Yhden/muutaman ihmisen projekti?
Tehdä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä "hyvä" ominaisuus? Jopa ihailtava? Muutamasta näennäisestä "uhreja tukevasta" kommentista huolimatta.
Vääristellä asiantuntijoiden kirjoittamaa tietoa narsisteille "edulliseksi" tieteelliseltä tuntuvin monimutkaisin sanakääntein?
Karkottaa palstalta soraäänet (jossa onnistuttu) ja saada pysymään palstalla "omaan uskonlahkoon" kuuluvat? Säälittävää vaan että täällä näyttävät pääasiassa keskustelevan samat 5-6 nimimerkkiä jatkuvasti. Keskustelu ei ole silloin kiinnostavaa, koska muutama nimimerkki ei edusta yleistä mielipidettä ja tämän porukan mielipiteistä eroavat mielipiteet jäävät kuulematta koska ne keillä on eriävä mielipide eivät viitsi jatkuvasti taistella elintilasta narsisteilta vaikuttavien kanssa.
Jos täällä saadaan aikaan tilanne että muutama samaa mieltä oleva nimimerkki on aina äänessä ja palstan yleisilme on narsisteja ihaileva niin eikö hämää yhtään se, että se on vain teidän illuusio, oikeassa elämässä narsisteja pidetään edelleenkin tuhoavina ja jopa vaarallisina kanssaihmisilleen oli tämän yhden palstan ilme sitten saatu narsisteja suosivaksi tai ei, sillä ei ole mitään merkitystä sille, miten on todellisessa elämässä.
Palstan tarkoitus?
26
101
Vastaukset
- d.i.c.e
Keskustelupalstan tarkoitus on kai keskustella...
Olisiko parempi, jos tämä olisi uhrien tukipalsta, ja narskuilta vietäisiin "ainoa" paikka saada äänensä kuuluville..? Toki tänne on kaikki tervetulleita, mutta ikävä kyllä uhrit kokevat sen narsistisena loukkauksena, kun eivät saakaan sitä haluamaansa huomioa, kuin mitä ovat lähteneet hakemaan. Odotetaan, että narsistiset ihmiset kykenisivät vastaamaan empaattisesti ja kun näin ei käy reagoidaan raivolla...Toisin sanoen oletetaan ja vaaditaan, että narskut olisivat samanlaisia kuin he itse ja vain heitä varten tällä palstalla.
Keskustelu ei ehkä mielestäsi ole kiinnostava, mutta se saattaa olla sitä jollekin toiselle.- M.B.
*applause*
- lynett
M.B. kirjoitti:
*applause*
*applause* =)
Ps. sitä kontrollinhalua/muuttamisenhalua on täällä vaikeampi ulottaa toisiin....se on vapaan palstan etu. - Järki käteen
Kyllä, palstan tarkoitus varmaan alunperin oli keskustella. Se ei mielestäni toteudu. Reagoidaan raivolla, no raivo on mielestäni liioiteltu sana. Narsisteille tyypillistä kyllä hakea äärireaktioita, antaa varmaan vallantunnetta, kun uskoo noin? Muutenkaan ei voi keskusteluksi sanoa, jos samat 5-6 nimimerkkiä jauhaa kuukaudesta toiseen ja näidenkin mielipiteet on kuin "samasta kynästä".
- M.B.
Järki käteen kirjoitti:
Kyllä, palstan tarkoitus varmaan alunperin oli keskustella. Se ei mielestäni toteudu. Reagoidaan raivolla, no raivo on mielestäni liioiteltu sana. Narsisteille tyypillistä kyllä hakea äärireaktioita, antaa varmaan vallantunnetta, kun uskoo noin? Muutenkaan ei voi keskusteluksi sanoa, jos samat 5-6 nimimerkkiä jauhaa kuukaudesta toiseen ja näidenkin mielipiteet on kuin "samasta kynästä".
Samasta kynästä??
Mielestäni peräänkuulutat aloituksessasi yleisen mielipiteen kuuluvuutta palstalla ja samalla toteat, että yleisen mielipiteen nimissä narsismista ei palstalla kirjoita kukaan, koska yleisen mielipiteen mukaisesti kirjoittavat teilaantuvat muiden kirjoittajien ei niin yleisen mielipiteen mukaisesti kirjoittavien palstalla kirjoittelun johdosta..
Ja että nämä ei yleisen mielipiteen mukaan kirjoittelevat kirjoittavat vieläpä kuin "samasta kynästä"..
Kuulostaa siltä, että ei olisi kuin kaksi mielipidettä, joista toinen on väärä..
*pystyttää leiriä, jonka rajalle asettaa kyltin, jossa lukee: Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja oman mielipiteensä muuttamiseen* - lynett
M.B. kirjoitti:
Samasta kynästä??
Mielestäni peräänkuulutat aloituksessasi yleisen mielipiteen kuuluvuutta palstalla ja samalla toteat, että yleisen mielipiteen nimissä narsismista ei palstalla kirjoita kukaan, koska yleisen mielipiteen mukaisesti kirjoittavat teilaantuvat muiden kirjoittajien ei niin yleisen mielipiteen mukaisesti kirjoittavien palstalla kirjoittelun johdosta..
Ja että nämä ei yleisen mielipiteen mukaan kirjoittelevat kirjoittavat vieläpä kuin "samasta kynästä"..
Kuulostaa siltä, että ei olisi kuin kaksi mielipidettä, joista toinen on väärä..
*pystyttää leiriä, jonka rajalle asettaa kyltin, jossa lukee: Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja oman mielipiteensä muuttamiseen*Eläköön sananvapaus !
Itseäkin harmittaa monesti kun ihmiset eivät toimi kuten toivoisin mutta siihen on parempi vain totutella niin ei tunne koko ajan oloaan niin ahdistuneeksi.
Muuttamisentarve, siis toisten, tuntuu olevan muodissa. Taas. Ajatonta ? - d.i.c.e
Järki käteen kirjoitti:
Kyllä, palstan tarkoitus varmaan alunperin oli keskustella. Se ei mielestäni toteudu. Reagoidaan raivolla, no raivo on mielestäni liioiteltu sana. Narsisteille tyypillistä kyllä hakea äärireaktioita, antaa varmaan vallantunnetta, kun uskoo noin? Muutenkaan ei voi keskusteluksi sanoa, jos samat 5-6 nimimerkkiä jauhaa kuukaudesta toiseen ja näidenkin mielipiteet on kuin "samasta kynästä".
Kukaan ei kiellä tänne jäämään...Se jos täällä vakituisesti keskustelee muutama, ei tarkoita, etteikö täällä voisi ihmisiä keskustella enemmänkin. Jos täällä olisi väkeä enemmänkin, tuskin kukaan kiinnittäisi huomioa "muutamaan narskuun"...
"Narsisteille tyypillistä kyllä hakea äärireaktioita, antaa varmaan vallantunnetta, kun uskoo noin?"
No ah kyllä...Tietäsitpä vain...Tunnen olevani maailman valtias, kun kirjoittelen narsismipaltalla...Kyllä nyt elämä maistuu!
Mitä helv..?
Täällä ihmiset ( nämä "ei narsistit" ) vain paasaavat piirrelistat kourissa ja analysoivat näitä "narsisti kirjoittajia", kuin narskut ikään...
Jospa unohdettaisiin ne piirrelistat hetkeksi ja katsottaisiin ihmisiä IHMISINÄ. - M.B.
lynett kirjoitti:
Eläköön sananvapaus !
Itseäkin harmittaa monesti kun ihmiset eivät toimi kuten toivoisin mutta siihen on parempi vain totutella niin ei tunne koko ajan oloaan niin ahdistuneeksi.
Muuttamisentarve, siis toisten, tuntuu olevan muodissa. Taas. Ajatonta ?"Muuttamisentarve, siis toisten, tuntuu olevan muodissa. Taas. Ajatonta ?"
Suorastaan klassikko:) Vanha totuus lienee kuitenkin, että mikäli haluat toisen muuttuvan, muuta ensin itseäsi ja se suhteessa siihen toiseen/niihin muihin..
Eli palataksemme tienvieruspenkin viisaaseen vanhaan naiseen.. - M.B.
d.i.c.e kirjoitti:
Kukaan ei kiellä tänne jäämään...Se jos täällä vakituisesti keskustelee muutama, ei tarkoita, etteikö täällä voisi ihmisiä keskustella enemmänkin. Jos täällä olisi väkeä enemmänkin, tuskin kukaan kiinnittäisi huomioa "muutamaan narskuun"...
"Narsisteille tyypillistä kyllä hakea äärireaktioita, antaa varmaan vallantunnetta, kun uskoo noin?"
No ah kyllä...Tietäsitpä vain...Tunnen olevani maailman valtias, kun kirjoittelen narsismipaltalla...Kyllä nyt elämä maistuu!
Mitä helv..?
Täällä ihmiset ( nämä "ei narsistit" ) vain paasaavat piirrelistat kourissa ja analysoivat näitä "narsisti kirjoittajia", kuin narskut ikään...
Jospa unohdettaisiin ne piirrelistat hetkeksi ja katsottaisiin ihmisiä IHMISINÄ."Jospa unohdettaisiin ne piirrelistat hetkeksi ja katsottaisiin ihmisiä IHMISINÄ."
No ottaen huomioon, että NPH on persoonallisuuden häiriöksi luokiteltava määritelmä IHMISESTÄ, niin ei paskempi ehdotus :) - lynett
M.B. kirjoitti:
"Jospa unohdettaisiin ne piirrelistat hetkeksi ja katsottaisiin ihmisiä IHMISINÄ."
No ottaen huomioon, että NPH on persoonallisuuden häiriöksi luokiteltava määritelmä IHMISESTÄ, niin ei paskempi ehdotus :)Niin... onko toisen "diagnosointi" kuinka subjektiivinen kokemus...jos se voidaan tehdä jo näkemättäkin ?
Aikamoista uhokäytöstä(olet vääränlainen, kirjoitat väärin, mielipiteesi on väärä, olet sitä ja tätä) joiltakin "uhreilta" täällä näkee...hmm...
Asiat eivät todellaakaan riitele vaan tullaan henk koht iholle. Eikö se ole nars piirre tai ainakin rajattomuuden merkki ?
Arvostelkaa...ei ku...arvostakaa toisianne. - lynett
M.B. kirjoitti:
"Muuttamisentarve, siis toisten, tuntuu olevan muodissa. Taas. Ajatonta ?"
Suorastaan klassikko:) Vanha totuus lienee kuitenkin, että mikäli haluat toisen muuttuvan, muuta ensin itseäsi ja se suhteessa siihen toiseen/niihin muihin..
Eli palataksemme tienvieruspenkin viisaaseen vanhaan naiseen..Se oli oikeasti viisas nainen =)
Harjoitellaan. - järki käteen
M.B. kirjoitti:
Samasta kynästä??
Mielestäni peräänkuulutat aloituksessasi yleisen mielipiteen kuuluvuutta palstalla ja samalla toteat, että yleisen mielipiteen nimissä narsismista ei palstalla kirjoita kukaan, koska yleisen mielipiteen mukaisesti kirjoittavat teilaantuvat muiden kirjoittajien ei niin yleisen mielipiteen mukaisesti kirjoittavien palstalla kirjoittelun johdosta..
Ja että nämä ei yleisen mielipiteen mukaan kirjoittelevat kirjoittavat vieläpä kuin "samasta kynästä"..
Kuulostaa siltä, että ei olisi kuin kaksi mielipidettä, joista toinen on väärä..
*pystyttää leiriä, jonka rajalle asettaa kyltin, jossa lukee: Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja oman mielipiteensä muuttamiseen*Nyt et kyllä ollut mielestäni kovinkaan nokkela leikkiessäsi sanoilla, käännellessäsi ja väännellessäsi niitä, yrityksessäsi tehdä valkoisesta mustaa :D
- lynett
temppuilija kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
Huomaan että "näissä keskusteluissa" ei tosiaankaan puhuta asiasta vaan tullaan iholle. Onneksi ei onnistu. Tai sitten soitan mutsille että noi yrittää kiusata=)
No ei. Jos näin käyttäytyvät ihmiset ovat uhreja, oikeita uhreja, pistää miettimään. Toisaalta ihan sama, ei ole mun elämä.
Jos vastaväittelyä käy tarpeeksi kauan, aletaan "haukkumaan" (ihan kuin mua kiinnostais mitä mieltä ovat...), tullaan iholle ja suututaan.
Pitäisikö alkaa itsekin tässä huutamaan ja selventämään toisille millaisia heidän pitää olla. Kirjoittakoot ihan rauhassa mutta tuo jatkuva jankkaaminen ja hyökkäily on jo niin naurettavaa (juu juu, juuri SINÄ) etten voi muuta kuin hymyillä.
Vai onko tämä vakkarinikkeilijöiden (tai sen yhden) toimia, haastetaan ikään kuin riitaa itse itsensä kanssa ?
Samat jutut joka kerta....*huokaisee* - lynett
järki käteen kirjoitti:
Nyt et kyllä ollut mielestäni kovinkaan nokkela leikkiessäsi sanoilla, käännellessäsi ja väännellessäsi niitä, yrityksessäsi tehdä valkoisesta mustaa :D
Kannatan myös mielipiteenvapautta.
- 18+2
Ja dice tässä todistiki hienosti avauspuheenvuorollaan aloittajan kirjoituksen todeksi. Tosiaan...applause siitä!!
- d.i.c.e
18+2 kirjoitti:
Ja dice tässä todistiki hienosti avauspuheenvuorollaan aloittajan kirjoituksen todeksi. Tosiaan...applause siitä!!
Mihin arkaan kohtaan tökkäsin?
- Iiik olen uhri...
temppuilija kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
Silmääni pisti kommenttisi: "tietyt vakkarityypit, yleensä alle kymmenen, kirjottelee keskenään asiallisesti ja sitten toisinaan heittää tossut nurkkaan ja alkaa vääntään puskanikkien kanssa." Mitä eroa on puskanikkien ja sinun nikkisi kanssa? Sinun profiilisi on täysin anonyymi, ei kuvaa, ei nimeä ei ikää ei asuinpaikkakuntaa.... Aivan kuten puskanikillä ei ole kyseisiä asioita esissä.
Ja sitten tämä "kun mielipide ei ole oikea, sitä pitää muuttaa." Mielipide on MIELIPIDE, juuri siksi, että sinä itse päättelet asiasta mikä on sinun mielestäsi ja sinun tulkinnallasi oikein. Se ei ole faktaa. Jos laitat tiskiin faktat ja teet siitä päätelmät, voi olla että joku toinen saisi samoista faktoista eriävän mielipiteen. Ja toisekseen, jos sinulla on aikaa etsiä faktoja jotka tukee mielipidettäsi, toisilla ei välttämättä ole. Vaikka olisin kanssasi samaa mieltä (en tiedä kun en ole tekstejäsi lukenut) voisin kumoilla niitä kuitenkin, koska mielipiteet on tulkinnanvaraisia. Minulla on outo taito tulkita asioita eri kannoilta, vaikka mielipiteeni olisikin vain yksi niistä.
Minulla on profiili, siinä on kuvani, mutta en viitsi sitä käyttää, koska kommentit muuttuvat asiajutuista asiattomiksi ulkonäkökommenteiksi jne. Ja minulla on vissiin niin oudot mielipiteet että ne aiheuttavat raivoa.. No enivei, käytän profiiliani muuhun kun keskusteluun juuri siksi.
- Narsk narsk
Joo, jotenkin tuntuu, että on kyse pelkästä noitavainosta. Ukkosjohdattimen hakemisesta, joka tällä kertaa on sitten ns. ''narsistinen ph'' - ikäänkuin halutaan leikata irti itsestä kaikki PAHA - vaikka joka ainoassa ihmisessä on ihan itsesäilytysvaiston takia olemassa narsistiset ominaisuudet.
Kammoksun kaikkea ns päätiedettä, joka pyrkii inkvisition tavoin luomaan häkkejä ihmismieliin - jotta varsinainen ihmisten välinen kommunikaatio´-
IHMISET IHMISILLE - jäisi kokematta - oma vastuu suhteessa toisiin -
jos joku ihminen ei miellytä - väisty ja hae toista seuraa - älä ala etsimään noitavainon kaltaisesti jotain PÄÄ-piirteitä, miksi joku on toisenlainen kuin sinä tai reagoi asioihin eri tavoin kuin sinä?
ELÄKÖÖN ERILAISUUS! ;)- lynett
Meikän mielestä tähän pitää jättää kuitenkin se ns harmaa alue. Eli on oikeasti sairaita ihmisiä jotka viljelevät koko elämänsä tuhoa ympärilleen. Mutta mittasuhteet mitkä tämä ASIA on saanut, on hulluutta.
Ei ole enää tavallisia eroriitoja, ei itsepäissään tehtyjä hölmöyksiä, ei peloissaan tehtyjä huonoja ratkaisuja esim hylkäämisenpelossa tms vaan on enää yksi asia...kaikki ovat sen jo kuulleet.
Tämä keskustelu vain kahdessä ääripäässä (ei narsuja olemassa tai saatanallinen joukko niitä joka paikassa joka "virheestä") aiheutta ristiriitoja mutta toisaalta ylläpitää keskusteluakin. Toiset vaan koettaa tulla iholle sen vuoksi. Se kertonee sellaisesta ihmisestä enemmän kuin hän arvaakaan.
- hyihyyiii
Noinhan se menee,narsisti saa tuosta justiinsa suuria kiksejä ihmisten manipuloimisesta nimimerkkien vaihto ja persoonan,sukupuolen vaihto syteemit on mulle tuttujua on tullut narsisteja vastaan.
Sitte toi narsistien persoonallisuushäiriön ihanoiminen johtuu siitä kun narsistit ei tajua muita persoonia olis olemassakaan,hän pyrkii korjaamaan kaikki itsensä kaltaiseksi...hallitse ja tuhoa. - Iiik olen uhri
Palstan tarkoitus on keskustelu.. Ja olivat nämä 5-6 nimimerkkiä narsisteja tai ei, niin mielestäni hekin vain keskustelee. Älä lue niitä jos ärsyttää. Mielestäni on hyvä että jollain mielenterveyssaitilla keskustelu sujuu useammin kuin kerran päivässä 1 viesti..
Ja se on mielestäni aika oleellinen kysymys, että onko narsismissa jotain vikaa.. Noin nopeasti ajatellen on, jos ajattelee uhrin kannalta. Mutta koska kaikki ihmiset on itsekkäitä omalla tavallaan niin jos joku on julma toisia kohtaan ja uhraa toisen mielummin kun itsensä, niin kuka voi tulla sanomaan että olet henkisesti sairas?
Mieheni on narsisti, siis ihan oikea sellainen. Täällä saitilla olikin jossain vaiheessa englanniksi se OIKEA määritelmä narsistisesta ihmisestä (joka poikkeaa valtavasti siitä, mitä täällä väitetään narsistisiksi piirteiksi.) ja se oli asiaa se. Miellän itseni sinällään uhriksi, koska olin 16 vuotias kun aloimme seurustelemaan, hän oli 24 vuotias. Hän oli minua niin paljon vanhempi,että manipulaatio oli aika helppo väsäys. Nyt olen 23 vuotias ja vasta puolisen vuotta sitten aloin miettimään että kaikki ei ole ihan niinkuin pitäisi. Luettuani paljon asiatekstiä aiheesta, olen todennut että hän on narsisti. Se selittää valtavasti kaikkia ihmeellisiä asioita. Ja se että mieheni on erityisen älykäs, vain vaikeuttaa tilannetta.
Mutta asiaan, siis mielestäni narsismi ei ole sairaus, se on vain luonne tai luonteenpiirre. Uhreja sanan suorassa merkityksessä on harvoja, koska kypsä aikuinen ihminen osaa kyllä lähteä jos siltä tuntuu (Jos kohdellaan väärin). Joten tällä tavalla ajatellen en itsekään ole uhri. Ja omalta osaltani olen vaikuttanut "kohtalooni", koska jokainen ihminen mahdollistaa väärinkohtelun. Itse olen sallinut mieheni kohdella minua huonosti, koska olen alistunut enkä ole lähtenyt. Olen yrittänyt taistella joskus vastaan, mutta se on minulle ollut aikanaan helpompaa alistua. Viikko sitten heitin tiskiin kysymyksen; pitäisiköhän meidän erota, onko tässä mitään järkeä? Mies järkyttyi, koitti aloittaa alistuksen kaikin keinoin, mutta minä keskeytin (joka kerta) ja totesin: joo olen paska ihminen, joten miksi kestät? Kuuuuuntele mitä mä sanon ja sano sitten vasta asiasi. No asia vaiettiin kuoliaaksi. Illalla hän oli jo unohtanut koko asian.
Karkasin aiheesta.. :) Enivei, se "persoonallisuushäiriö" ei ole ihailtava ominaisuus, mutta se ei ole sairaus. Ne on 2 eri asiaa. Samalla tavalla minulla on alistuva persoonallisuusHÄIRIÖ jos ruvetaan pilkkua viilaamaan.
Ps. jos on monimutkaisia sanakäänteitä, se ei ole kirjoittajan laajan sanavaraston vika jos Sinä et ymmärrä. Palstan tarkoitus on kirjoitusten jakaminen. Kirjoittaa kokemuksia, näkemyksiä, vaihtaa mielipiteitä, pyytää neuvoa tai selvennystä, saada tietoa, mitä kellekin. Jokainen kirjoittaja omalla tyylillään, omaa tarinaansa, omaa matkaansa kulkien.
Palstan nimi on narsismi. Narsismia käsittelevä keskustelupalsta, jonne ottavat osaa lukuisa määrä erilaisia kirjoittajia omine kirjoituksineen. Jokaisen kirjoittajan oma asia on, mihin ketjuun kommentoi ja millainen ketjusta muodostuu; sisältää se sitten muutaman tai muutaman kymmenen kirjoittajaa.
Tarkkavainen lukija saattaa myös havaita sen tosiasian, että luultua harvinaisempaa on narsistisen persoonallisuushäiriön (NPH) ihaileminen.
Epäselvyyksissä ja vakavissa rikkeissä kehoittaisin ottamaan yhteyttä ylläpitoon.- Pilvi Linna
"Jokainen kirjoittaja omalla tyylillään, omaa tarinaansa, omaa matkaansa kulkien."
Noinko tosiaan? Mistä sen tietää vaikka palsta olisi täynnä keksittyjä tarinoita ja suoranaisia valheita? Varsinkin narsistille on ominaista puhua täyttä palturia uhristaan ulkopuolisille ja joskus nämä valheet otetaan täytenä totuutena. Tietenkin voi sanoa että ne ovat narsistille totta, mutta väitän että narsistikin tietää valehtelevansa, pelkää korkeintaan kiinnijäämistä ja ainahan voi silloinkin kieltää kaiken ja selityksiähän löytyy vaikka millä mitalla.
Tai no, ehkä mä olen sittenkin vaan vainoharhainen.. whatever..- d.i.c.e
No itse en ainakaan hyötyisi tänne valehtelusta...Ainoa, joka tietäisi minun valehtelevan olisi minä. Olisipa hauskaa...
En ymmärrä, mitä kiksejä jotkut siitä saa.
Siitä olen samaa mieltä, että suurinosa näistä teksteistä, mitä täällä lukee on pelkkää valetta, joten kannattaakin olla hieman vainoharhainen. :)
Täällä palstalla paranoidisuutta voisi kutsua jopa "järjen ääneksi".
Oikeastaan paras keino on, kun keskittyy vain siihen mitä itse kirjoittaa... Niin. Mistä sen voi tietää; mikä on totta tai valhetta? Ei varmuudella mistään, eihän keskustelijat toisiaan tunne; olivatpa uhreja tai saalistajia. Mutta en ala vaivaamaan päätäni niillä ajatuksilla sen enempää, ei se minua hyödytä. On lukijan vastuulla se, miten suodattaa lukemansa.
Uskon ja näen kuitenkin, että enimmäkseen täällä on tärkeitä huomioita ihmisen käyttäytymisestä ja kokemuksista, oli ne keiden tahansa kirjoittamia. Olisi myös hyvin julmaa tuomita joku kirjoittaja valehtelijaksi tai narsistiksi; emme mitään analyytikkoja ole toisen kirjoitusten perusteella.
Eikä kukaan meistä voi vaikuttaa toisen kokemuksiin tai ajattelutapaan, tai he meidän, ellemme itse sitä anna tehdä. Siinä mielessä me jokainen kuljemme omaa matkaamme.- lynett
d.i.c.e kirjoitti:
No itse en ainakaan hyötyisi tänne valehtelusta...Ainoa, joka tietäisi minun valehtelevan olisi minä. Olisipa hauskaa...
En ymmärrä, mitä kiksejä jotkut siitä saa.
Siitä olen samaa mieltä, että suurinosa näistä teksteistä, mitä täällä lukee on pelkkää valetta, joten kannattaakin olla hieman vainoharhainen. :)
Täällä palstalla paranoidisuutta voisi kutsua jopa "järjen ääneksi".
Oikeastaan paras keino on, kun keskittyy vain siihen mitä itse kirjoittaa...Täällä on pirun helppoa lähteä vainoilemaan ja siks oonkin tehnyt sellaisen periaatepäätöksen, etten enää mieti niitä sen kummemmin.
En voi tietää kuka valehtelee tai kuka on kukin...joten joko käytän koko aikani sen pähkäilemiseen ja käytän energiaani hukkaan, totuutta koskaan kuitenkaan tietämättä/löytämättä, tai annan vain olla.
Tämän takia (mm) itse keskityn asiaan lähinnä omalta kantilta enkä jaksa miettiä toisten motiiveja tai henkilöllisyyksiä, jotka eivät meikäläistä edes kiinnosta. Pääasia, että juttua riittää =)
Ja nyt, onks pakko tehä duunii jos ei taho....ei kukaan haluis mennä tuuraamaan...plaah....hauskaa päivänjatkoa kaikille, see ya later.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785