Miten seksiin päädytään ensimmäisen kerran?

Olemme seurustelleet puoli vuotta tiiviisti. Rakastamme toisiamme syvästi. Tyttöystävälleni tämä on ensimmäinen kerta suhteessa naisen kanssa, itselläni on ollut naissuhteita ennenkin. Muutoin kaikki on todella hyvin suhteessamme. Meillä on paljon hellyyttä ja aikaa toisillemme. Iso mutta kumminkin on seksi. Aluksi ajattelin aloitteen tekemisen olevan enemmän minun hommani kun kerran tämä on hänelle vielä aivan uutta. Olen yrittänyt monesti, suoraan ja vähemmän suoraan. Torjunta on aina selvä. Joko hän nousee ja lähtee kokonaan pois paikalta toiseen huoneeseen tai sitten vain toteaa tahtovansa jatkaa normaalia hellyyttä ilman seksiä.

En ainakaan vielä ala ottamaan tätä itseeni saati loukkaantumaan. Luulen hänen ainoastaan pelkäävän tai olevan epävarma. Lähinnä neuvottomalta alkaa olo tässä tuntumaan. Voinko mitenkään saada rohkaistua häntä vai onko aika ainut apu?

Kysymys siis teille. Kokemattomat: Miten te toivoisitte nykyisen tai tulevan naisenne lähestyvän teitä rakastellakseen? Onko kumppanin toimilla siinä tilanteessa hirveästi merkitystä vai koetteko että teidän täytyy vain itse saada valmistautua asiaan ajan kanssa?
Kokeneet: Mitä itse tekisitte vastaavanlaisessa tilanteessa? Onko teillä kokemusta tyttöystävästä joka on kanssasi ensimmäistä kertaa naisen kanssa, miten seksi lähti kulkemaan?
381889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Ai että puoli vuotta jo olet kerjännyt seksiä siltä kuhnurilta. Ei olis meillä tullu kuuloonkaan. Minulla oli aikaisempia suhteita hänellä eka kerta. Tutustumisesta kesti noin 4 tuntia kun päästiin asiaan. Mutta meillä kummaltakin löytyi siihen halua toisin kuin sinun tapauksessasi. Älä nyt enää kovin montaa vuotta suostu odottelemaan. Elämä on lyhyt.

Äänestä

No onhan tämä suoraan sanoen turhauttavaa. En kumminkaan tässä olisi jos en häntä rakastaisi ja kokemattomuutensa takia yritän ymmärtää. Ikuisesti en kumminkaan aio alkaa odottelemaan vaikka se ikävältä kuulostaakin.

Äänestä

Minusta sinulla ei ole mitään syytä ottaakaan asiaa itseesi.
Häntä varmaan jännittää paljon. Minulle ainakin merkkaisi tosi paljon miten toinen käyttäytyy. Parasta olisi jos toinen olisi hyväntuulinen (ei ottaisi asiaa mitenkään itseensä eikä turhautuisi), tarjoutuisi olemaan aktiivisempi osapuoli aluksi (tyyliin "haluaisitko että tekisin vähän enemmän kuin viimeksi?") ja tämä kaikki tapahtuisi vaikka samalla kun hän pitäisi sylissä sohvalla. Inhottavaa olisi jokin vähääkään hyökkäävän oloinen keskustelu "asialinjalla", se varmaan vaan pahentaisi asiaa.
Ehkä hän myös ajattelee että jos "päättäisitte harrastaa seksiä" hän ei tietäisi miten toimia ja ajattelisi ettei hän ehkä kykene toimimaan "oikein". Tarjoudu ensin itse tekemään hänelle kivoja juttuja ja kerro hänelle mitä aiot tehdä. Mietin vaan että jos vaan pyydät päästä etenemään niin hänelle se voi olla joku täysin tuntematon ulottuvuus joka kauhistuttaa (vaikkakin houkuttaa varmasti paljon).
Kuulostaa siltä että nyt hän on kehittänyt asiasta mörön ja kun vinkkaat jotain siihen suuntaan, hänen päähänsä tulee kuva jostain mustasta aukosta. Sano hänelle vaikka, että et halua hänen tekevän yhtään mitään, mutta saatko tehdä hänelle xxxxxx , ja jos hän ei pidä siitä niin hän voi sanoa ja sitten lopetat ja jatketaan telkkarin katselua etkä ole vihainen. :)
Oikeasti nämä asiat voi olla tooosi isoja ja jännittäviä, vaikka olisi aikuinen ja olisi ihan lumoissansa toisesta.

Äänestä

Kiitos Keskiyö. Jokin tuollainen visio minullakin on ollut tuosta, että minä olisin aluksi se aktiivisempi osapuoli ja yrittäisin tutustuttaa hänet vastaanottamaan nautintoa, mutta kuten aloituksessa kerroin hän lähtee joko paikalta tai muuten tyrmää ajatuksen täysin. En saa kosketella häntä seksuaalisesti, edes vaatteiden läpi kunnolla. Täytyy silti sanoa hänen jo tämän puolen vuoden suhteemme aikana rohkaistuneen paljon. Jo yleinen yhdessä olo rakastavaisina tuntui olevan hänelle tukalaa. Senkin puolesta siis jaksan uskoa hänen vielä pääsevän tästä seksiasiastakin yli minun avullani.

Äänestä

Jos tyttöystävälläsi on kuitenkin ollut miehiä aikaisemmin, ei naisen pitäisi olla ihmeellinen asia varsinkaan puolen vuoden jälkeen. Toisaalta se, että on jo kulunut puoli vuotta, saattaa luoda vielä enemmän paineita. Itse kokemattomana naisena toivoisin, että aloite tehtäisiin puolestani esim. suutelulla, mutta kuitenkin saisin ilmaista haluni kosketuksin ennen kuin mennään liian pitkälle. Edellisestä suhteestani mieheen voin kuitenkin sanoa, että jatkuva toisen torjuminen tekee itselle todella pahan olon, joten varo olemasta liian aggressiivinen. :)

Minusta teidän kannattaisi myös jutella ja miettiä johtuuko tämä vain jännityksestä vai eikö hänellä yleensä ole haluja seksiin. Olisiko hän aseksuaali? Toiset aseksuaalit kuitenkin kaipaavat pelkkää läheisyyttä.

Äänestä

"Jos tyttöystävälläsi on kuitenkin ollut miehiä aikaisemmin, ei naisen pitäisi olla ihmeellinen asia varsinkaan puolen vuoden jälkeen"

Siis mä en tajunnut yhtään mitä sä selität!!!?

V***u tai sitten mä en kertakaikkiaan pysty tajuamaan bissejen selityksiä...jos ollut aikaisemmin miehiä, ei naisen pitäisi olla ihmeellinen asia....Ei v***u oikeesti!
Jos toiset lesbot ymmärsi tuon, niin kääntäkää mulle kiitos.

Äänestä
  • Niin kyllä minä ainakin ymmärrän ettei ole ollenkaan sama asia olla harrastaa seksiä miehen kuin naisen kanssa. Olen itsekkin ollut molempien kanssa, mutta luonnollisesti enemmän naisten kun lesbo olen. En pidä ollenkaan seksistä miesten kanssa. Siinä on mielestäni kumminkin täysin erilainen tahti ja tyyli. Miesten kohdalla käydään enemmän tai vähemmän heti kimppuun, toisin kuin yleisesti naisten kohdalla. Tietysti poikkeuksia löytyy. Naisen kanssa täytyy myös olla paljon luovempi seksin suhteen kuin miesten kohdalla, mikä voi entisestään hermostuttaa kokematonta.

    Toisaalta naisen kanssa voi enemmän miettiä sitä mistä itse pitäisi ja ehkä aloittaa siitä soveltaen sitä kumppanin toiveiden mukaisesti. Mielestäni siis seksi miesten kanssa on yksinkertaisempaa kuin naisten mutta naisten kanssa paljon mukavampaa. Bisseille ja heteroille täytyy kumminkin todeta uskovani naisten ihan oikeastikkin nauttivan seksistä miesten kanssa. Minun juttuni se vain ei ole, koska en edes halua yrittää.

    Tyttöystäväni on bi, minä taas olen lesbo joten sekin eroavaisuus meillä on.

    Äänestä

Tarkotin, että seksi on seksiä riippumatta harrastaako sitä miehen vai naisen kanssa. Toteutetaan toki erilailla, mutta läheisyys ja himo on samoja. Kaikki ei tahdo hypätä sänkyyn ennen kuin luottaa toiseen syvästi ja se luottamus on jo hyvällä pohjalla varmasti puolen vuoden jälkeen. Sama se kumman sukupuolen kanssa harrastaa ensimmäisen kerran seksiä, se on silti intiimi kokemus, jossa on toisen silmien edessä ilman vaatteitten turvaa. Toisille se on isompi juttu kuin toisille, mutta toisella kertaa ei varmasti ole yhtä haavoittuvainen olo.

Toiseksi, en maininnut olevani biseksuuali, joten arvostaisin sitä, ettet tekisi oletuksia ja yhdistäisi ennakkoluulojasi minuun.

Äänestä
  • Ei ainakaan minulle ole sama kumpaa sukupuolta henkilö on mitä tulee seksiin. Olen ollut miesten kanssa eikä ole jännittänyt yhtään. Nyt olen aivan pasmat sekaisin ja ihan yliujona ensimmäisen naisihastukseni kanssa, ja voisin hyvin kuvitella olevani jopa samassa tilanteessa kuin ap:n tyttönen. Seksi ei todellakaan ole seksiä riippumatta siitä harrastaako sitä miehen vai naisen kanssa, ne kemiat on naisen kanssa ihan eri ja se millä tavalla naisesta on lumoutunut ja miten kaikki on herkempää verrattuna mieheen vaikuttaa seksiasioihin.

    Äänestä

  • Keskiyö kirjoitti:

    Ei ainakaan minulle ole sama kumpaa sukupuolta henkilö on mitä tulee seksiin. Olen ollut miesten kanssa eikä ole jännittänyt yhtään. Nyt olen aivan pasmat sekaisin ja ihan yliujona ensimmäisen naisihastukseni kanssa, ja voisin hyvin kuvitella olevani jopa samassa tilanteessa kuin ap:n tyttönen. Seksi ei todellakaan ole seksiä riippumatta siitä harrastaako sitä miehen vai naisen kanssa, ne kemiat on naisen kanssa ihan eri ja se millä tavalla naisesta on lumoutunut ja miten kaikki on herkempää verrattuna mieheen vaikuttaa seksiasioihin.

    Ymmärrättekö te oikeasti seksistä mitään? puheista päätellen olette harrastaneet seksiä miesten kanssa, sillä tavalla, missä tyydytetään vain intohimot, uppoudutaan unohduksiin nauttien seksin tuomasta mielihyvästä ja jossa ko.suorittajat eivät ole suuressa pääroolissa.

    Mutta naisten kanssa te koette vaikeuksia uppoutua tuolla samalla tavalla intohimon kanssa unohduksiin ja antaa vain rytmin viedä mukanansa. Kun puuttuu ne johtimet, jotka helpottavat ja nopeuttavat toimenpidettä.

    On siis kaksi eri asiaa, tyydyttää intohimonsa ja paneutua seksisuoritukseen ja sitten se toinen, jossa ollaan läsnä koko persoonana, jossa seksi suoritus ei ole vain intohimon täyttämistä, vaan kokonaisvaltaista läsnäoloa ja tässä lesbot aina väittävät vetävänsä pidemmän korren, koska joutuvat korvaamaan tietyt asiat toisella tapaa, mutta tuohan on tietysti vain oletus ja stereotyypittely, koska kuitenkin ajattelette seksuaalisuutta ja sen täydentämistä vain intohimon tyydyttämisenä tai sitten ette, ota näistä mitään selvää, mutta syytä olisi jos parisuhteessa meinaa yhteistuumin toimia molempia osapuolia täydentävällä tavalla.

    Äänestä

"ne kemiat on naisen kanssa ihan eri ja se millä tavalla naisesta on lumoutunut ja miten kaikki on herkempää verrattuna mieheen vaikuttaa seksiasioihin."
Aivan ihanasti sanottu, Keskiyö. Oma ensimmäinen kertani naisen kanssa oli kännissä joten sitä ensikerran jännitystä en muista. Ensimmäisillä kerroilla jännitys on kumminkin selvästi ollut pahempaa naisten kuin miesten kanssa. En muista edes ikinä jännittäneeni miehiä. Ekalla kerralla sitä vain jännitti miten paljon se sattuu, muttei siinä tullut miestä sillä tavoin mietittyä kuin naista. Johtuneeko sitten siitä että olin jo tuolloin naisten perään ja nykyään en enää miehiin sekaantuisi.

Äänestä

Meillä eka kerta tapahtui jo ekoilla treffeillä, ja siis minulle tämä oli ihan ensimmäinen, hän oli kokeneempi. Ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta jotenkin siinä vain kävi silleen, istuimme sohvalla ja pussailimme, eikä kummankaan tehnyt mieli irrottautua pois. Jälkikäteen olin aika hämmentynyt siitä että kaikki kävi niin nopeasti, olin etukäteen kuvitellut olevani valmis vasta pitkään seurusteltuani, mutta eipä siitä silti haittaakaan ollut.

Tarjoa vaan paljon sitä läheisyyttä ja näytä että välität hänestä. Yritä saada hänet rentoutumaan, ja juuri niinkuin tuolla jo aiemmissa kirjoituksissa luki, yritä saada hänet hiljalleen vastaanottamaan nautintoa :)

Äänestä

Menkää bi-teinit tuonne bi-palstalle vertailemaan mies-nais-seksisuhteitanne. Meitä lesboja ei kiinnosta teidän "surffailunne".Kiitos ja näkemiin.

Äänestä
  • Kun luin nää edelliset vertailut seksistä naisten ja miesten kans niin hoksasin taas miksen voi sietää näitä bi-ämmiä. Kiehnätään kyllä naisten kainalossa ja annetaan ymmärtää. Mutta kun pitäis ymmärtää antaa niin sepä sujuu paremmin miesten kans. HYI HELV.....

    Äänestä

  • edelleen ettei tajua.
    "Jos ollut miehen kanssa, ei nainen voi olla ihmeellinen asia"

    MINUSTA ON! Mutta minähän olenkin lesbo en bi.........

    Joo mut oon samaa mieltä että tämmöset keskustelet pysykööt bipalstalla!!!

    Joo joo, hyviä keskusteluja, MUTTA kuuluisi bipuolelle.Syy miksi bisset kirjoittaa mies naistarinoitaan tänne, että täällä on paremmat ja vilkkaamat keskustelut, ei hyväksytä.Niin olis teilläkin jos pitäisitte tarinanne omalla palstallanne!

    Äänestä

  • Mitä v****a! sanoo kirjoitti:

    edelleen ettei tajua.
    "Jos ollut miehen kanssa, ei nainen voi olla ihmeellinen asia"

    MINUSTA ON! Mutta minähän olenkin lesbo en bi.........

    Joo mut oon samaa mieltä että tämmöset keskustelet pysykööt bipalstalla!!!

    Joo joo, hyviä keskusteluja, MUTTA kuuluisi bipuolelle.Syy miksi bisset kirjoittaa mies naistarinoitaan tänne, että täällä on paremmat ja vilkkaamat keskustelut, ei hyväksytä.Niin olis teilläkin jos pitäisitte tarinanne omalla palstallanne!

    Häipykää helvettiin bi-ämmät tältä palstalta. Tää on LESBOILLE. Tänne ei kaivata teidän rasvaisia seksikokemuksianne äijien kanssa. HÄIPYKÄÄ!!!!!

    Äänestä

Kyllä annatte niin mahtavan kuva itsestänne arvon lesbot. Ei voi kuin sääliä tuollaista asennetta... Hah.

Äänestä
  • Ja sä annat mahtavan kuvan itestäs mikä lienet. Mikä sä oot muita arvosteleen. Älä vaan kompastu ku kävelet niin nokka pystyssä täynnä ittees!

    Äänestä

  • Mä en vaan jaksais noita miesjuttuja joka paikassa.Olis edes tää lesbojen kohtauspaikka sellainen jossa vois jutella pelkästään NAISISTA ihanista!

    Suurin osa sellaisista kavereista bissejä joiden kanssa voisi jutella naisista, mutta aina ne kaivaa jossain kohtaa miehet kuvioon mukaan:(

    Äänestä

Mä ymmärrän, että nämä vihaiset lesbot ei halua lukea miesjuttuja täällä, en minäkään. Mutta eikö tuo nyt ole jo vähän liioiteltua reaktiota ottaen huomioon, ettei alkuperäinen keskustelun aloitus liittynyt mitenkään näihin miesjuttuihin vaan väliin tuli vain joku yksittäinen kommentoimaan ja vertaamaan miehiin. Jos ei halua niistä asioista tällä palstalla puhuttavan niin miksi sitten edelleen jankkaatte asiasta ja lisäätte vain vettä myllyyn? (Tähän kysymykseen ei tarvitse vastata.) Ikäviä viestejä on pari kappaletta ja vastaatte niihin suurinpiirtein parilla kymmenellä kappaleella viestejä. Vedätte vaan enemmän huomiota sille minkä haluaisitte poistuvan. Ja mitään keskustelua ei ole koskaan pakko lukea, jos niin kovasti ahdistaa.

Äänestä
  • Kerroppas mulle kun en tiedä, miten tiedän olla lukematta juttuja jotka viittaa miehiin, lukematta juttua?

    Olisiko hyvä laittaa otsikoksi *Warning!Keskustelun sisällössä voi olla viittauksia miehiin!*

    Äänestä

  • Töttörööö öö kirjoitti:

    Kerroppas mulle kun en tiedä, miten tiedän olla lukematta juttuja jotka viittaa miehiin, lukematta juttua?

    Olisiko hyvä laittaa otsikoksi *Warning!Keskustelun sisällössä voi olla viittauksia miehiin!*

    Jos vaikka heti kun näet pienenkin viittauksen miehiin, kuten sanan "mies" niin heität koneen ikkunasta ulos ja juokset kirkuen karkuun.

    Äänestä

  • ei-vihainen-lesbo kirjoitti:

    Jos vaikka heti kun näet pienenkin viittauksen miehiin, kuten sanan "mies" niin heität koneen ikkunasta ulos ja juokset kirkuen karkuun.

    Ei riitä kyllä fyrkat tuohon.Täällä näkee niin tiheään sanan "mies", että tuossa kadulla ikkunani alla olisi iso keko läppäreitä :DDD

    Äänestä

  • Töttöröö öö kirjoitti:

    Ei riitä kyllä fyrkat tuohon.Täällä näkee niin tiheään sanan "mies", että tuossa kadulla ikkunani alla olisi iso keko läppäreitä :DDD

    niin voi herranjestas sentään, ihan mies lukee, kaikki 4 kirjantainta. eihän tosi lesbo kestä sellaista

    Äänestä

  • antakee armoooo kirjoitti:

    niin voi herranjestas sentään, ihan mies lukee, kaikki 4 kirjantainta. eihän tosi lesbo kestä sellaista

    siemenperunat nenässä.Saahaan uusia pottuloita kesällä.Perunankukka kukkii, muttei huumori.

    Mikä on kirjantainta?

    Äänestä

  • kukkahattutädillä kirjoitti:

    siemenperunat nenässä.Saahaan uusia pottuloita kesällä.Perunankukka kukkii, muttei huumori.

    Mikä on kirjantainta?

    hahah, 4 kirjantaimesta muodostuu se kielletty sana jota ei saa sanoa joten vähän vielä yritin vaikeuttaa tunnistusta, you know..:DD

    Äänestä

  • antakee armooooo kirjoitti:

    hahah, 4 kirjantaimesta muodostuu se kielletty sana jota ei saa sanoa joten vähän vielä yritin vaikeuttaa tunnistusta, you know..:DD

    olekkaan siemenperunoita.Hyvä, kyllä niitä ehtii vielä viljelemään:D

    Kielletty sana?Hmmm........TISSI! Arvasinko oikein?
    Ei, siinäpäs olikin viisi kirjantainta.

    Hmmmph.Nyt tiedän! se on **** !

    Äänestä

  • Töttörööö öö kirjoitti:

    Kerroppas mulle kun en tiedä, miten tiedän olla lukematta juttuja jotka viittaa miehiin, lukematta juttua?

    Olisiko hyvä laittaa otsikoksi *Warning!Keskustelun sisällössä voi olla viittauksia miehiin!*

    Mulla ainakin selaimessa (Firefox) on toiminto (Muokkaa - Etsi, tai ctrl F), jolla voi etsiä sivulta sanaa tai sen osaa. Ihan jo ennen ketjun aloitusviestin lukemista voi kokeilla sanalla "mies", jos ei löydy osumia niin vielä sanalla "mieh", ja jos ei vieläkään löydy, voi aika turvallisin mielin lukea. Ehkä "poika" ja "poja" kannattaa kuitenkin kokeilla nekin, jos myös maininnat poikaystävistä nostavat näppylöitä. IE:stä luulisi löytyvän saman toiminnon

    Äänestä

Mites kun tän viestiketjun aloittajan tyttöystävä on bi (tai entinen hetero) niin kuuluuko tämän arvoisan lesbon siirtyä kokonaan bi-puolelle, ettei vaan "rodut" sekoitu täällä? Onko niin ettei bit saa vahingossakaan eksyä tälle puolelle ja neuvoa lesboa bitytsyn kanssa vaikka heillä voisi olla hyviä neuvoja?
Mä ymmärrän sen ajatuksen, että jos on neitsyytensä menettänyt ja harrastanut seksiä miehen kanssa (aidosti halunnut), niin se sama himo (tietty erilainen ja toivottavasti intensiivisempi) on siinä suhteessa naisen kanssa, eikä pitäisi olla niin suuri kynnys ryhtyä puuhiin naisen kanssa. Koska se tapahtuu luonnollisesti kun on halua ja intohimoa. Sen sijaan jos tyttö ei ole ennen kokenut aitoa himoa niin silloin "eka kerta" naisen kanssa jännittää yhtä paljon/enemmän kuin eka kerta miehen kanssa.
Minusta tyttöystävän käytös viittaa kokemattomuuteen tai sitten hän ei ole ap:sta seksuaalisesti kiinnostunut :(. Jos kyse on vain kokemattomuudesta niin kärsivällisyys palkitaan ;). Kosketelkaa, keskustelkaa, painostamatta.

Äänestä
  • Eipä tuo nyt välttämättä oo noin yks selitteistä, että riippuis siitä kenen kanssa on aiemmin harrastanut ja löytyykö kokemusta.
    Mun ensimmäinen tyttöystävä oli toooosi kokenut naisten kanssa, ja mä tietty en ku eka nainen oli kyseessä. Hänellä oli hirveet kynnykset seksiin ja läheisyyteen, ja sitä kesti, ja kai se jonkin sortin ongelmakskin muodostu.

    Äänestä

No huh, mitä viestittelyä :D

Itse olen täysin lesbo, koko ikäni ollut, mutta en silti ala näkemään punaista lukiessani sanan "mies"... Apua, onkohan musta sitten tulossa bisse??
Pointtini on se, että minkä takia vastakkaisen sukupuolen mainitsemisesta nousee valtava haloo, kun kerta aloitus liittyi naistenvälisiin asioihin?
Jos joku nyt sattuu ottamaan esiin vaikkapa esimerkkiään valoittamaan jonkun jutun liittyen miehiin, heti ollaan tuomitsemassa.
Ihmisiähän tässä kaikki ollaan - sukupuolesta riippumatta!
Välillä tuntuu että lesbopalstaa ovat valtaamassa tällaiset "miesvihaajat".
Ei ihme, jos joillekin muodostuu outo käsitys meistä lesboista ryhmänä.

Ei ollut tarkoitus kommentoida, mutta oli pakko. Tarkoitus ei ole loukata ketään.
Pidetään pilke silmäkulmassa! ;)

Äänestä

Olen uusi palstalla enkä niinkään tunne tätä menoa. Onko teidän mielestänne siis lesbo vain ja ainoastaan sellainen nainen, joka ei ikinä ole ollut miehen kanssa sängyssä? Veikkaisin sellaisia olevan aika vähän, koska moni teini-iässä etsii vielä itseään ja siinä ensin hairahdetaan helposti siihen heteroseksiin, koska se on se suunta mihin yhteiskunta meitä tuuppii.

Tämän aiheen aloittajana minä koen itseni lesboksi vaikka olen ollut pari kertaa nuorena miesten kanssa sängyssä. Ikinä en ole yhtäkään miestä rakastanut tai sellaisen kanssa seksistä tai läheisyydestä nauttinut. Se vain oli se vaihtoehto johon päädyin ennenkuin löysin naiset ja hyväksyin olevani lesbo. Aluksi kun en suhteista tai seksistä miesten kanssa nauttinut, ajattelin sen vain johtuvan siitä ettei se mies nyt vain ollut minulle sopiva. KUNNES löysin naiset ja sen jälkeen en ole miesten perään haikaillut enkä sellaisten kanssa voisi kuvitella edes enää olevani.

Tyttöystäväni taas on bi, koska hän on ollut miesten kanssa ja voisi edelleenkin kiinnostua niistä. Minusta siis ei voida tuomita bisseksi menneisyyden vuoksi. Kyllä sen määrittää se kumman sukupuolen kanssa tahtoo nykyään ja tulevaisuudessa olla. En tiedä mitä miettisin naisesta joka sanoisi olevansa lesbo, mutta olisi menneisyydessä ollut sekaisin miesten ja naisten kanssa. Itse kumminkin koen olevani täysin lesbo, koska ensimmäisen kerran naisen kanssa oltuani en enää miehiin koskenut. Olin löytänyt tuolloin oman seksuaalisuuteni, eli lesbouden.

Oletteko samaa mieltä vai onko täällä termi bisse jotenkin omasta käsityksestäni poikkeava?

Äänestä

Olen seurustellut useamman kerran sellaisen naisen kanssa, jolla ei ole ollut aikaisempaa kokemusta naisista. Kaikki suhteet ovat tietenkin olleet omanlaisiaan, eikä niistä voi vetää mitään yhtenäistä kaavaa.

Nykyinen naiseni on luonteeltaan todella herkkä, ja se on kyllä heijastunut myös seksielämään ja sen aloitukseen. Eniten kokemattomuus on näkynyt ujosteluna kokeilla uusia asioita (asentoja, erilaisia hyväilytapoja) ja erityisesti aluksi eräänlaisena passiivisuutena. Naiseni on kertonut, että hänellä on kovia paineita olla hyvä kumppani ja rakastella minua, mutta ujous ja paineet tulevat helposti esteeksi, eikä rohkeus useinkaan riitä uusien asioiden kokeiluun. Toisaalta seksielämämme on tuottanut naiselleni paljon uutta ja uusia kokemuksia, kaiken aikaa.

Itselläni on kärsivällisyyttä, aikaa ja kokemusta kokemattomista naisista. Silti välillä on pitänyt miettiä, miten viedä asioita eteenpäin. Useimmiten kannatan avointa keskustelua, ja sellaista olemme käyneetkin, mutta tässä suhteessa olen joutunut pelkäämään, että naiseni kokee keskustelun aiheuttavan lisää paineita. Toisaalta olen taas pelännyt, että lempeäkin suora "ohjaus" kesken rakastelun saa hänet säikähtämään ja lukkiutumaan.

Olemme edenneet pikkuhiljaa, ja olen kyllä erittäin tyytyväinen seksielämäämme. Ainakaan emme ole menossa pää edellä puuhun, ja on ihanaa tuottaa toiselle sellaista nautintoa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin saanut. Onneksi meillä on koko elämä aikaa, eikä kaikkea tarvitse kokeilla tai tehdä yhdessä yössä. Seksielämämme ja suhteemme kehittyvät päivä päivältä.

Olen jälleen kerran huomannut, kuinka tärkeää puhuminen lopultakin on, kunhan sanansa vain valitsee huolellisesti. Kun viimeksi sanoin naiselleni, että olisin hänen kanssaan, vaikkemme olisi vielä harrastaneet seksiä yhtään ainutta kertaa, hän purskahti itkuun. Silloin tajusin, kuinka kovasti toinen voi kantaa huolta seksistä ja omasta riittävyydestään sen suhteen. Siitäkin huolimatta, että asioista on keskusteltu moneen kertaan. Seksi on kovin herkkä osa-alue suhteessa.

Äänestä

Aika paljon heitellään tuota aseksuaalisuus-sanaa nykyään, mun mielestä ihan liian löyhin perustein. Kyllähän aseksuaalisuuttakin on ja on mahdotonta sanoa paljonko, mutta pitäisin sitä SUHT harvinaisina. Aseksuaalisuushan tarkoittaa että ei ole millään tavalla kiinnostunut mistään seksuaalisesta.

Itse joskus kokemattomana tarvitsin juuri aikaa itselleni. Ei siinä auttanut vaikka toinen olisi tehnyt mitä, minun piti itse saada miettiä niitä ajatuksia ja valmistautua siihen seksiin. Naisen kanssa oleminen jännitti, ja halusin olla hyvä rakastaja. Minulla se kynnys oli hetken aikaa aika korkea, mutta ajan kanssa pääsin siitä kyllä yli.

Puhukaa. Ehkä voisit vaikka tv:tä katsellessanne kysyä naiseltasi, että jännittääkö seksi häntä ja kertoa, että itse pidät naisestasi niin paljon että haluaisit tuottaa hänelle mielihyvää tms. Yrittäkään puhua asiasta. Jos naisesi lukkiutuu, voit sanoa että aikomuksesi ei ole painostaa vaan vain puhua asiasta, koska tykkäät hänestä ja haluat häntä. Mielestäni juttunne kuulostaa siltä, että siitä kannattaisi nyt jo puhua. Jos naisesi aloittaessasi keskustelun on sitten lukossa, pyydä häntä vaikka kirjoittamaan mitä hän tuntee. Kyse taitaa todellakin olla siitä, että häntä vain jännittää; ehkä alastomuus, ehkä se tykkäätkö miltä hän näyttää alastomana jne. Koittakaa puhua ja hauskaa kesää!

Äänestä
  • Niin ja tuli mieleen vielä sellainenkin juttu, että naistasi saattaa jännittää vaikka orgasmin saaminen, eli saako hän sitä vai ei. Miesten kanssa orgasmi on helppo näytellä, naisen ei. Vielä kerran, puhukaa. On turha heittää hienoa suhdetta hukkaan vain sen takia, että kommunikaatiossa on ongelmia. Jos kasvotusten keskustelu ei onnistu, voittehan puhua vaikka internetissä, kunhan vaan saatte keskustelukanavan auki. Vain naisesi tietää miksi seksi tökkää, mutta jännittämiseltä se minulle kuulostaa.

    Äänestä

  • Itseasiassa aseksuaalisuus ei ole ihan niin yksinkertainen asia kuin voisi luulla lukemalla sen Wikipedia-määritelmän. Ihmiset, jotka identifoituvat aseksuaaleiksi, ovat kovin kirjavaa porukkaa ihan laidasta laitaan. Tarkemmin ajateltuna heitä varmaankin yhdistää vain se, ettei kukaan nauti seksistä toisen ihmisen kanssa. Ei silti välttämättä tarkoita etteikö voisi sitä harrastaa miellyttääkseen toista. Eikä poissulje välttämättä muuta seksuaalista haaveilua, suutelua, halailua, itsetyydytystä, halua romanttiselle suhteelle, jne. Toinen ääripää on sitten se, ettei ole missään muodossa kiinnostunut mistään seksuaalisesta eikä romanttisuudesta ja on tilaansa täysin tyytyväinen. Spektri on siis melko laaja. Näin olen käsittänyt lukiessani joskus tuota Asexual Visibility and Education Network:a. Tässä vielä havainnollistava traileri: http://www.youtube.com/watch?v=7PgcJmMhLKw

    Äänestä

Entä miten päädytään seksiin ensimmäisen kerran, jos ei ole tyttöystävästä tietoakaan?

Äänestä

Kuinka paljon seksuaalisia kokemuksia naisellasi on ylipäätänsä? Milloin viimeksi naisesi on harrastanut seksiä? Luultavimmin naistasi jännittää ensimmäinen kerta naisen kanssa. Eli anna aikaa, myös mahdollista jännitystä voit lievittää viinilasillisella tai parilla. En nyt tarkoita känniin juottamista, mutta hieman jännitystä lieventämään voisi auttaa lasillinen tai pari.

Toki voi olla mahdollista, että naisesi ei vain tunne seksuaalista vetoa sinuun, vaikka voikin olla romanttisesti ihastunut. Jos naisellasi on ollut paljon miessuhteita, niin epäilen, että hän ei vain halua naisia seksuaalisesti.
Jonkinlaista jännitystä tai patoumaa , epävarmuutta voi olla kyseessä, mutta uskon siihen vain siinä tapauksessa, että naisellasi ei ole ollut seksuaalisia kontakteja juuri lainkaan. Keskustelkaa kuitenkin asiasta, voit jatkaa naisesi hyväilyä. Ehkä se johtaa johonkin. Tai sitten ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keksikkö kirjoitti:

Olemme seurustelleet puoli vuotta tiiviisti. Rakastamme toisiamme syvästi. Tyttöystävälleni tämä on ensimmäinen kerta suhteessa naisen kanssa, itselläni on ollut naissuhteita ennenkin. Muutoin kaikki on todella hyvin suhteessamme. Meillä on paljon hellyyttä ja aikaa toisillemme. Iso mutta kumminkin on seksi. Aluksi ajattelin aloitteen tekemisen olevan enemmän minun hommani kun kerran tämä on hänelle vielä aivan uutta. Olen yrittänyt monesti, suoraan ja vähemmän suoraan. Torjunta on aina selvä. Joko hän nousee ja lähtee kokonaan pois paikalta toiseen huoneeseen tai sitten vain toteaa tahtovansa jatkaa normaalia hellyyttä ilman seksiä.

En ainakaan vielä ala ottamaan tätä itseeni saati loukkaantumaan. Luulen hänen ainoastaan pelkäävän tai olevan epävarma. Lähinnä neuvottomalta alkaa olo tässä tuntumaan. Voinko mitenkään saada rohkaistua häntä vai onko aika ainut apu?

Kysymys siis teille. Kokemattomat: Miten te toivoisitte nykyisen tai tulevan naisenne lähestyvän teitä rakastellakseen? Onko kumppanin toimilla siinä tilanteessa hirveästi merkitystä vai koetteko että teidän täytyy vain itse saada valmistautua asiaan ajan kanssa?
Kokeneet: Mitä itse tekisitte vastaavanlaisessa tilanteessa? Onko teillä kokemusta tyttöystävästä joka on kanssasi ensimmäistä kertaa naisen kanssa, miten seksi lähti kulkemaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu