Tunsiko narsisti minut paremmin

ttttttthhhhhhhhhhhhh

kuin minä itse, on kysymys, jota olen pohtinut paljon. Hän alusta saakka jotenkin tunnisti minun heikot kohtani ja jotenkin hän tiesi, mitä tarvitsen. Koska suhteen alussa hän oli henkilö, jonka kanssa olisin voinut rakentaa hienon suhteen. Hän ei ollut unelmien prinssi, hän ei ollut romanttisia lurituksia tarjoava ihminen. Hän oli kuin minä: herkkä, vaikutti ujolta, oli kiinnostunut samoista asioista kuin minä, puhui samalla tavalla kuin minä, heitti paljon vitsejä. Hän oli minä. Ihan oikeasti hän oli minä silloin alussa. Siksi kai kuvittelin löytäneeni sielunkumppanin. Niin hyvin hän peilasi minua.

Ja jotenkin hän onnistui löytämään helposti herkät kohtani, jopa ne, joita en itse tunnistanut. Koko suhde narsistiin oli jonkinlainen tutkimusprosessi omaan itseeni.

8

112

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • d.i.c.e

      Otsikon kysymykseen: Tuskin...Hän vain peilasi käytöstäsi.
      Toisten heikkouksien tunnistaminen on narskuille "luontaista", koska narsku ei sellaisia heikkouksia itse omista, tai ainakaan itsessään tunnista.
      Siksi ne loistavat toisessa niinkuin neonvaloinen mainoskyltti öisellä kadulla...

      "Koko suhde narsistiin oli jonkinlainen tutkimusprosessi omaan itseeni. "

      Saman huomasin...Hieman eri syystä tosin.

      Tosin en vieläkään tiedä, mitkä heikkouteni ovat, narskuseni kun ei niitä löytänyt...
      Eksä myös kysyi minulta pariin otteeseen:" Mitä pelkäät?"
      Mulla oli tapana kääntää kaikki henk.kohtaiset kysymykset takaisin sille ja kerran se onnistui niinkin kätevästi, että hän vastasi huomaamattaan omaan kysymykseensä saamatta minulta vastausta. Tiesin hänestä enemmän, kuin hän minusta, mutta se ei näyttänyt häntä häiritsevän. Hän vain kuvitteli minut mieleisekseen...

      Kun ei avaudu mistään henkilökohtaisesta, eikä reagoi mihinkään mitenkään, vaikka mitä tulisi, toinen ei voi sinulle yhtään mitään...

    • "Hän oli minä. Ihan oikeasti hän oli minä silloin alussa. Siksi kai kuvittelin löytäneeni sielunkumppanin. Niin hyvin hän peilasi minua."

      Näin se mänöö. Tuntuu kuin tapailisi itse itseään.

      • M.B.

        Törmäsin tervehdykseen seikkaillessani viimeyönä Hunab Kun perässä:
        "Minä olen toinen sinä, sinä olet toinen minä".

        Suomessa sanotaan vaan päivää.. onpa tylsää..


      • M.B. kirjoitti:

        Törmäsin tervehdykseen seikkaillessani viimeyönä Hunab Kun perässä:
        "Minä olen toinen sinä, sinä olet toinen minä".

        Suomessa sanotaan vaan päivää.. onpa tylsää..

        Sulla on selkeä Hunab Ku-kuumotus päällä =)

        ""Minä olen toinen sinä, sinä olet toinen minä".

        Tuli tästä monta läppää mieleeni, ajankohtaan täällä sopiviakin, mutta njääh...;)


      • M.B.
        lynett kirjoitti:

        Sulla on selkeä Hunab Ku-kuumotus päällä =)

        ""Minä olen toinen sinä, sinä olet toinen minä".

        Tuli tästä monta läppää mieleeni, ajankohtaan täällä sopiviakin, mutta njääh...;)

        "Sulla on selkeä Hunab Ku-kuumotus päällä =)"

        :) *sanoo naama peruslukemilla ja tappavan vakavalla äänellä* : Mulla on missio..

        =DD


      • M.B.
        M.B. kirjoitti:

        "Sulla on selkeä Hunab Ku-kuumotus päällä =)"

        :) *sanoo naama peruslukemilla ja tappavan vakavalla äänellä* : Mulla on missio..

        =DD

        No joo. Ehkä Suomessa on joskus sanottu yleisesti vaan, että päivää.. Nykyisin sanotaan: Sinä olet narsisti, minä en ole narsisti.. ;D


      • M.B. kirjoitti:

        No joo. Ehkä Suomessa on joskus sanottu yleisesti vaan, että päivää.. Nykyisin sanotaan: Sinä olet narsisti, minä en ole narsisti.. ;D

        =) totta.

        Olen sen verta huumoripäällä ihmisten tosikkomaisuudesta, että tilasin itselleni statement-paidan jonka rinnuksissa lukee... arvaa mitä ? Ja seluksessa on...arvaa mitä ?


    • Uskomenee

      Mulla on ihan sama kokemus narsistisesta ihmisestä, tunnisti luonteeni heikkoudet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      368
      848
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    8. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      133
      556
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      547
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    Aihe