Tätäkin palstaa lukiessa tuntuu, että jokainen viesti liittyy koodaamiseen. Kerronpa teille jotain.
En ole Suomen menestynein uraohjus tai työskentele suuren yrityksen johdossa, mutta palkkani on mielestäni ihan mukiinmenevä (3K). En osaa koodata riviäkään. En millään kielellä. Tiedän, että jossakin tapauksissa /b/ tekee boldattua tekstiä. Siinä on kaikki tietämykseni "koodauksesta" tai ohjelmointikielistä.
Olen Datanomi ja tietotekniikan AMK-ins. Työkokemusta IT-alalta viitisen vuotta. Eli en tässäkään ole kuin keskitasoa tai sitä luokkaa. Mutta silti:
Mistä tämä koodauspaska oikein kumpuaa? Jo opiskellessa yli kahdestakymmenestä luokkalaisesta yksi tai kaksi halusi opetella koodaamaan - kaikki muut vihasivat sitä yli kaiken. Niinkuin minäkin. Jos joku haluaa koodata työkseen ja tienaakin sillä tuhansia ja tuhansia - hyvä hänelle. En ole kateellinen vaan toivotan onnea ja menestystä. Mutta pääasiaan:
Tämä palsta antaa nopeasti kieroutuneen kuvan IT-alan töistä. Koodaaminen on pienenpieni murto-osa. Esimerkiksi työpaikassani (kolmisenkymmentä henkeä) kukaan ei koodaa mitään millään ikinä. Suunnittelemme ja toteutamme kokonaisuuksia.
Täällä foorumilla koodaus on 25-33% kaikista viestiketjuista.
Ei täsmää.
En ole Suomen menestynein uraohjus tai työskentele suuren yrityksen johdossa, mutta palkkani on mielestäni ihan mukiinmenevä (3K). En osaa koodata riviäkään. En millään kielellä. Tiedän, että jossakin tapauksissa /b/ tekee boldattua tekstiä. Siinä on kaikki tietämykseni "koodauksesta" tai ohjelmointikielistä.
Olen Datanomi ja tietotekniikan AMK-ins. Työkokemusta IT-alalta viitisen vuotta. Eli en tässäkään ole kuin keskitasoa tai sitä luokkaa. Mutta silti:
Mistä tämä koodauspaska oikein kumpuaa? Jo opiskellessa yli kahdestakymmenestä luokkalaisesta yksi tai kaksi halusi opetella koodaamaan - kaikki muut vihasivat sitä yli kaiken. Niinkuin minäkin. Jos joku haluaa koodata työkseen ja tienaakin sillä tuhansia ja tuhansia - hyvä hänelle. En ole kateellinen vaan toivotan onnea ja menestystä. Mutta pääasiaan:
Tämä palsta antaa nopeasti kieroutuneen kuvan IT-alan töistä. Koodaaminen on pienenpieni murto-osa. Esimerkiksi työpaikassani (kolmisenkymmentä henkeä) kukaan ei koodaa mitään millään ikinä. Suunnittelemme ja toteutamme kokonaisuuksia.
Täällä foorumilla koodaus on 25-33% kaikista viestiketjuista.
Ei täsmää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Samaa ihmetellyt itsekin.
Työkokemusta reilu 15 vuotta, ja ainoa koodauskokemukseni on jotain hassuja html-virityksiä. Surkeita sellaisia. Istuin kerran parisen viikkoa yhdellä koodauskurssilla, ja huomasin, että ei ole minua varten.
Koko työurani olen ollut laajojen järjestelmien ylläpidossa, siis servereitä, serverifarmeja, ja jonkin verran myös työasemaympäristöjen kehitystä.
Meilläkin teamissä 18 ammattilaista, eikä kukaan työkseen koodaa, tuskin edes harrastuksena. Ja tyytyväisiä ollaan, ja palkkakin ihan siedettävä. Itsellä rapiat kolme tonnia/kk peruspalkkana. Lisät päälle.
Monesti nämä koodaajat unohtaa, että jos ei olisi porukkaa, jotka rakentavat, ja ylläpitävät nämä järjestelmät, niin eipä koodareita tarvittaisi. Ja tietysti päin vastoin.
Mutta siinä olet oikeassa, että jos joku alalle aikova lukee tätä palstaa, niin saa kyllä aika yksipuolisen kuvan ammateista IT-alan sisällä.
Vaativasta sovelluskehityksestä vaan ne kunnon hillot maksetaan. Ei välttämättä pelkästä koodauksesta, mutta suunnittelusta joka vaatii että osaa myös koodata ja tietää teknisen toteutuksen yksityiskohdat nippeleitä myöten.
Samaa joskus ihmettelen minäkin.
Minulla on taas pitkä testaus ja testauksen johtamistausta. Itse osaan koodata hiukan perusasioita ja tottakai testauksessa pitää tehdä joskus scriptejä ym.
Olen aina ihmetellyt, että koodauksesta on tehty jotain ns. seksikästä ja kuulemma testaus ym. on pohjasakkaa. Sitten, kun näiltä koodaajilta kysyy hiukan laitteiston toimintaan liittyviä kysymyksiä niin heikoksi jää tieto tai ei edes kiinnosta.
No, tällaista se on...
Ihmeellistä "päivittelyä". Hyvä että olette tyytyväisiä niihin "kolmetonnia ja rapiat" palkkoihinne. Itse tienaan tuplat. Aloittanut koodarina, toiminut sovelluskonsulttina usealla eri toimialalla.. nykyään firman vaihdoksen myötä enemmän arkkitehdiksi suuntautunut. Osaamiselle on näköjään kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Kolmetonnia on IT-alalla rividuunarin palkka. Konsulttifirmoissa aloitetaan alimmalla analysti-tasolla yli kolmen tonnin!
Minä todella ihmettelen miten voitte olla noin itseenne tyytyväisiä ja kapeakatseisia.
Mitäs ihmeellistä siinä on? Koodaajat _ovat_ it-alan superstaroja ja kaikki muu ympärillä on vain sovelluskehityksen tukifunktiota (infran ylläpito, myynti, testaus, johto). Niin se vain on, että sovelluskehitys on alan haastavin homma ja arvostukset menevät sen mukaan.
Totta. Ainakin näin pitäisi olla. Ilman koodaajia ei olisi sovelluksia.
Ihan turhaa näin kokonaisuuden kannalta ihmetellä sitä millaista sakkia tänne kirjoittelee.
Koodaamista on ja väitteesi koodauksen olevan marginaalista on kyllä kapeakatseista. Johtuu varmasti siitä, ettet sitä töiksesi tee ja näin yleistät asioita turhan paljon.
Kyllä ne, jotka asiat oikeasti osaavat hyvin ovat juuri niitä joilla on vahva ohjelmointitausta. Omaan toimenkuvaan duunipaikalla ei tarvitse kuulua ohjelmointi lainkaan, mutta jotta osaa suunnitella ja toteuttaa laajoja sovelluksia hyvin, täytyy myös tietää ohjelmointipuolelta asioita. Myöskin esim. yliopistoissa tietojenkäsittelyä opiskelevat tai opiskelleet tietävät varmasti sen, että opintojen yhteydessä on runsaasti ohjelmointia, jotta tietyn laiset rutiinit kehittyvät ja jotka sitten muodostavat sen vahvan perustan varsinaista ohjelmistosuunnittelua varten. Itse en kyllä vielä hirveästi kehuskelisi datanomin tai inssin papereilla, varsinkaan, jos ei ole ohjelmointitaitoja ollenkaan.
Samaa mieltä, enkä varsinkaan "ihmettelisi" ja "päivittelisi" ja miettisi "mistä koodauspaska kumpuaa", varsinkaan jos omat meriitit eivät ole muuta kuin datanomi ja 5 vuotta työkokemusta :D Suunnittelu, ja erityisesti "toteutus" saattaa olla aika heikkoa jos ei ymmärrä tietojenkäsittelyn perusteita... koodaaminen on melkolailla perusasia. Toivottavasti se dokumentointi onnistuu paremmin.. tosin 99% datanomeista saa hädintuskin jonkin 'muutos-määrittely-dokumentin' aikaan, joka sitten heitetään jollekin koodarille, joka tekee sen oikean työn. Tarvittaessa hakee lisätiedot suoraan asiakkaalta. Ja datanomi edelleen miettii että mistä se koodauspaska kumpuaa.
Kyllähän tänne voi kirjoitella kuka tahansa... ehkä koodaajat nyt vain ovat aktiivisempia.. tai ei-koodajilla it-tyypeillä on omat keskustelupalstansa.
Jaa, koodaaminen nyt vaan on parhaita puolia työssä, mutta turha sitä on hehkuttaa liikaa. Ihmettelen vain IT-alan oppilaitoksesi tasoa, jos jo lähtökohtaisesti vain n. 5-10 % porukasta on millään tasolla kiinnostunut ohjelmoinnista.
Ehkä siksi se ohjelmointi ei ihmisiä kiinnosta kun 90% laitoksista opetetaan sokeasti jotain ohjelmointikieltä, ei sitä kuinka ohjelmoidaan.
Tämä paistaa läpi etenkin alemmilla asteilla, jossa olisi tärkeää opettaa looginen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky osaksi ajattelumallia.
En liiemmin pidä koodaamisesta, mutta niin vain on tullut tehtyä sitä toistakymmenä vuotta. Ominta alaani olisi kokonaisuuksien hallinta, mutta työpaikallani uraputki on tältä osin tukossa. Sovellusasiantuntijoita ja projektipäälliköitä on riittämiin vuosikymmenien tarpeeksi.
Joudun tyytymään rivikoodaajaan asemaan. Selvyyden vuoksi mainittakoon, ettei kyseessä ole N-alkuinen firma.
Minä olen IT-alalla enkä tee töitä p*skan vertaa. Siellä pelailen minecraftia työajalla ja tuhlaan pomoni rahoja. Ja ihan tyytyväinen olen. Koodailen sitten kotona harrastukseksi, kun ei ne työpaikan koodaukset oikeastaan kiinnosta. Jotain hiton SQLäää!!! Kotona saa sentään vääntää assembleria commodore 64:lle niin että korvissa soi.
Ja painakaa sitä Inserttiä ja ihmetelkää puolivuosisataa, että "mitä ihmettä tää oikein tekee??? miten nää tekstit menee yli?!? apua! mää en saa tehtyääää!!!"
mä koodaan aina kotona elokuvia äksvidiksi!
ojelmistot on tosi helppoi siihen ja e ymmärrä mix jokku opettelee dataan vaan sen vuoks?!?!
hahahaa, mä tuun ja varastan teiän työt ku pääsen koulust! ku on l337 h4x0r dude!!1!