jos kaksi eri kantaa politiikassa

Hei te avioliitossa tai parisuhteessa elävät!

onko teillä yhteinen vai eiävä poliittinen kanta kumppaninne kanssa?

oletteko pystyneet säilyttämään oman kantanne jos se on eri kuin kumppanin?

voitteko tuoda oman kantanne julki ilman toisen ärtymystä?

arvostaako kumppaninne eriävää kantaanne ilman kannattamanne puolueen edustajien pilkkaamista läsnäollessanne?

arvostatteko vastaavasti itse kumppaninne eriävää puoluekantaa?
676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En nyt ole suhteessa, mutta kun olin niin eri kannat hiersivät kyllä. Sanoisin että vaikka ei pilkkaisikaan toisen kantaa, niin pitkässä juoksussa liian erilaisista mielipiteistä kasvaa este.

Äänestä

Alkaessamme seurustella emmepä mielipiteiltämme tuossa asiassa olisi paljon voineet olla toisistamme kauempana.
Asioista keskusteltiin, niin kuin kaikesta muustakin.

Vähitellen, olen huomannut, ajatuksemme ovat lähentyneet, varmaan yhteiskunnan yleiset muutoksetkin siihen ovat johtaneet.
Ikinä mitään perustavanlaatuisia kiistoja ei meillä tästä asiasta ole ollut, vaikka tosiaan poliittiset mielipiteemme alkujaan olivat toisistaan niin kaukana, kuin olla voi.
Hyvin ollaan yhdessä keskusteltu ja onnellisesti toimeen tultu, pitkälti yli 30 vuotta.
Itse arvostan jokaista ihmistä, jolla on periaatteita, ne vaativat aivotoimintaa.

Äänestä

Jaa. Exällä oli eri puoluekanta kuin minulla ts. hänellä oli puoluekanta, minulla ei. Emme puhuneet juuri politiikkaa enkä puhu sitä niiden ystävienkään kanssa jotka eivät aiheesta pidä, niiden kanssa jotka aiheesta pitävät ja osaavat keskustella asiallisesti tulee kyllä joskus väiteltyä pitkään ja hartaasti, hyvässä hengessä vaikka usein eri mieltä ollaankin.

Äänestä

Itse asiassa en edes tiedä mieheni poliittista kantaa, hää kun ei suostu sitä kertomaan, esim mitä puoluetta äänestää. Eipä hän sitten ole ollut kiinnostunut minunkaan kannastani :-)). Mut eipäs tuosta riitaakaan ole sitten tullut.

Äänestä

Samanlainen tausta, köyhä työläiskoti.

Näkemykset yhteiskunnallisista asioista olivat alusta alkaen saman suuntaisia, kuten muutkin arkiset asiat.
Suhtautuminen rahaan ja sen käyttöön, asenne lasten kasvatukseen, kiinnostus urheiluun, mielenkiinto matkailuun yms.

Noista asioista ei koskaan syntynyt ristiriitoja.

Puoluekantaa olemme molemmat vuosien saatossa vaihtaneet.
Puoluekentän muutosten ja puolueohjelmien mukaan.

Vaikka poliittisesti olisimme olleet eri linjoilla niin tuskin se olisi suurempia intohimoja herättänyt.

Äänestä

Olen politiikasta aina samaa mieltä puolisoni kanssa. Jopa ennen kuin tiedän mitä mieltä hän on. Näin vältytään poliittisilta ristiriidoilta kotioloissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erottava tekijä? kirjoitti:

Hei te avioliitossa tai parisuhteessa elävät!

onko teillä yhteinen vai eiävä poliittinen kanta kumppaninne kanssa?

oletteko pystyneet säilyttämään oman kantanne jos se on eri kuin kumppanin?

voitteko tuoda oman kantanne julki ilman toisen ärtymystä?

arvostaako kumppaninne eriävää kantaanne ilman kannattamanne puolueen edustajien pilkkaamista läsnäollessanne?

arvostatteko vastaavasti itse kumppaninne eriävää puoluekantaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu