vaari

Kieltääkö uusi hallitus ukko-sanan käytön?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hallitus kieltää ukko-sanan väärinkäytön. Sama koskee myös sanoja "jätkä" ja "äijä". Ukko, Jätkä ja Äijä ovat arvonimiä, jotka täytyy ansaita.

Äänestä

Ukkohan halventaa vanhaa miestä?
Oli aikoinaan yleinen sana, kuin nekrukin.

Äänestä

sillä joillakin alueilla ukko sana korvaa pappa tai ukki sanan. Samoin sana äijä on /oli saman merkityksen, eli iso-isä antava. Ukko ei ole millään tasolla verrattavissa, tuohon selkeästi rasistiseen "nekru" sanaan.

Äänestä
  • Juu, juu.
    Aloitetaan vain ns. kiellettyjen tai ns. sopimattomien sanojen
    poistaminen suomenkielestä.
    Seuraavaksi otetaan "syyniin" kaikki kirjat.
    Sopimattomia sanoja sisältävät hengen tuotteet sitten vain kirjaroviolle.
    Ihan niinkuin silloin 30-luvulla.
    Kyllä se varmaan olisi ah, niin sosiaalista, näitä vähemmistö- raukkoja kohtaan.

    Äänestä

Kyllä.

Parhaillaan on säätytalolla mietitty 11 päivää kiellon sanamuodosta, mutta sisältö olisi jokseenkin seuraava.

Kielletyksi tulisi ukko-sanan käyttö mm. seuraavassa esimerkkilauseessa:

"Siellä ne työttömät ukot notkuvat Rautavaaran baareissa kaljatuopin ääressä".

Varsinkin viittaus notkujien valkoihoisuuteen tulisi rangaistavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

Kieltääkö uusi hallitus ukko-sanan käytön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu