Ei tule kankkusta

Mistä johtuu, että en saa krapulaa sitten millään, vaikka joisin itseni tajuttomaksi? Ainoastaan viskistä saan krapulan, jos sitä juon liikaa, muusta en. En ole alkoholisti ja ennen täysi-ikäisyyttä en ole alkoholiin koskenut. En edes ryyppää kovin usein, ehkä kerran kuukaudessa.
12344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

no mut toihan on vaa hyvä juttu! ( ;

Äänestä

Meissä kaikissa on jotain puutteita. Älä ollenkaan koe itseäsi erilaiseksi. Kiva että tulit kaapista ulos :)

Äänestä

Sama juttu täällä, mutta se johtuu kyllä siitä että nukun yleensä krapula-aamuina pitkään ja krapula ehtii mennä ohi ennen kuin herään. Jos herään "ennen aikojani", olo on todella huono.

Äänestä
  • Nimenomaan. Saatan nukkua 12 tuntia juotuani ja herään ihan hyvävointisena.

    Äänestä

Itsellenikään ei ole tullu varsinaista krapulaa enää moneen vuoteen. Eli en oksentele eikä päähän koske vaikka ei olo ole kuitenkaan ikinä juomisen jälkeen se kaikkein paras. Selkeimpinä fyysisinä oireina on yleensä päivän tai kaksi kestävä hikoilu, lievä käsien tärinä ja mahakin on monesti sekaisin.

Jos olen juonut vaikka perjantaina ja lauantaina niin pahin tärinä tulee yleensä vasta maanantaina. Lisäksi ne sekopäisimmät unet näen vasta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä en yleensä saa juurikaan nukuttua vaikka väsyttäiskin. Viimeistään keskiviikkona olo on kuitenkin jo täysin normaali ellei takana sitten ole useamman päivän putki mutta sellaisia ei ole tapana juoda. Ei se alkoholi kuitenkaan niin hyvää ole.

Äänestä
  • Niin ja vaikka olisinkin kaatokännissä niin en yleensä nuku kovinkaan pitkään. Tässä sunnuntainakin heräsin ekan kerran jo viiden aikoihn aamulla vaikka muistin mukaan menin nukkumaan (en sammunut tällä kertaa) siinä yhden jälkeen yöllä. Voin sanoo et on perseestä mut ku ei pysty aina nukkumaan vaikka olisin ollu juomassa, tai siinähän se ongelma just onkin.

    Äänestä

Minulla krapulat vähenivät merkittävästi, kun jätin kokonaan väkevät pois. Jos haluan humalan, juon sen punaviinistä. Rentoutumiseen kuiva siideri. Siideristä ei pysty krapulaa hankkimaan, mutta punaviini vähän muistuttaa, jos veti koko 3l:n hanapakkauksen yhtenä iltana. Aamulla pitää syödä vaikka väkisin aamupala. Se auttaa tosi paljon aamupäivälle. Ja sitten vielä se, että mukillinen teetä on hyvää rapulalääkettä.

Äänestä

Miksi yleensä haluat juoda itsesi humalaan? Alkoholista voi nauttia muutenkin, jopa humaltumatta. Niin tekee fiksu käyttäjä!

Äänestä

Itse en ole kokenut koskaan kunnon krapulaa, vaikka en kyllä ole vielä monia kännejä ehtinyt vetämäänkään.. Hieman huono olo on ollut illanviettojen jälkeen, mutta kun juo illalla tarpeeksi vettä ja ei vedä väkeviä ja mietoja sekaisin, niin kankkunen pysyy loitolla ihan mukavasti. Pari hyvää vinkkiä koville juhlijoille:

- Juo paljon vettä illan aikana ja aamulla herätessäsi, tämä ehkäisee krapulaa tehokkaasti.
- Syö aamulla kevyesti, rasvainen pizza on turhan raskasta krapulaiselle vatsalle.
- Lopeta juominen hyvissä ajoin, älä juo mitään alkoholipitoista pariin tuntiin ennen nukkumaanmenoa.

Äänestä

P'askapuhetta. Ainoa mikä krapulaan auttaa on alkoholi. Bentsoilla ja pilvellä pystyy kanssa lieventämään suht tehokkaasti, mutta alkoholia kun ottaa, niin sillä se lähtee millä on tullukin. Tosin tasottelu on taitolaji.

Äänestä

Voit teitä nuoria. Ei tullut minullakaan silloin krapulaa. Ikä tekee tehtävänsä myös teille. Itse en nelikymppisenä viitsi enää paljon juoda ravintolassa käydessä, koska arvostan sitä hyvää oloa. En ole siis ongelmajuoja edes ollut, mutta nuorena toki baareissa tuli notkuttua ja juotua. No nuorena jaksoi :))

Äänestä

Kokeileppa sahtia , ja arvioi tilanne uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mojitomilla kirjoitti:

Mistä johtuu, että en saa krapulaa sitten millään, vaikka joisin itseni tajuttomaksi? Ainoastaan viskistä saan krapulan, jos sitä juon liikaa, muusta en. En ole alkoholisti ja ennen täysi-ikäisyyttä en ole alkoholiin koskenut. En edes ryyppää kovin usein, ehkä kerran kuukaudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu