniset ja maaniset jutut ihme kyllä toimivat joskus jopa loistavasti, mutta ne saattavat myös mennä täysin metsään. Mikään järkipuhe ei mene perille, joten voit vain vetää rajat siihen, missä sinä olet mukana ja missä et.

Ja se on kyllä niin, että helpommin sairaudentunnoton maanikko saa sinut uskomaan omiin harhoihinsa, kun että sinä saat hänet uskomaan, että hän on sairas.

Jos hän on sairauden tunnoton ja ei ota lääkkeitä, niin on ehkä parempi, että pelastat itsesi ja otat etäisyyttä.

Hei vaan pipo kireellä,

en tiedä paraneeko ne haavat ikinä, luulen että ei. Mutta oppiihan tämän kaiken kanssa elämään, kun ei ole vaihtoehtojakaan.

Mun exän maanisuus/mun exä maniassa tuhosi niin paljon, että siitä on aika vaikea jatkaa, sillä vaikutukset tuntuvat minun elämässäni tämän maallisen vaelluksen loppuun saakka. Me ehdittiin olla yhdessä niin kauan ja meillä oli niin paljon yhteistä - ja sitten yksi ainoa kunnon mania vei sen kaiken.

Mä luulen myös, että mun exä ei yhtään välitä siitä mitä meille muille (lue minä ja lapset) tapahtui. Ei ehkä pystykään välittämään, sillä hänen omat asiansa ovat nyt vielä paljon suuremmassa kaaoksessa kuin minun asiat. Saattoipa eromme olla minulle ns. onni onnettomuudessakin, putosin uppoavasta laivasta ja jatkan nyt sitten hengissä eteenpäin, vaikkakin olo on aika haaksirikkoinen.

Mä kuiteskin toivon, ettei teidän bipojen ja bipon omaisten tarttis käydä tätä samaa läpi. Tässä melkein lähti henki ja voimat ovat todella olleet vähissä. Edelleen tai yhä useammin, mä myös mietiin sitä, että mahtaako mun exä selvitä tekemisistään edes hengissä. Mutta eihän meistä lopulta kukaan selviä. Ehkä hän pärjää hyvin, tai sitten ei. En tiedä sitä, enkä voi mitään muuttaa.

Sillä hetkellä kun on liekeissä, ei juttujansa tajua. Pölyn laskeuduttua nolottaa, kaduttaa ja hävettää... :)