Tämän kokoomus laittoi oikein halitukseen pääsyn ehdoksi? Tuhota Suomen talous?
"Samalla on vahvistunut epäily, että velkakriisi ei ole talousviranomaisten hallinnassa senkään vertaa kuin oli asian laita ensimmäisen Kreikka-paniikin aikoihin vuosi sitten.
Samalla on vahvistunut myös kriisitoimien arvostelu. "
"Tappioiden kohtaaminen on Maailmanpankin velkatutkijoiden mukaan ainoa keino, jolla Eurooppa pääsee velkakriisistä eroon – ja "pääsee jatkamaan eteenpäin". "
Kokoomuksen lahopäät muka pelasti Suomen rahanjaolla?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei vain Suomea vaan myös Euroopan.
Kertautuu tuho tuplana Suomeen!
Kreikkaan lapioidaan ihan kohta lisää euroja ja ilman sijoittaja vastuuta.