Tänä kesänä moni kännykän kanssa touhuava autoilija joutuu katkolle ja tekemään tuttavuutta vanhan kunnon mummonpyörän kanssa, siitä pitää uusi laki huolen ;)
"Kuljettaja voi vastedes saada ajokiellon, jos ajaa matkapuhelin kädessä.
Keskiviikkona tulee voimaan uusi laki, jonka mukaan kännykkä kädessä ajaminen lasketaan toistuviin liikennerikkomuksiin.
Poliisi voi määrätä ajokiellon, jos toistuvia liikennerikkomuksia kertyy vuodessa kolme tai kahdessa vuodessa neljä. Kielto kestää yhdestä kuuteen kuukautta.
–Kaikkien rikkomusten ei tarvitse olla kännykän käyttöön liittyviä, vaan mukana voi olla esimerkiksi kaksi ylinopeusrikkomusta, selventää hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Kännykän pitämisestä kädessä ajon aikana saa rikesakon, joka on 50 euroa. Aiemmin rangaistuksena on voinut olla useita rikesakkoja ilman ajokieltoa."
"Kuljettaja voi vastedes saada ajokiellon, jos ajaa matkapuhelin kädessä.
Keskiviikkona tulee voimaan uusi laki, jonka mukaan kännykkä kädessä ajaminen lasketaan toistuviin liikennerikkomuksiin.
Poliisi voi määrätä ajokiellon, jos toistuvia liikennerikkomuksia kertyy vuodessa kolme tai kahdessa vuodessa neljä. Kielto kestää yhdestä kuuteen kuukautta.
–Kaikkien rikkomusten ei tarvitse olla kännykän käyttöön liittyviä, vaan mukana voi olla esimerkiksi kaksi ylinopeusrikkomusta, selventää hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Kännykän pitämisestä kädessä ajon aikana saa rikesakon, joka on 50 euroa. Aiemmin rangaistuksena on voinut olla useita rikesakkoja ilman ajokieltoa."
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voi kun tämä oikeasti toimisi, kokkolassa vähenisi naisautoilijat n.80% ja miesautoilijat .70%. Olis tilaa ajaa eikä tartte pelätä että nää kännykkään pälättävät pellet ajelee kolmioitten takaa alle,kun se tuntuu nyky Suomessa olevan suoraan ajavan vika jos kolmion takaa alle tullaan, tänääkin näin sellaisen fröökynan autolla että oksat pois. Toisella kädellä piteli puhelinta ja toisella lisäs huulipunaa taustapeilistä kuikuillen, kaistalta kaistalle seilas..
Kello 16 ruuhkassa ei todellakaan huomaa montaa autoilijaa joilla ei olis kännykkä korvalla ja puskureissa ajetaan kinni niinku koko letka olis hinauksessa.
On toi laki aika armoton mutta ehkäpä sillä saadaan myös kaaharit kuriin, tiedä häntä. Toivottavasti virkavalta saa nyt uutta puhtia kehiin ja sitä paljon kaivattua rahaa kassaan, ettei tartte noista henkilökunnan lomautuksista jatkuvasti höpöttää.
Media on pysynyt kumman hiljaa koko kuukauden tästäki lain muutoksesta,
eivät varmaan halua nostaa haloota moisesta asiasta pollareiden kesäloma
aikaan. Missähän nää kunnon kännykkä ratsiat oikeen kuppaa ? Olis niin
kivaa olla vahingonilonen, ku itte en nimittäin puhu gs-ämmään ajaessa
koskaan.
Tartteeko sitä aivan olla puhelimessa puhumassa, onko ihmiset niin riippuvaisia puhelimessa olemiseen, ettei hetkeksikään voi heittää puhelinta pois.
Heittää sen puhelimen auton takapenkille sen aikaa, kun ajaa autolla.
Jos joku soittaa, niin kyllä se numero näkyy ja soittaa sitten takaisin, kun ei aja autoa.
Ei sitä tarvi soittamista aloittaa kun istuu autoon, vaan soittaa sitte kun tulee kotiin tai kun auto on parkissa.
Sitä tarvi jatkuvasti olla puhelimessa, vai onko puhelin joku elämänlanka, että kun katkasee yhteyden, niin elämä siihen loppuu.
Opetelkaa olemaan vähemmän tuon puhelimen kanssa.
Jos puhelinta ei saa pitää edes kädessä ajon aikana, niin sehän merkitsee, ettei kädessä saa pitään silloin mitään muutakaan esinettä.
Aivan ja terävä huomio, mitenkähän virkavallan naama venähtää jos kädestä
paljastuukin navigaattori ? Sehän on päälleppäin saman näköinen kuin
nämä uutuus kännykät ja naviigaattoreitaki näkyy nykysin vähän joka autossa.
Luin tosta laista, että jos kameratolppa kuvaa ylinopeuden luuri handussa ja
sattuu olemaan ennestään yksi rike niin se on sitte kortti pois laakista,
auttaiskos siinä tapauksessa säveltää, että se oli navigaattori ? speku speku.
Ompa jännää taas jee jee, rapsutappas vaikka korvaa tai ohimoa väärään aikaan niin saat poliisit perääsi. Mitäs jos se pieni kätönen onkin siellä piilossa säätämässä äänentoistolaitteita alati ja jatkuvasti, niin sehän on sallittua, ja yleensä se katsekin on siellä radiossa silloin.Mutta kun puhutaan kännykkään niin yleensä samalla katsotaan liikennettä.
Eihän autolla saa ajaa jos sillä ei osaa ajaa yhdellä kädellä.
Minun täytyy tähän väliin kertoa itselleni sattunut onnettomuus, joka sattui
aikakaudella, kun autostereon lisävarusteeksi oli keksitty turhake, jota
siihen aikaan kutsuttiin nimellä ekvalisaattori. Ajelin sattuneesta syystä
sydäntalvella pohjoiseen päin nautiskellen leppoisasta musiikista ja
luonnollisesti kappaleiden vaihtuessa piti säädellä hansikaslokeron alla
sijaisevan uuden turhakkeeni pieniä taajuusalue nippeleitä vähän väliä.
Siinä kävi sitten lopulta niin, että nippeli vimmassani ajauduin mustalle jäälle
ja, kun nostin katseeni hansikaslokeron alta oli jo liian myöhäistä,
auton peräpää oli sillävälin kääntynyt menosuuntaan päin ja vauhtia
100 km/h. Yritin hädissäni toiminta elokuvista oppimaani kässäri kikkaa mutta autoni ajautui lumivalliin tehden 20 metrin ilmalennon kaksoissalko päätyen katolleen ja luistaen pellolla kuin pulkkka 200 metrin päässä sijaitsevan 2 metriä korkean ja ainoan irtokivikasan päälle.
Selvisin rytäkästä ilman naarmuakaan mutta auto meni sanan varsinaisessa
merkityksessä lunastus kuntoon, koska mitään kaskovakuutuksia en ollut
itsevarmana autoilija nuorikkona vaivautunut hankkimaan.
Vahingosta viisastuneena en sittemmin ole autoillessa pahemmin puhunut
edes vänkärin kanssa. Mikä sitten on tarinani opetus niin ainakin se, että
näissä nykyajan älypuhelimissa on kaikissa tämä "ekvalisaattori" ,
kapasitiivinen tai resitiivinen kosketusnäyttö ja tuhottomasti pelejä puhumatta
kaiken maailman facebookeista sun twittereistä, että kyllä kännykälle
autossa muutakin käyttöä löytyy kuin korvassa piteleminen ( nuorilta kuultua ),
joten tervetuloa vaan kännykän kädessäpito käyttökielto nimittäin kaikilla
tuskin on yhtä hyvä tuuri kuin minulle sattui.
En voi ymmärtää, että jotkut ovat jatkuvasti luuri korvalla.
Eikö elämässä ole muuta kuin seurustella kännykän kanssa.
En soita koskaan muuta kuin todellisessa asiassa ja silloinkin kotoa.
En soita autoa ajaessani.
Ei mikään ole niin vastenmielistä kuin kesken ajelun, keskustelun, harrastuksen jne kännykkä soi.
Jos ja kun -ani harvoin - näin tapahtuu, ajan tien oheen ja vastaan vasta sitten.
Ellen ehdi vastaamaan, niin soittakoon uudelleen. Mikäli soittaja on läheinen, niin tietysti soitan takaisin ja edelleen - korostan - auto parkissa.
Viimeisin puhelinlaskuni oli 8,27 euroa KUUKAUDESSA!!!...
En minäkään sitä ymmärrä, sitte temppuillaan risteyksissä niska mutkalla luuri olkapäätä vasten vinksallaan, ku kolomas käsi puuttuu.
Nyky luureissa on (halvimmissakin) bluetooth yhteys ja halavimmat luutuutti korvanapit maksavat parikyt egee, siis maaliman paras lisävaruste kännykkään
ja hullut suomalaiset ei tajuu tätä. Enkä nyt vanno enkä vasikoi mutta yhellä
äijällä palo korva ku luutuuttinapin akku kärähti ja toisen gubben hf- autosarja
sytty tuleen ja palo koko auto ja siinä sivussa meni myös autotalli, shit happens.
Joo se kuppanen mopoauto vaan parkkiin. Eikö sossu hyväksy isompia puhelinlaskuja?
Mulkii näin melko vanhana ja lähes erakoituna on samanlaista käyttöä kännykälle, vaan on niitä jotka tekee töitä ja on kiire, voi pomokin painaapäälle. Ja sitten on niitä nuoria, pirteitä, idearikkaita menijöitä, joilla on paljon ystäviä.
On asioita joista puhua ja vääntää, on paljon paljon opittavaa ja nähtävää.
Varaa aika.
hyvä keino on pistää luuri äänettömälle autoilun ajaksi, eipä tule häirityksi. sitäpaitsi kun tottuu taas siihen ettei aina tarvii olla tavoitettavissa, se on itseaiheuasiassa melko vapauttava olotila :). Itse paljon pyöräilevänä olen huomannut että juuri ne suojatielle auton pysäyttävät ja risteuksissä eteen "liuttavat" ovat valitettavan usein puhelimeen puhujat.. toivottavasti kaikki kanssa autoilijat, ja muutkin liikenteessä kulkijat huomaisivat että se todella vie huomiokyvyn. Voisi olla että se rauhallinen tienpätkä ilman kännykkää onkin huomattavasti vilkkaampi kun sen huomaisi-
Jotku tekee töitä kännykällään (yrittäjät). Eli silloinkun se soi niin siihen vastataan ja tehdään töitä. Ihan vitun sama mitä te kukkahattutädit siittä ootte mieltä mun autoilusta menee 80% kännykkään puhuen.
just joo, ja sitten on taas noita "minä olen maailman napa ja kaikki pyörii minun ja minun firman ympärillä" jos sulla on handsfree niin sehän on ihan ok :) tässä viestiketjussahan on kyse juuri heistä jotka ei ymmärrä että liikenteessä on muitakin eikä heitä ole syytä vaarantaa sen vuoksi että eräät saatanan mulkut ajattelee juuri noin kuin sinä pienen maailmasi napa, hyvää kesää toki sinullekin ja toivottavasti aiheutat vain vahinkoa vain itsellesi, jos ja kun kolaroit kiireissäsi.