Heippa, minulla ja poikaystävälläni on 2,5 vuotias koira. Poikaystävälläni on pienenä todettu koira-allergia, mutta hänen perheellään on kuitenkin aina ollut koiria eikä pahempia oireita ole ollut. Omasta koirastamme poikaystäväni saa joskus pieniä kutisevia näppyjä, jos koira esim. raapaisee. Välillä niitä ei taas ilmene lainkaan edes raapaisusta. Myös aamuisin poikaystävni aivastelee paljon. Uskon sen johtuvan koirastamme vaikka ulkona onkin alkanut siitepölykausi, jolle poikaystäväni on allerginen myös. Välillä aivastelu ei ole nniin paha ja sitä tapahtuu siis vain aamuisin. Onko nämä mielestänne niin pahat oireet, että koirasta luopuminen tulee kyseeseen? Koirani on minulle hyvin rakas, en pysty edes ajattelamaan ajatusta, että joutuisin siitä luopumaan. :( Siksi toivonkinn vastauksia muilta koira allergisilta ihmisiltä, onko itsellänne koiraa ja tuleeko teille millaisia oireita?
koiralle allerginen, pitääkö koirasta luopua?
pelokas---
0
229
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17410698Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t907515Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37376Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t287374Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885753Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525228Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314976Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124791Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k32142Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil361583