Minulla on hiljattain todettu bipo. Lääkkeinä lito 600mg/ilta, ketipinor 100mg/ilta, tenox 20mg tarvittaessa, propral 40mg tarvittaessa.
Tämä coctail ei kuitenkaan todellakaan riitä. Koen tarvitsevani keskusteluapua, mutta hoitokontaktillani ei ole resursseja antaa säännöllisesti psykiatrin tai hoitajan aikoja, jossa saisin keskustella mielentilastani.
Sairaus kaappasi vallan kankeasta kahvasta kiinni oikein kaksin käsin elokuussa 2010. Jouduin manian pauloihin, varasin hotellihuoneen vieraasta kaupungista hetken mielijohteesta ja painuin sinne ryyppäämään ja treffaaamaan nettikavereita. Tunsin olevani voittamaton, oikea Helsingin keisari.
Palattuani reissusta menin viipymättä keskellä kaupunkia iskemään itselleni tyttöystävän Tunsin oloni rakastuneksi, täydelliseksi ja voittamattomaksi. Sisällä kupli ja ajatukset liihottelivat ilmatilassa 200km/h. Tyttöystäväni oli alaikäinen mutta kulki mukanani päivästä toiseen väärillä henkkareilla pubista toiseen. Kuvioihin tulivat myös alkoholin lisäksi humeet. En tehnyt enään mitään muuta kuin spurguilin joko tyttöystäväni kanssa tai yksin, jolloin veljeilin täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Haahuilin joka yö teillä tietämättömillä, palasin kotiin aamulla ja nukuin pari tuntia, jonka jälkeen aloin suunnittelemaan ohjelmaa uudelle päivälle.
Eräänkin kerran olin menossa aamulla kouluun, mutta eksyinkin kesken koulumatkan baariin, jossa tutusuin ventovieraaseen porukkaan joiden kanssa juhlin koko päivän ja seuraavan yön. Aamulla heräsinkin ryöstettynä selviämisasemalta. No eipä se mun menoani haitannut, uusi päivä ja uudet kujeet.
Olin myös jatkuvasti tappeluissa, löin esimerkiksi erästä itseäni 15 vuotta vanhempaa miestä tuopilla päähän ja hän joutui tikattavaksi. Sain myös uskomattomia raivareita, potkin toisten polkupyöriä pillun päreiksi, hakkasin nyrkit verille metalliseen roskapönttöön, liftailin keskellä yötä kenen kyytiin sattuu. Menetin asuntonikin ja olin kodittomana 3 kuukautta. Kuljin capsäkin kanssa paikasta toiseen, viruin hämärissä kuppiloissa 4 asti aamuyöllä ja lauloin karaokea joka ilta, halusinhan päsätä parrasvaloihin ja esiintyä koko baarille. Jos en saanut aplodeja, hermostuin. Yövyin missä sattuu.
Eräänä päivänä heräsin karuun todellisuuteen ja ymmärsin, ettei mulla ole mitään. Ei kotia, tavaraa tai muutakaan. Olin menettänyt suurimamn osan kavereistanikin. Vain muutama kaveri, lähikuppilan rappioalkoholistit ja tyttöystävä joka sekin jätti minut. Siitä seurasi pillereillä leikkimistä ja yritin muutaman kerran surmata itseni. Sain masennuslääkkeet, jotka auttoivat minut taas jaloilleni ja vähän enemmänkin. Meno vaan kiihtyi entisestään.
Aloin taas juosta baarista toiseen ja iskemään vieraita ihmisiä. Saatoin sekstailal 5 eri ihmisen kanssa viikon sisällä. Sain psykiatrilta litoa, joia en käytä säännöllisesti, ja vaikka käyttäisinkin, en tunne tehoa. Olen miettinyt voiko tämä johtua siitä, että olen sairastunut bulimiaan ja oksentelen vähän väliä.
tällä hetkellä minulla taitaa olla sekamuotoinen kausi päällä. Mielialat voivat vaihdella tunnin välein rakastuneesta raivopääksi. Eilen sain sellaisen kohtauksen, että heitin pyykkitelineen, naulakon ja lääkekaapin seinään, sen jälkeen täyden limupullon lattialle niin että se räjähti ja nyt on koko lattia ihan tahmanen. Hakkasin myös 2 eri oveen halkeamat ja nyt on rystynen liila, turvonnut ja verillä. Tänänä tyttöystäväni jätti mut, mutta se ei kosketa mua millään lailla. Oon silti hyväntuulinen ja vuolassanainen.
Kiitos jos joku jaksoi lukea ja kommenttia?
Tämä coctail ei kuitenkaan todellakaan riitä. Koen tarvitsevani keskusteluapua, mutta hoitokontaktillani ei ole resursseja antaa säännöllisesti psykiatrin tai hoitajan aikoja, jossa saisin keskustella mielentilastani.
Sairaus kaappasi vallan kankeasta kahvasta kiinni oikein kaksin käsin elokuussa 2010. Jouduin manian pauloihin, varasin hotellihuoneen vieraasta kaupungista hetken mielijohteesta ja painuin sinne ryyppäämään ja treffaaamaan nettikavereita. Tunsin olevani voittamaton, oikea Helsingin keisari.
Palattuani reissusta menin viipymättä keskellä kaupunkia iskemään itselleni tyttöystävän Tunsin oloni rakastuneksi, täydelliseksi ja voittamattomaksi. Sisällä kupli ja ajatukset liihottelivat ilmatilassa 200km/h. Tyttöystäväni oli alaikäinen mutta kulki mukanani päivästä toiseen väärillä henkkareilla pubista toiseen. Kuvioihin tulivat myös alkoholin lisäksi humeet. En tehnyt enään mitään muuta kuin spurguilin joko tyttöystäväni kanssa tai yksin, jolloin veljeilin täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Haahuilin joka yö teillä tietämättömillä, palasin kotiin aamulla ja nukuin pari tuntia, jonka jälkeen aloin suunnittelemaan ohjelmaa uudelle päivälle.
Eräänkin kerran olin menossa aamulla kouluun, mutta eksyinkin kesken koulumatkan baariin, jossa tutusuin ventovieraaseen porukkaan joiden kanssa juhlin koko päivän ja seuraavan yön. Aamulla heräsinkin ryöstettynä selviämisasemalta. No eipä se mun menoani haitannut, uusi päivä ja uudet kujeet.
Olin myös jatkuvasti tappeluissa, löin esimerkiksi erästä itseäni 15 vuotta vanhempaa miestä tuopilla päähän ja hän joutui tikattavaksi. Sain myös uskomattomia raivareita, potkin toisten polkupyöriä pillun päreiksi, hakkasin nyrkit verille metalliseen roskapönttöön, liftailin keskellä yötä kenen kyytiin sattuu. Menetin asuntonikin ja olin kodittomana 3 kuukautta. Kuljin capsäkin kanssa paikasta toiseen, viruin hämärissä kuppiloissa 4 asti aamuyöllä ja lauloin karaokea joka ilta, halusinhan päsätä parrasvaloihin ja esiintyä koko baarille. Jos en saanut aplodeja, hermostuin. Yövyin missä sattuu.
Eräänä päivänä heräsin karuun todellisuuteen ja ymmärsin, ettei mulla ole mitään. Ei kotia, tavaraa tai muutakaan. Olin menettänyt suurimamn osan kavereistanikin. Vain muutama kaveri, lähikuppilan rappioalkoholistit ja tyttöystävä joka sekin jätti minut. Siitä seurasi pillereillä leikkimistä ja yritin muutaman kerran surmata itseni. Sain masennuslääkkeet, jotka auttoivat minut taas jaloilleni ja vähän enemmänkin. Meno vaan kiihtyi entisestään.
Aloin taas juosta baarista toiseen ja iskemään vieraita ihmisiä. Saatoin sekstailal 5 eri ihmisen kanssa viikon sisällä. Sain psykiatrilta litoa, joia en käytä säännöllisesti, ja vaikka käyttäisinkin, en tunne tehoa. Olen miettinyt voiko tämä johtua siitä, että olen sairastunut bulimiaan ja oksentelen vähän väliä.
tällä hetkellä minulla taitaa olla sekamuotoinen kausi päällä. Mielialat voivat vaihdella tunnin välein rakastuneesta raivopääksi. Eilen sain sellaisen kohtauksen, että heitin pyykkitelineen, naulakon ja lääkekaapin seinään, sen jälkeen täyden limupullon lattialle niin että se räjähti ja nyt on koko lattia ihan tahmanen. Hakkasin myös 2 eri oveen halkeamat ja nyt on rystynen liila, turvonnut ja verillä. Tänänä tyttöystäväni jätti mut, mutta se ei kosketa mua millään lailla. Oon silti hyväntuulinen ja vuolassanainen.
Kiitos jos joku jaksoi lukea ja kommenttia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos satut kiireiltäsi ehtimään lukea näitä vastauksia, niin voisi olla viisasta mennä lähimmälle psykiatrian polillen. Voisit vaikka näyttää tuon edellisen kirjoituksesi siellä, niin saisivat hyvän käsityksen siitä, miten sinulla asiat oikeasti ovat.
Mua hävettää jotenkin kertoa omista toilailuistani face to face kenellekään.
bipo19v, minusta voisit esim. printata tuon ylle kirjoittamasi tekstin mukaasi, kun menet polille. Jokatapauksessa, mene! Se on sun parhaaksi.
En haluais syödä noita lääkkeitäkään, knu tuntuu että menetän niiden mukana osan itsestäni
Mä tiedän että toi viesti on vanha ja toivon et oot tehny jotain ja saanu apua tota oli iha mielettömän surullista lukea. Mä oon vasta 16 ja yritän tehä kirjotelmaa avun saannista suomessa ja löysin tänne. mä olin kauan ahistunut ja taisin saada pari paniikkikohtaustakii mut oon älynny sen vasta nyt myöhemmin.en yhtenä vuonna vaa pystyny menee kouluun ja olikii kotona vuoden ja vihasin itteeni ja pidin itteeni outona ja kummajaisena. sit hitaasti kaikki alko pyöriin ja nyt oon ens syksyn menos lukioon. mul on vieläkii iha mielettömän huono itse tunto eikä mul oo uhtää tosi ystävää mut mä yritän aina ajatella et mä oon iha normaali. mä oikeesti toivon että sä oot hankkinu apua koska jokane ansaitsee kunnon elämän. mä tiiän mite vaikeeta voi olla, mähä istuin vuoden kotona ja tuijotin ihmisiä ku ne kulki kadulla ja halusin olla kuka tahansa muu ku mä. nyt ku mä kerkesin aattelee et mul menee oikeestaa iha hyvi ni sit mun vanhemmat päätti erota. nyt iskä muutti kerrostaloo, vielä ylimpää kerroksee ja mä mietin aina mite helppoo ois vaa hypätä mut mä tiedän samalla et en mä kumminkaa hyppää koska mä haluun elää ja mä oon älynny et mäkii ansaitsen vielä onnen. ja mä saan sen mä oon päättäny sen koska vielä tulee mun vuoro, sellane mun oma elokuva, ja jos ei tuu ni mä kirjotan sen kässärin vaikka ite. syö niitä lääkkeitä jos ne auttaa, puhu jollekkinei sul oo mitään menetettävää. HAE APUA. sä oot sen velkaa mm äitilles. se kärsi 9kk ja luultavasti iha mielettömän kivuliaan synnytyksen sun takias. et saa mennä hukkaan.