Pakkoruotsittajat rauhattomuutta lietsomassa

pelottava visio

Suomen kansan noin 70 %:n vastustuksesta vähääkään piittaamatta suomenkielisten pakkoruotsittajat haluavat mitä ilmeisimmin saada aikaan yhteiskunnassa suurta rauhattomuutta. Mitenkään muuten ei heidän toimiaan kykene ymmärtämään. En ylläty, jos tilanne ajautuu sellaiseksi, että ihmismassat ryntäävät lopulta kadulle. Nyt pitäisi "vastuullisiksi" itseään mainostavien nopeasti ymmärtää tilanteen kehitys. Kansan mielipidettä ei missään maassa voida kauan sivuuttaa.

34

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huom!

      Pakkoruotsiin voi ottaa kantaa vain suomenkielinen väestö ja ainakin 75% meistä vastustaa sitä.

      Surut ottakoon kantaa omaan pakkosuomeensa. Minua se ei kiinnosta.

      • glob fenno

        Suomenkielisten kieliopinnot eivät kuulu ruotsinkielisille yhtään. Ei tippaakaan !

    • Niin_noI

      Olette oikeassa. Ruotsi on ääretöntä röyhkeyttä, pakkoruotsi on rasismia. Suomen kaikenkatta (kieli)politiikka tulee äärettömän kalliiksi, on silkkaa hölmöyttä ja on saanut etnisen puhdistuksen piirteitä, valitettavasti.

      Siihen vastuussa olevat tulee mitä pikimmiten asettaa oikeuden eteen että vältyttäisiin vieläkin vakavammilta ongelmilta...

      Joko YLE on SVT?
      HS = Röyhkeää lehtimiestaidottomuutta!
      Iltalehti nyt = Pakkoruotsi aina!
      Olen allerginen Närpiön tomaateille.
      Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa

    • 8520

      Arabimaissa kansa on jo kaduilla pian meilläkin ellei kansaa kuunnella!

      • vai minne?

        Lähteekö poliittinen eliitti karkumatkalle Ruotsiin?

      • arvatkaa itse

        Suomalaiset poliitikot ja päättäjät ovat niin paljon pölvänöitä, etteivät ymmärrä sitä, että Suomessakin kansa voi pillastua ja kenenkäs syy se sitten on?

      • 00.00
        vai minne? kirjoitti:

        Lähteekö poliittinen eliitti karkumatkalle Ruotsiin?

        Kuinka sellaiset päättäjät kuten opetusministeri Virkkunen selviävät Ruotsissa jotka eivät itse osaa ruotsia?

    • inamter

      Pakkoruotsittajat haluavat pikemminkin kansanmurhaa.

    • Suomi yksikieliseksi

      You Tubella oli mielenkiintoinen videonpätkä tämän päivän Etelä-Afrikasta. Siinä haastateltiin valkoisia, jotka olivat sitä mieltä, että heidän kannaltaan oli Apartheid parempi kuin nykyinen systeemi. Kun he lopettivat koulun, niin aina oli työpaikka odottamassa. Nyt heistä osa palvelee mustia. Jos tämän päivän Suomessa hurreilta häipyisi kaikki edut mitä heillä on, mm kiintiöt, niin kuinka luulisitte että hurrit pärjäisivät kilpailussa opiskelupaikoista suomenkielisten kanssa, koska he jo nyt ovat Pisa-testien mukaan paljon huonompia kuin suomenkieliset......

      • Östermalmi

        Kyllä ruotsinkieliset pärjäisivät edelleen hyvin - työtä piisaa. Vaikka pakkoruotsi tuleekin poistumaan kouluelämästä, niin jää se "kaksikielisyys" silti Suomen riesaksi. Pitäähän jo pelkästään lähes joka virastossa olla kiintiöruotsalainen istumassa. Sitähän ei mitenkään tiedä, jos vaikka juuri sinä päivänä tulee sisään joku ruotsinkielinen, joka ei justiinsa sinä päivänä halua puhua suomea. Suomi unohtuu niin himskatin äkkiä. Siitä kaupan kassalta ihan suomenkielisenä lähtee, vaan kun on virastoon ennättänyt, niin jo on suomen kieli unohtunut.

    • Turhat vouhottajat

      Niinhän nuo vastuulliset tekevätkin, he näet ymmärtävät kaksikielisyyden tarpeen työelämässä. Työtävieroksuvat ja vastuuta pakoilevat persut sen kuin istuvat taustalla ja päästelevät jytkyjään. Tosin, kyllähän he yrittävät kaikin keinoin yllyttää kaltaisiaan "sirkuspellejä" vastustamaan kaikkea, mikä edistäisi kansan parasta.

      • Suomi yksikieliseksi

        Missä työelämässä on kaksikielisyys tarpeellista?

      • så är det
        Suomi yksikieliseksi kirjoitti:

        Missä työelämässä on kaksikielisyys tarpeellista?

        Kyllä säkin sen sitten huomaat, kun kasvat aikuiseksi ja etsit töitä. Ellet sitten kuulu siihen "työtävieroksuvaan" persu-sirkukseen.

      • ank krue sug pur per
        så är det kirjoitti:

        Kyllä säkin sen sitten huomaat, kun kasvat aikuiseksi ja etsit töitä. Ellet sitten kuulu siihen "työtävieroksuvaan" persu-sirkukseen.

        Sinun työsi on maataloustukiaisilla eläminen saatanan Närpes paskaläjä. 9000 insesti kunnassanne vaikka on ollut sata vuotta aikaa lisääntyä. Närpiöläisten todellinen määrä on oikeastaa 8200 koska 10% paikkakuntanne väestöstä on maahanmuuttajia.

      • huhhhuhhh
        så är det kirjoitti:

        Kyllä säkin sen sitten huomaat, kun kasvat aikuiseksi ja etsit töitä. Ellet sitten kuulu siihen "työtävieroksuvaan" persu-sirkukseen.

        Eipäs kierrellä kysymystä!

      • så är det bara.
        ank krue sug pur per kirjoitti:

        Sinun työsi on maataloustukiaisilla eläminen saatanan Närpes paskaläjä. 9000 insesti kunnassanne vaikka on ollut sata vuotta aikaa lisääntyä. Närpiöläisten todellinen määrä on oikeastaa 8200 koska 10% paikkakuntanne väestöstä on maahanmuuttajia.

        Heh, olisin äänestänyt RKP:tä, mutta kun ei meidän vaalipiirissä ollut ainoatakaan ehdokasta heiltä. Että se siitä Närpiöstäsi. HÄVETTÄÄ tosiaan olla suomenkielinen, kun lukee tuota sinun "sivistynyttä" kielenkäyttöäsi.

      • så går det bara.

        Kiitos "kehuista", jatka samaa rataa, jos se jotenkin sinun itsetuntoasi kohottaa.
        Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että muutamat talalaisethan ne on niitä, jotka sitä eripuraa ruotsinkielen opiskelusta harrastavat ja sekin tuntuu niin kovin yksipuoliselta. Nuo ruotsinkieliset kun eivät viitsi noteerata kaikenkarvaisten räksytyksiä.

      • Suomi yksikieliseksi
        så är det kirjoitti:

        Kyllä säkin sen sitten huomaat, kun kasvat aikuiseksi ja etsit töitä. Ellet sitten kuulu siihen "työtävieroksuvaan" persu-sirkukseen.

        Den konstgjorda tvåspråkigheten skapar arbetstillfällen för de svenskspråkiga i Finland. Tjänstemannasvenska. Men om man tar bort tjänstemannasvenskan, så missä silloin tarvitaan kaksikielisyyttä Suomessa? Tulkkipalvelu on yksi asia missä tarvitaan oikeasti kieliä osaavia. Ja luonnollisesti opettajien on osattava kieliä. Ruotsiin voi myödä roinaa englanniksi. Pohjoismainen yhteistyö toimii hyvin käyttämällä englantia. Venäjän ja Kiinan kauppa tarvitsisi venäjää ja kiinaa osaavia. Pakkoruotsi on huonoa huumoria.

      • Suomi yksikieliseksi kirjoitti:

        Missä työelämässä on kaksikielisyys tarpeellista?

        Siinäpä sinulle ihmettelemistä! Puolet Suomen yksityisistä työnantajista arvostavat ruotsin kielen taitoa.

        "Englannin taito nousi ylivoimaisesti tärkeimmäksi kielivaatimukseksi, mutta ruotsin kielen osaaminen on rekrytoinneissa entistä tärkeämpää. Vuoden 2004 osaamistarveluotaimessa ruotsin kielen taitoa painotti reilut puolet vastaajista, nyt 65 prosenttia."

        http://www.kyamk.fi/Koulutus/Kielten opiskelu/Opetettavat kielet ja osaamistavoitteet/Ruotsi/Miksi ruotsia tarvitaan

        Ihan vain kiusallaanko?

        http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/paavo-lipponen-syntipukin-etsinta-suomen-kaksikielisyydesta-edustaa-henkista-taantumaa

      • ajat muuttuvat
        Ankdam kirjoitti:

        Kun kerran arvostat Suomen yksityisten työnantajien kannanottoja, niin tässä sinulle yksi, joka on vuoden uudempi kuin linkittämäsi.

        "EK:n mukaan valinnanmahdollisuuksia tulee laajentaa myös luopumalla toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta koulussa. "

        "EK teettämän tuoreen kyselyn mukaan englannin taidon merkitys henkilöstön palkkauskriteerinä yrityksissä on kasvanut entisestään, mutta ruotsin merkitys on vähentynyt. "

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/EK Pakkoruotsista luovuttava valintamahdollisuuksien lisäämiseksi/1135257238091

      • spale toin ahv viert
        Ankdam kirjoitti:

        Siinäpä sinulle ihmettelemistä! Puolet Suomen yksityisistä työnantajista arvostavat ruotsin kielen taitoa.

        "Englannin taito nousi ylivoimaisesti tärkeimmäksi kielivaatimukseksi, mutta ruotsin kielen osaaminen on rekrytoinneissa entistä tärkeämpää. Vuoden 2004 osaamistarveluotaimessa ruotsin kielen taitoa painotti reilut puolet vastaajista, nyt 65 prosenttia."

        http://www.kyamk.fi/Koulutus/Kielten opiskelu/Opetettavat kielet ja osaamistavoitteet/Ruotsi/Miksi ruotsia tarvitaan

        Ihan vain kiusallaanko?

        http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/paavo-lipponen-syntipukin-etsinta-suomen-kaksikielisyydesta-edustaa-henkista-taantumaa

        Puhdasta valheellista propagandaa. Että suomenkielisten yritysten pitäisi asioida ruotsiksi mutta ruotsalainen valtiaskansalainen joka työskentelee suomalaiselle työnanatajalle saa vaatia tätä suomalaista työnantajaa puhumaan ruotsia. Sitäkö yrität sanoa pässi.

      • svekovalhe
        Ankdam kirjoitti:

        Siinäpä sinulle ihmettelemistä! Puolet Suomen yksityisistä työnantajista arvostavat ruotsin kielen taitoa.

        "Englannin taito nousi ylivoimaisesti tärkeimmäksi kielivaatimukseksi, mutta ruotsin kielen osaaminen on rekrytoinneissa entistä tärkeämpää. Vuoden 2004 osaamistarveluotaimessa ruotsin kielen taitoa painotti reilut puolet vastaajista, nyt 65 prosenttia."

        http://www.kyamk.fi/Koulutus/Kielten opiskelu/Opetettavat kielet ja osaamistavoitteet/Ruotsi/Miksi ruotsia tarvitaan

        Ihan vain kiusallaanko?

        http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/paavo-lipponen-syntipukin-etsinta-suomen-kaksikielisyydesta-edustaa-henkista-taantumaa

        Ruotsin kielen taito on rekrytoinneissa entistä selvästi vähemmän tärkeää. Erilaisia tutkimustuloksia voi tehdä esim ruotsinkielisellä rannikolla tai vaikkapa Itä-Suomessa. Tuo 65 % ei ole missään tapauksiessa lähelläkään totuutta. Sen verran tiedän työnantajista.

    • just joo

      Vai haluais fennomaanit Suomeen yksikielisesti venäjän?
      Sehän se vasta huumorii onkii. ;)

      • Suomi yksikieliseksi

        Jää kotiin kun seuraavan kerran on Pisa-testit.

      • et silleen.

        Voi kulta-pieni, mistäs sinäkin reppana sitten leipäsi saat? Et nyt taida oikein ymmärtää asiaa kokonaisuudessaan. Katsos kun meidän taloutemme nyt vain on niin riippuvainen ruotsinkielisistämme, ettei Suomi pärjäisi ilman heitä. Aattele nyt ite, jos osaat, kuinka kävisi, jos he ottaisivat yrityksensä ja rahastonsa ja muuttaisit pois kotimaastaan. Nälkä tulisi sinullekin. Ei ne venäläiset sinua tule elättämään, vaikka kuinaka pokkuroit ja pakotat lapsesikn opiskelemaan heidän kieltään. Palvelijoiksi jäisitte.

      • Homettako?
        et silleen. kirjoitti:

        Suuruudenhullu Pisa-hurri on karannut osastolta ja uhkaa väkisin muuttaa Ruotsiin. Häneltä on jäänyt huomaamatta, että 5 miljoonaa suomalaista on ostanut hänelle laivan, jotta hän saisi muutkin hurrit mukaan Ruotsiin.

      • Nettisuom. (-fenno)
        et silleen. kirjoitti:

        Voi kulta-pieni, mistäs sinäkin reppana sitten leipäsi saat? Et nyt taida oikein ymmärtää asiaa kokonaisuudessaan. Katsos kun meidän taloutemme nyt vain on niin riippuvainen ruotsinkielisistämme, ettei Suomi pärjäisi ilman heitä. Aattele nyt ite, jos osaat, kuinka kävisi, jos he ottaisivat yrityksensä ja rahastonsa ja muuttaisit pois kotimaastaan. Nälkä tulisi sinullekin. Ei ne venäläiset sinua tule elättämään, vaikka kuinaka pokkuroit ja pakotat lapsesikn opiskelemaan heidän kieltään. Palvelijoiksi jäisitte.

        Voi, voi sentään, kultareppana ja nimimerkki "et silleen", kun et tajua, että ruotsinkieliset yrittäjäpiirit eivät pärjää maailmalla ilman suomenkielistä taustatapettia. Ilman suomenkielisiä heitä ei olisi edes olemassa.

      • traumojako????
        Nettisuom. (-fenno) kirjoitti:

        Voi, voi sentään, kultareppana ja nimimerkki "et silleen", kun et tajua, että ruotsinkieliset yrittäjäpiirit eivät pärjää maailmalla ilman suomenkielistä taustatapettia. Ilman suomenkielisiä heitä ei olisi edes olemassa.

        Fel igen, Herr Tala. Et sitten tiedä Suomen taloudesta ja työelämästä mitään, jos tuollaisia väität. Kysyppä joltain liikemieheltä tai vaikkapa oikealta duunarilta asiasta. Tosin lukiolaisetkin osaavat kertoa sinulle, kuinka yhteiskuntamme talous pyörii.

      • no voi kulta pieni
        et silleen. kirjoitti:

        Voi kulta-pieni, mistäs sinäkin reppana sitten leipäsi saat? Et nyt taida oikein ymmärtää asiaa kokonaisuudessaan. Katsos kun meidän taloutemme nyt vain on niin riippuvainen ruotsinkielisistämme, ettei Suomi pärjäisi ilman heitä. Aattele nyt ite, jos osaat, kuinka kävisi, jos he ottaisivat yrityksensä ja rahastonsa ja muuttaisit pois kotimaastaan. Nälkä tulisi sinullekin. Ei ne venäläiset sinua tule elättämään, vaikka kuinaka pokkuroit ja pakotat lapsesikn opiskelemaan heidän kieltään. Palvelijoiksi jäisitte.

        Kun esimerkiksi Sanoman ja Koneen kaltaiset yhtiöt kun ei ole ruotsinkielisten omistuksessa eikä se Wahlroos niin vain sitä Nordeaa voi Suomesta pois siirtää koska Suomen valtio on siinä enemmistöosakkaana.

        Kyllä täytyy sanoa että ruotsalaiset pelastui sukupuutolta Suomen ja Baltian puskurivaltioiden avulla. Niin saatanan tyhmiä te olette ylhäisestä alhaiseen. Ainiin svekkulin mielestähän ruotsinkielisten keskuudessa ei juuri ole alhaisia. hahaha

        Vielä niin helvetin lapsellisiakin!

      • ja sinä
        traumojako???? kirjoitti:

        Fel igen, Herr Tala. Et sitten tiedä Suomen taloudesta ja työelämästä mitään, jos tuollaisia väität. Kysyppä joltain liikemieheltä tai vaikkapa oikealta duunarilta asiasta. Tosin lukiolaisetkin osaavat kertoa sinulle, kuinka yhteiskuntamme talous pyörii.

        Ja sinä olet juuri sellainen svekko trolli että luulet tietäväsi mutta etpä tiedäkään. Olet pahimman luokan ruotsalainen narsisti ja ehkä jossain määrin jopa psykopaatti.

      • voi teitä naivisteja
        no voi kulta pieni kirjoitti:

        Kun esimerkiksi Sanoman ja Koneen kaltaiset yhtiöt kun ei ole ruotsinkielisten omistuksessa eikä se Wahlroos niin vain sitä Nordeaa voi Suomesta pois siirtää koska Suomen valtio on siinä enemmistöosakkaana.

        Kyllä täytyy sanoa että ruotsalaiset pelastui sukupuutolta Suomen ja Baltian puskurivaltioiden avulla. Niin saatanan tyhmiä te olette ylhäisestä alhaiseen. Ainiin svekkulin mielestähän ruotsinkielisten keskuudessa ei juuri ole alhaisia. hahaha

        Vielä niin helvetin lapsellisiakin!

        On tainnut promllet käväistä korkealla tuolla "voi kulta pienellä", kun sanottava on tuota yhtä ja samaa, kirouksilla maustettua solvaamista. Nyt eletään jo vuotta 2011 ja on ahneuksissaan myyty kaikki suomalaisyritykset Ruotsiin tai muille ulkovalloille. Valtiohan noita aikanaan tuki, että saatiin Suomi rakennettua, mutta te tuhositte kaiken. Kannattaisi olla tyytyväinen, että ruotsinkielisemme sentään huolehtivat meistäkin. Ei ole näistä nykyisistä "suomi-urhoista" hoitamaan maamme asioita, sen kun oppositiosta huutelevat, omastamielestään vitsikkäitä kommenttejaan. Täytyy kyllä ihailla Jyrkin johtajataitoja tuon teidän häirikkölaumanne keskellä.

      • Nettisuom. (-fenno)
        traumojako???? kirjoitti:

        Fel igen, Herr Tala. Et sitten tiedä Suomen taloudesta ja työelämästä mitään, jos tuollaisia väität. Kysyppä joltain liikemieheltä tai vaikkapa oikealta duunarilta asiasta. Tosin lukiolaisetkin osaavat kertoa sinulle, kuinka yhteiskuntamme talous pyörii.

        Nimimerkillä "traumojako????" taitaa olla omana traumanaan Herr Tala.

        Suomeen muutti aikoinaan Saksasta, Venäjältä, Englannista, Skotlannista, Tanskasta, Norjasta, Hollannista ja Sveitsistä muun muassa sellaisia yrittäjiä kuin Stockmann, Paulig, Frenckell, Finlayson, Seeck, Knief, Marschan, Borup, Gutzeit ja Peter Thorwöste. Heidän yritystensä kasvualustana, taustatapettina, väestöpohjana oli tietenkin enemmistönä oleva suomenkielinen kansanosa.

        Vaikka koko Suomen teollisuus olisi ollut ja edelleen olisi vieraskielisten käsissä, teollisuuden olemassaolo Suomessa lepäsi ja lepäisi nytkin enemmistönä tavaroita tekevän ja niitä kuluttavan kansanosan, siis suomenkielisten varassa. Vasta siltä pohjalta on voinut ponnistaa maailmalle ja pärjätä siellä, jos on ollut pärjätäkseen.

        Tämän tosiasian lukiolaiset ja liikemiehet voinevat sinullekin kertoa.

      • hyvää matkaa !
        et silleen. kirjoitti:

        Voi kulta-pieni, mistäs sinäkin reppana sitten leipäsi saat? Et nyt taida oikein ymmärtää asiaa kokonaisuudessaan. Katsos kun meidän taloutemme nyt vain on niin riippuvainen ruotsinkielisistämme, ettei Suomi pärjäisi ilman heitä. Aattele nyt ite, jos osaat, kuinka kävisi, jos he ottaisivat yrityksensä ja rahastonsa ja muuttaisit pois kotimaastaan. Nälkä tulisi sinullekin. Ei ne venäläiset sinua tule elättämään, vaikka kuinaka pokkuroit ja pakotat lapsesikn opiskelemaan heidän kieltään. Palvelijoiksi jäisitte.

        Emmehän me ruotsinkielisten rahastoilla eletä.

    • mäjokapäivätöitäteen

      HAHHAA!

      10 vuotta työelämässä suomalais-ruotsalaisessa yrityksessä ja sanaakaan en ole tarvinnut ruotsia. Englanti on konsernin virallinen kieli.

      Elkäähän lapset uskoko noita RKP:n pellejä. Totuus ja järki voittavat viimein ja pakkoruotsi muutetaan vapaaehtoiseksi kieleksi. Tämä hyödyttää meitä kaikkia: Eskoa, Pållea ja Husseinia.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe