Oudoin Laajakaista Ongelma Ikinä

KeijoKala

Vielä viimeviikolla kaapelimodeemini toimi moitteetta mutta maanantaina, 23.5.2011 ilmestyi todella outo ongelma. Viikonloppuna en ollut kotona joten en tiedä tarkkaan milloin vika alkoi.

Aluksi huomasin ongelman siten, että en enää päässyt kirjautumaan kaikille sivuille sisään. Kun syötti salasanan ja käyttäjätunnuksen ja koitti kirjautua sisään niin selain vaan heitti takaisin samalle käyttäjätunnussivulle. Vähän ajan päästä huomasin, että myös jotkin verkkokaupat eivät toimineet kunnolla. Kun ostoskoriin koitti lisätä tuotteita niin se ei onnistunut, eli kaikki nämä viittaisitvat jonkinlaisiin evästeongelmiin. Esimerkiksi amazon verkkokauppa toimii mutta www.duosport.fi tai mamamia.fi eivät toimi.

Seuraavaksi kokeilin kaikilla eri selaimilla. Mutta samat ongelmat.

Seuraavaksi kokeilin taloutemme kahdella kannettavalla, samat ongelmat.

Seuraavaksi, ehkä oudoin juttu. Kokeilin kännykällä. Ensin käyttäen kännykän omaa dataliittymää. EI ONGELMIA. Sen jälkeen kokeilin kännykällä käyttäen tätä samaa kaapelimodeemia WLANin kautta ja taas samat ongelmat jatkuivat.

Kävin vielä tossa kaupungilla kokeilemassa kannettavalla julkisesta verkosta ja siellä taas kaikki toimi.

Eli alkaisi näyttämään, että vika ei ole täällä mun päässä vaan jossain muualla.

Kaapelimodeemin olen koittanut muutamaan kertaan sammuttaa.. ja muutaman kerran resetoida mutta niistä ei ole apua ollut.

Ideoita?

Kyseessä on Saunalahden 100 megainen kaapelimodeemi Tampereella. Laitoin Saunalahdelle viestiä, mutta siihen vastausta saa todennäköisesti odottaa tovin. Puhelintukeen en tiedä uskaltaako soittaa, koska hullunahan ne siellä pitävät ja käskevät kuitenkin vaan poistamaan selaimen evästeitä.

3

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johan Ånn

      Komentokehotteessa aja 'ipconfig /flushdns', siis ilman heittomerkkejä.
      Resetoi reititin modeemin sijaan.

    • KeijoKala

      ipconfig /flushdns ei tehnyt mitään mutta totta tosiaan, ongelma löytyi tuolta reitittimiestä.

      Kumma kun ei sitä osannut itse ajatella.
      Kiitos avusta.

    • Ja yleensä resetoinnin jälkeen suojaus nollaantuu... Eli laita se Wpa2.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1908
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe