Keuhkosyövästä

Onko jollakin kokemuksia keuhkosyövän oireista? Itselläni tutkitaan sappea selittämättömien rinta-/selkä-/ylävatsan kipujen vuoksi. Kipu on paineen ja pakotuksen kaltaista. Sen lisäksi minulla (ainakin epäilen) on hiukan hengitys vaikeuksia. Olen tupakoinut pari vuotta ja kaulassa tuntuu turvonneita imusolmukkeita, jotka ovat kylläkin olleet turvoksissa jo useampia vuosia. Hengitys vaikeus voi kuitenkin johtua tupakoinnista ja huonosta yleiskunnosta...

11

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öööö??

      Syöpä kehittyy vuosikymmenten kuluessa. Jos muita altistavia tekijöitä ei ole ollut, niin on hyvin epätodennäköistä, että olisit sairastunut keuhkosyöpään tuon parin vuoden tupakoinnin jälkeen. Et kai polta edelleen...

    • ääää?

      Minulla oli hengenahdistuksia useina vuosina silloin tällöin rasituksessa. Kukaan lääkäri ei myöntänyt, että johtuisivatko ne sappikivestä. Eikä muutakaan syytä sanottu. Viime kädessä kysyin sappikirurgilta, että johtuvatko ne kivestä. Hän tokaisi, että otetaan se sappirakko pois niin nähdään, että johtuvatko ne siitä. Sappirakko leikattiin viime joulukuussa, ja todellakaan niitä hengitysvaikeuksia ei ole enää siinä määrin ollut. Tosin minulla oli viime vuonna myös eteisvärinä, joka pahensi niitä hengitysvaikeuksia. Maksa-arvo (ALAT) myös syksyllä nousi omia aikojaan, mutta laski takaisin jo ennen sappirakonleikkausta.

      Sappioireet olivat vähäisiä ja epätyypillisiä. Ylävatsaa painosti, ja tuntui kuin keuhkon alaosaa ei olisi saanut täyteen. Vain harvoin oli sappikipua, joka tuntui myös selässä.

    • Tupakoin ikäväkyllä jokseenkin edelleen, en meinaa päästä tupakasta millään eroon. Minulla on myös jonkinlaisia ''puutumisoireita'', jonka luin liittyvän keuhkosypään. Eli raajani sekä myös pään ja kasvojen alue tuntuu puutuvan välillä hiukan. Tämäkin kun voi toki johtua todella jumiutuneista niskoistani sekä tupakoinnin aiheuttamasta ääreisverenkierron heikkenemisestä. Suvussa on rintasyöpää ja käytän ehkäisypillereitä. Tämä nyt ei kai kuitenkaan liity asiaan...? Olen yrittänyt lääkäriltäkin tiedustella, onko tupakoinnissa jokin aika milloin se kannattaa viimeistään lopettaa, mutta hän vain pelotteli sen tekevän sairaaksi heti... Eli osaako joku kertoa, onko käytännössä lähes mahdotonta, että parin tai muutaman vuoden tupakointi voisi aiheuttaa sypää tms?

      • Ainiin, unohtui myös mainita että olen vielä alle kahdenkymmenen vuoden, joten iän puolesta sairastumisriski luulisi olevan pieni...


      • öööö?
        Floaty kirjoitti:

        Ainiin, unohtui myös mainita että olen vielä alle kahdenkymmenen vuoden, joten iän puolesta sairastumisriski luulisi olevan pieni...

        Tuon syöpäpelon voit unohtaa, mutta tupakka ja e-pillerit on tappava yhdistelmä (sen jo varmaan tiesitkin). Keuhkoveritulppa (embolia) voi antaa oireita joita lääkäritkään ei heti tajua veritulpan aiheuttamaksi. Jos nuo rintakivut ja hengenahdistus pahenee niin ehdottomasti lääkäriin. Tupakka pois heti!!!!


    • Rinta/selkä kivut ovat jatkuneet jo pari vuotta, ja alkavat mielestäni aina niinä päivinä kun syön jotakin voimakasta. Eli siis sitä sappea epäilen itsekkin. Olen kuitenkin ehkä jopa hiukan vainoharhainen, mutta pelkään kaikkea mahdollista yleisen huonon vointini takia. Oman käsitykseni mukaan veritulppa tulee ns. kerralla, eikä oireile useita vuosia, vai olenko väärässä?

      • öööö?

        Yleiseen huonoon vointiin ei kukaan ole saanut apua tupakoinnista. Lääkäri on oikeassa kun sanoo, että tupakka tekee sairaaksi heti. Syöpää ei varmaan tarkoittanut, mutta tupakka aiheuttaa niin paljon muuta pahaa.

        http://www.naisensydan.fi/tahto/tupakointi.html


    • Yleisen huonon voinnin ''parantaminen'' tupakoimalla on vähän kaksi piippuinen juttu. Joku voi väittää, ettei tupakoinnista ole minkäänlaista hyötyä, mutta itselläni yleisen huonovointisuuden ja sen kautta syntyneen paniikkihäiriön ja muun huonon voinnin kannalta tupakointi on omalla tavallaan auttanut rauhoittamalla.

      • öööö?

        Et vaan suostu näkemään, että tupakka on yksi osa ongelmakimppuasi. Ihminen voi rauhoittua ja saavuttaa tasapainoisen elämän vasta sitten kun lopettaa itsetuhoisen käytöksen. Miksi tuhoat kaikkein arvokkainta mitä sinulla on?

        Faktaa;

        "Tupakointi pahentaa monia psyykkisiä ongelmia, erityisesti univaikeuksia, ahdistushäiriöitä, paniikkihäiriöitä, impulssikontrollin häiriöitä, masennusta ja psykooseja":

        "Tupakointi moninkertaistaa nuorten todennäköisyyden sairastua mielenterveyshäiriöihin jo muutaman vuoden kuluessa tupakoinnin aloittamisesta."

        "Tupakoinnin on todettu aiheuttavan depressiota. Erityisesti nuorten masennus ja tupakointi näyttävät kulkevan käsikädessä. Tupakoinnin ja depression välinen yhteys on kaksisuuntainen: tupakointi lisää depressiota ja depressio lisää tupakointia."

        "Monet psyyken ongelmista kärsivät pitävät tupakkaa ongelmiensa lievittäjänä vaikka tupakka itse asiassa on osa heidän ongelmaansa. He eivät jaksa yrittää tupakoinnin lopettamista silloinkaan, kun ovat tiedostaneet tupakoinnin haitallisuuden."

        http://www.tohtori.fi/?page=0421481&id=7191246


    • Tiedostan kyllä tupakan olevan ongelma, mutta lopettaminen on helpommin sanottu kuin tehty...

    • daddyslittlegirl

      mun isällä oli keuhkosyöpä. se ehti levitä niin pitkälle, että sitä ei voitu leikata, ja se eli siitä vaa 4 kuukautta. iskä oli tupakoinu 13 vuotiaasta asti, ja sairastu 47 vuotiaana. Sillä oli hengitys vaikeuksia, imusolmukkeet turvonneet, ja se yski pelkkää vertaa ja oudon väristä mönjää. lopussa sen keuhkokasvain räjähti sen keuhkoissa ja ei kestäny ku viikko nii iskä kuoli :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1350
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      920
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      862
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      769
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      674
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      579
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      41
      574
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      537
    Aihe