Lapsena ja nuorena luulin, että osaan ennustaa ja kyse jostain
poikkeuksellisesta lahjasta.
Nyt kun ikää ja järkeä tullut, tajuan ettei tosi yliluonnolliisia asioita
oikeastaan ole.
Puhuin asiata rippikoulun papille joka sanoi ettei moista pidä tehdä.
Itse uskon enemmänkin tieteeseen jne.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että monet asiat ja käsitteet
perustavat väärinkäsityksii.
1970-luvulla nämä asiat olivat todella muodikkaita ja silloin
Linnen luokitteluopin mukaisesti oli jo nimet annettu todella
monille jutuille, kuten ESP, kaukonäkemin, ennustaminen jne,,
Nyt tullut siihen tulokseen, että omalla kohdallani ainakaan, en
näe tuluvia vaan jo olevia asioita.
Koen sen kiusallisena ja häiritsevä, enkä ole kertonut
kenellekkään.
Todistettavasti tiedän että asiat joista en ole voinut muuta
kautta tieyoa saada, ovat totta, mutta koska kyse ihan arkielämän
jonninjoutavista jutuista, kuten samanpäivän lehtiotsikoista
niin eipä kannata oahemmin elämöidä moisella "lahjalla"
Onko vaan niitä että tälläista on aina ollut ja ennen vanhaan,
vaikka 1920-luvulla kun kylässä oli yksi radio, jonkä ääreen
vanhukset pyhäisin saapuivat kuulemaan kirkonmenoja, oli
tiedonkulku vaan niin hidasta, että jos joku tiesi
( juuri tapahtuneesta asiasta ) saman tien, niin pidettiin
ennustajana tai 1800-luvulla vaikka noitana.
Nyt kun ko asiat ovat tavisten riepoteltavia, niin käsitteet
sekaisin kun harva joutuu kait elämässään pohtimaan
mistä todella on kysymys.
Tottakai koen ahdistava, jos näen vaikkapa vision kahakasta
risteilylaivalla ( tänä keväänä ) ja lopuksi vielä asteluvut
missä alus seilaa.
Helpottaa, aina sitten kun juttu pikku viiveellä lehdissä.
Tuon laivajutun mainitsin vain, kun on ainut josta en ole
lehdistä lukenut, ja eivät numerotkaan tehneet tollkua.
Tuttavani jolle kerroin, taisi kyllä mainita että todennäköisin
tapahtuma paikka oli Punainen meri tai joku sellainen
kaukainen kohde ja numero viitasi suuntaan ja etäisyyteen Mekasta.
Paljon helpompi on itellä ainakin, kun olen jo vuosikymmeniä
opetellut, että pystyn yhä paremmin ja paremmin unohtamaan
nuo häiritsevät näyt samantien.
Kaikkiin kun liittyy vain ahdistusta ja surua, tai paikalla
olleiden mielestä jotain todella järisyttävää.
Jostain äärettömän kiusallisesta luonnonoikusta, tulevat
joskus samalla hetkellä sitten mieleeni.
Uskon että olen säilynyt terveenä, vain kun oppinut sivuuttamaan
nuo jutut.
poikkeuksellisesta lahjasta.
Nyt kun ikää ja järkeä tullut, tajuan ettei tosi yliluonnolliisia asioita
oikeastaan ole.
Puhuin asiata rippikoulun papille joka sanoi ettei moista pidä tehdä.
Itse uskon enemmänkin tieteeseen jne.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että monet asiat ja käsitteet
perustavat väärinkäsityksii.
1970-luvulla nämä asiat olivat todella muodikkaita ja silloin
Linnen luokitteluopin mukaisesti oli jo nimet annettu todella
monille jutuille, kuten ESP, kaukonäkemin, ennustaminen jne,,
Nyt tullut siihen tulokseen, että omalla kohdallani ainakaan, en
näe tuluvia vaan jo olevia asioita.
Koen sen kiusallisena ja häiritsevä, enkä ole kertonut
kenellekkään.
Todistettavasti tiedän että asiat joista en ole voinut muuta
kautta tieyoa saada, ovat totta, mutta koska kyse ihan arkielämän
jonninjoutavista jutuista, kuten samanpäivän lehtiotsikoista
niin eipä kannata oahemmin elämöidä moisella "lahjalla"
Onko vaan niitä että tälläista on aina ollut ja ennen vanhaan,
vaikka 1920-luvulla kun kylässä oli yksi radio, jonkä ääreen
vanhukset pyhäisin saapuivat kuulemaan kirkonmenoja, oli
tiedonkulku vaan niin hidasta, että jos joku tiesi
( juuri tapahtuneesta asiasta ) saman tien, niin pidettiin
ennustajana tai 1800-luvulla vaikka noitana.
Nyt kun ko asiat ovat tavisten riepoteltavia, niin käsitteet
sekaisin kun harva joutuu kait elämässään pohtimaan
mistä todella on kysymys.
Tottakai koen ahdistava, jos näen vaikkapa vision kahakasta
risteilylaivalla ( tänä keväänä ) ja lopuksi vielä asteluvut
missä alus seilaa.
Helpottaa, aina sitten kun juttu pikku viiveellä lehdissä.
Tuon laivajutun mainitsin vain, kun on ainut josta en ole
lehdistä lukenut, ja eivät numerotkaan tehneet tollkua.
Tuttavani jolle kerroin, taisi kyllä mainita että todennäköisin
tapahtuma paikka oli Punainen meri tai joku sellainen
kaukainen kohde ja numero viitasi suuntaan ja etäisyyteen Mekasta.
Paljon helpompi on itellä ainakin, kun olen jo vuosikymmeniä
opetellut, että pystyn yhä paremmin ja paremmin unohtamaan
nuo häiritsevät näyt samantien.
Kaikkiin kun liittyy vain ahdistusta ja surua, tai paikalla
olleiden mielestä jotain todella järisyttävää.
Jostain äärettömän kiusallisesta luonnonoikusta, tulevat
joskus samalla hetkellä sitten mieleeni.
Uskon että olen säilynyt terveenä, vain kun oppinut sivuuttamaan
nuo jutut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.