Mikä tekee ihastuksen ylitse pääsemisestä niin vaikeaa? Miksi mies palaa aina mieleen, vaikka olen jo muutamaan kertaan "päättänyt" unohtaa hänet? Toistelen mielessäni niitä muutamia yhteisiä hetkiä ja muistan sen tunteen. Kaikki meni omalta puoleltani mokailuksi. Olin suhteessa, kun sain tietää miehen olleen myös ihastunut. Olin siis ihastunut toiseen, mutten tiennyt hänenkin olevan kiinnostunut. Koko juttu meni pelleilyksi (siksi sitä kutsuisin).
Olen pyytänyt ihastukseltani anteeksi kaikkea sitä sähläämistä ja möläytin samalla, että tunteita vielä on. Tästä on jo kuukausia aikaa, mutta mielessä on. Luulin pääseväni eteen päin, mutta palaan aina lähtöruutuun. En saa häntä mielestä ja jollain tapaa kadun, etten ottanut hänestä enempää selvää ja tutustunut enempää. Näen häntä silloin tällöin ja joka kerta tunnen pienen piston rinnassa, oikeastaan koko kropassa. Yhtäkkiä ahdistun ajatuksesta, että hän luultavasti tälläkin hetkellä seurustelee.
Olen pyytänyt ihastukseltani anteeksi kaikkea sitä sähläämistä ja möläytin samalla, että tunteita vielä on. Tästä on jo kuukausia aikaa, mutta mielessä on. Luulin pääseväni eteen päin, mutta palaan aina lähtöruutuun. En saa häntä mielestä ja jollain tapaa kadun, etten ottanut hänestä enempää selvää ja tutustunut enempää. Näen häntä silloin tällöin ja joka kerta tunnen pienen piston rinnassa, oikeastaan koko kropassa. Yhtäkkiä ahdistun ajatuksesta, että hän luultavasti tälläkin hetkellä seurustelee.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näinhän se tahtoo mennä useinkin. Parisuhteet ja ihastumiset menee päällekkäin sekä toista ei vain kohtaa oikeaan aikaan että molemmat olisi vapaita.
Minulla oli tilanne erään naisen kanssa että hän oli alunperin varattu kun hänet "tapasin" tai asiaa häneltä kyselin. Sitten kului aikaa ja pyrin hänet unoihtamaan. Se sujuikin ihan ok vaikka häntä olosuhteiden vuoksi jouduin näkemään koska ajattelin hänen olevan vakaasti varattu. Tunteita minulla oli edelleen kuitenkin. Sitten hän vaikutti oudosti kiinnostuneelta kun minulla oli jotain meneillään erään toisen kanssa. Heti kun tuo oli loppunut niin kysylin hänen peräänsä mutta seurasi väärinkäsitys ja asia jäi epäselväksi. Sain kuitenkin jotenkin kuvan ettei olisi kiinnostunut vaikka vaikutti käytöksen perusteella hieman oudolta.
Sitten kului aikaa kunnes yhtäkkiä tajusin etten voisi päättää asiaa siten epätietoisuuteen. Hän kuitenkin seurusteli jo joten se siitä.
Harmittaa tietysti kun en tutustunut häneen enempää, mutta ajoitus kai oli pielessä ja toisaalta nähtävästi hän ei kuitenkaan minusta ollut ihan niin kiinnostunut että olisi kannattanutkaan.
Vaikka asiaa on käsitellyt mielessä kuten varmaan sinäkin niin naisen nähdessäni varautumatta toisinaan sydämeni heittää kyllä sellaisia uimahyppyjä volteilla ja kierteillä etten yleensä pysy nahoissani.
Antaisin useamman pennin hänen ajatuksistaan tuolloin aiemmina ja nyt, mutta toisaalta en tunne pistosta koska tiedän tehneeni kaikkeni sen eteen että olisin voinut tuntea hänet edes pikkaisen paremmin. Sittenhän olisi voinut nähdä onko tuo tunne vain lumetta tai jonkinlaista opittua reaktiota.
Tietysti on todella ikävää jos kaksi ihmistä ei kohtaa toisiaan väärinymmärrysten, sähläyksen tai pelleilyn takia. Lopulta se tutustuminen vaatii vakaata päätöstä ja tahtoa molemmilta osapuolita. Toinen osapuoli ei vain voi tehdä niin ja uskotella erilaistan puolittaisten vihjeiden avulla yrittäen ratkaista jotain mysteeriä että siellä on oikeasti jotain pelissä.
Kun tietää tehneensä lähes kaikkensa asioiden eteen ja toisaalta toimineen fiksusti kaikkia kohtaan (varsinkin jos siihen liittyy varattuna olevia) niin ei kaduta jälkeenpäin.
Loppu taitaa olla sattumasta kiinni.
Juuri näin -kaikinpuolin fiksusti!
Tutulta tapahtumaketjulta kuulostaa. Antaisin melkeinpä mitä tahansa kuullakseni hänen tämänhetkisistä ajatuksistaan. Tuskin tuntee enää mitään sen kummempaa, tuntuu sen verran helposti eteen päin menevältä mieheltä. Tuntisin itseni kai vain jotenkin säälittäväksi, jos kyselisin hänen peräänsä ja kertoisin olevani edelleen yhtä ihastunut.
En ole tuo sama henkilö koska minulle hän ei koskaan kertonut tunteitaan. Itselleni jäi todella epäselvä-kuva koko asiasta koska hänen käytöksensä vaihteli väilinpitämättömästä omituiseen, tosin samaa taisi tapahtua minullakin.
Jos minulle hän olisi kertonut tunteistaan niin minulla olisi jotain konkreettista että hän oli varmasti kiinnostunut eikä vain esimerkiksi hetkellisesti tuntenut jotain.
Itse tuntisin myös itseni todella säälittäväksi jos enää kertaakaan häntä tavoittelisin. Jonkun verran kuitenkin on odotettava siltä toiseltakin osapuolelta.
Sinun tapauksesta en osaa tietysti sanoa. Tunnetko tehneesi kaikkesi ja toimineesi fiksusti asiassa vai jäikö jotain hampaankoloon?
Itsellä kestää vähän aikaa näiden tunteiden käsittely vaikka tiedän että en tule koskaan unohtamaan häntä. Olosuhteet sitten muuttunevat ja pääsen hänestä muulla tavoin eroon.
Sinun pitää tehdä valinta tahdotko unohtaa vai tehdä asialle jotain. Tietysti asiaan liittyy kolmansia osapuolia niin sinun tulisi olla reilu heitäkin kohtaan.
Kun toimii suoraan, konstailematta, epäilemättä, rohkeasti ja kunnioittavasti niin maailma kantaa sinua selässään eikä sinun tarvitse kantaa maailman huolia omassa selässäsi.
Olet tehnyt kaikkesi ja toiminut oikein. Mitä muuta voi enää odottaa?
Hampaankoloon taisivat jäädä vain nämä tuntemukset.. :) Tietysti harmittaa, kun asiat menivät hieman sähläilyksi.
Mutta ymmärsin hänen puheistaan silloin, että se ei ole hänelle ongelma "päästä yli" minusta. Minulle taas tuntuu olevan, joten tuntuu vähän huvittavalta edes tahtomattani ajatella häntä. Olihan meillä muutama sellainen hetki, joita en varmaan ikinä unohda (en puhu seksistä). Ne nimenomaan palaavat mieleen, kun häntä näen ja se tavallaan sattuu/tuntuu pahalta. Silloin kun ehdin jo haaveilla ties mistä yhteisestä, mutta itse olin kyllä se joka päätti tämän menevän näin, joten oma mokani.
Niin, sitä tässä itsekin mietin. Pari kuukautta sitten tuli tavattua eräs todella mukava, fiksu ja kaunis nainen. Tietenkin hän oli myös varattu ja muutenkin "ulkona omasta liigasta", eli vapaanakin jäisi vain haaveiluasteelle. Toisaalta juttu luisti hänen kanssaan erittäin hyvin ja pientä flirttiäkin oli ilmassa. Toki kaiken voisi myös selittää sillä, että ehkä hän on vain sellaista sorttia, joka tykkää hymyillä ja viattomasti flirttailla vähän jokaisen kanssa. Niin ja tieto siitä, että hän oli varattu, häivensi pienetkin epäilykset. Eli tuskin tarkoitti mitään.
mutta silti, en vain saa häntä mielestäni. Parempi vain unohtaa koko nainen, kun tuskin tulemme muutenkaan enää tapaamaan, ellen sitten stalkkaa hänen numeroansa ja ota yhteyttä. Sitä virhettä en kuitenkaan halua tehdä uudestaan. Voihan toki olla mahdollista, että ajaudumme samaan opiskelupaikkaan, mutta siihen en jaksa uskoa.
On sitä ennenkin tullut oltua hulluna johonkin ja kuvitellut, ettei omasta tulevaisuudesta tulisi mitään ilman häntä. Helposti sekin illuusio on murtunut, ja jälkeenpäin on vain nauranut itselleen, kuinka tyhmä on ollut. Toivottavasti nytkin tunteet murtuisivat mahdollisimman nopeasti, niin pääsisi elämässä eteenpäin.
Sen unohtamisen minäkin haluaisin oppia. Tässä sitä taas istutaan ja haaveillaan vaikka todellakin pitäisi unohtaa.
Olen ihastunut ja hän tietää sen, luulen että hänelläkin on jotain tunteita minua kohtaan mutta meistä ei voi koskaan tulla mitään.
Kuinka minä olenkin aina itselleni hokenut että älä koskaan ihastu varattuun (kyllä, hän on varattu) mutta minkä sille teit kun se tunne tuli, toisen kanssa oli niin helppo puhua heti alusta alkaen, hän sai minut aina puheillaan iloiseksi ja puhelun jälkeen hymyilin koko loppupäivän kun idiootti, mikä todellakin olen.
Hän tuli lähelle, kosketti, hymyili, nauroi, katseli vaivihkaa, tuijotti niin että melkein happi loppui, kiusoitteli. Miksi?
Olen yrittänyt keksiä hänestä jotain sellaista että hän inhottaisi minua (kyllähän minua se inhottaa että hän on varattu mutta se ajatus tuntuu olevan liian helppo työntää syrjään), koittanut miettiä puheita että sanoiko hän jotain typerää että saisin syyn unohtaa hänet.
Ei.
Ei sitten niin yhtään mitään.
Mutta eikös se niin menekkin ihastuneena, ei toisessa näe mitään "väärää", niin toivon että näkisin.
Olisi sydäntä sanoa hänelle että anna olla, älä tule käymään, älä soita, älä ajattele. Ja sitten kun puhelin soi ja ruudussa lukee nimi niin vatsan pohjasta ottaa ja hymy nousee kasvoille. Ja taas neitiä viedään...