Onko Op myyntisopimuskaavakkeessanne

samanlainen teksti kuin minulla? Tällainen:

2.MYYNTIHINTA JA MYYNTINÄKÖKOHDAT

"Osapuolet sopivat, että huoneiston velaton myyntihinta on XXXXXX. Velattomaan myyntihintaan sisältyy huoneistoon mahdollisesti kohdistuva lainaosuus. Lainaosuuden määrä selvitetään isännöitsijäntodistuksesta, jossa oleva lainaosuuden suuruus ei välttämättä vastaa kaupantekohetken tilannetta. Tieto pyritään vielä erikseen tarkistamaan isännöitsijältä kaupantekohetken mukaiseksi. Mikäli lainaosuustieto ei ole saatavissa tai se ei ole hankaluuksitta saatavíssa tai seei ole tarkoituksenmukaisin kustannuksin haettavissa, tulee välitysliikkeen kuitenkin ilmoittaa toimeksiantajalle mahdollisesta mahdollisesta lainaosuuden pienentymisestä ja sen määrää koskevan tiedon mahdollisesta epätarkkuudesta. "

Velvoittaako tämä vastaamaan tulevista remonteista lainaosuuden, jonka määrää ei voi edes tietää?
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei. Lainaosuudella on voitu rahoittaa aiemmin olleita remontteja, mikäli osakkeen omistaja ei ole halunnut tyhjentää koko säästötiliänsä ja maksaa kertalaakista remonttia. Huomaa, että hoitovastikkeen lisäksi makselet myös rahoitusvastiketta, mikäli mukana tuli velkaosuus. Voit toki maksaa koko velan pois omalla rahallasi tai asuntolainallasi jos haluat. Tulevat remontit ja niiden kustannukset pitää selvittä erikseen, jos harkitset vanhemman asunto-osakkeen ostamista.

Äänestä
  • Olen myyjä. Yhtiö on tehnyt päätöksen muutamasta kalliista ja turhaa remontista.
    Niistä tulee lainaosuutta, jos kerkiää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimer kirjoitti:

samanlainen teksti kuin minulla? Tällainen:

2.MYYNTIHINTA JA MYYNTINÄKÖKOHDAT

"Osapuolet sopivat, että huoneiston velaton myyntihinta on XXXXXX. Velattomaan myyntihintaan sisältyy huoneistoon mahdollisesti kohdistuva lainaosuus. Lainaosuuden määrä selvitetään isännöitsijäntodistuksesta, jossa oleva lainaosuuden suuruus ei välttämättä vastaa kaupantekohetken tilannetta. Tieto pyritään vielä erikseen tarkistamaan isännöitsijältä kaupantekohetken mukaiseksi. Mikäli lainaosuustieto ei ole saatavissa tai se ei ole hankaluuksitta saatavíssa tai seei ole tarkoituksenmukaisin kustannuksin haettavissa, tulee välitysliikkeen kuitenkin ilmoittaa toimeksiantajalle mahdollisesta mahdollisesta lainaosuuden pienentymisestä ja sen määrää koskevan tiedon mahdollisesta epätarkkuudesta. "

Velvoittaako tämä vastaamaan tulevista remonteista lainaosuuden, jonka määrää ei voi edes tietää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu