HUONO ÄITI(KÖ)?

Hmm.. olisi helppoa sanoa, että kyllä se siitä ja kohta helpottaa.. Ja varmasti se helpottaakin.. Meillä on molemmilla lapsilla itkut helpottaneet 4-5kk.n ikäisenä..

Mutta minulle tuli mieleen voisiko pikkuisesi kaivata jotain tietynlaista virikettä, että unohtaa itkunsa. Periaatteessa jos ei itke kun on muita -> paljon katseltavaa ja seurattavaa..

voimia sinulle sylin täydeltä

Ohhoh, joku jolla on samoja ajatuksia kanssani!!

Itselläni esikoinen täyttää ihan pian 3kk, olen yksinhuoltaja. Tuntuu etten kestä enää yhtään huutoa ja itkua. vauva on ollut todella itkuinen, mutta pahin koliikkivaihe on loppunut. Saan iloa hyvistä hetkistä vauvan kanssa, mutta tuntuu että muserrun täysin kun tulee huonoja päiviä. Olen jo niin kurkkua myöten täynnä itkua, stressiä, kaikkea.. Tunnen syyllisyyttä siitä kun vauva-arki ei olekaan pelkästään ihanaa, kun tuntuu että kaikilla muilla niin on ja heillä vauva-aika menee vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessa.

Olen saanut "neuvoja" vauvan itkuun, kuten vääränlainen pesuaine, syötän liikaa, syötän liian vähän jne. Mutta itkuun ei vaan auta mikään. Olen kokeillut ihan kaiken vyöhyketerapiasta alkaen.

Suoraan sanottuna nämä kuukaudet ovat olleet aika hirveitä. Olen silloin iloinen kun arki vauvan kanssa sujuu. Mutta on päiviä jolloin itsekin itken tuntikausia ja kotona olo vaan ahdistaa..

Itselläni on ollut masennus jo ennen vauvan syntymää ja olen parisuhteessa, joten siinäkin tilanne eroaa. Mutta, useilla paikkakunnilla on mahdollista saada apua neuvolan kautta, esim jotain kotiapua että itse pääsee nukkumaan ja hoitaja hoitaa vauvaa. Onko isovanhempia tai hyviä ystäviä lähellä? Voisit antaa vauvan muutamaksi tunniksi hoitoon ja nukkua.
Vauvan itkuun voi olla monia syitä, ja jotkut ovat hoidettavissa. Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolan lääkäriin ja tarvittaessa saat lähetteen lastenlääkärille, tai jos vakuutus on kunnossa ja raha antaa myöden, menet yksityiselle suoraan lastenlääkärille. Voihan vauvalla olla esim ruokatorven takaisinvirtausta joka aiheuttaa kipua ylävatsalla ja tähän on olemassa lääke. Tai jokin muu hoidettavissa oleva syy!
Meillä on ns. "vaativa vauva", eli kaipaa viihdykettä ja hänen kanssaan täytyy olla ja leikkiä, on vajaa 7kk. Kaveripariskunnalla on pari kk vanhempi vauva, ja hän itki syntymästä alkaen suurimman osan vrk:sta. Kävi sairaalassa myös tutkimuksissa, syytä ei valitettavasti löytynyt. Huusi ainakin ensimmäiset 6kk. Pointtina kuitenkin on se, että tutkimukset kannattaa tehdä eli soittoa neuvolaan heti juhannuksen jälkeen!

Täällä kohtalotoveri, jolla tosin ei masennusta ole ollut. (Se siitä rumbasta vielä olisi puuttunut...)

Vauva-arki ei todellakaan ole vaan sitä, millaiseksi sitä niin suitsutetaan. Kyllähän se on niin tosi raskasta toisinaan ja ihan senkin vuoksi, että pitää olla koko ajan saatavilla. Sitten hieman helpottaa, kun on edes pikkuisen vanhempi.

Itse olen rehellisesti kommentoinut, kun joku on kysynyt menneestä vauvavuodesta, että "eikö olekin ollut ihanaa", niin seuraavasti:
Ihanaa siinä mielessä, että lapsi on ollut koko ajan terve eikä ole esim. ruoka-aineallergioita tms. Mutta, äidiksi tuleminen aikuisella iällä, hmmm... noin suureen elämänmuutokseen (esikoinen) on ihan mahdoton valmistautua. Pelkästään jo se valvominen (vaikkei lapsella mitään terveysjuttuja, koliikkia tms. olisikaan) on rajuudessaan todella syövyttävää. Kuulostaa aivan heprealta, kun joku puhuu vauvasta joka menee illalla nukkumaan siinä 20 aikaan ja herää aamulla 07 aikaan. Kyllä meillä meni ainakin puolitoista vuotta siihen, ennenkuin nukuttiin yö hiiskumatta.
Kun kymmenettä kertaa yön aikana nouset (ei mihinkään pikkukitinöihin) ja menet vauvan huoneeseen, kun hän siellä unissaan kiekuu puolihereillä, niin aika kuitti on.

Sitä ei voi toinen (edes lapsen isä, jos ei sitten isä vallan hoida) käsittää, mikä "komennus" se yht´äkkiä on. Varsinkaan, jos on pitkään elänyt sellaista elämää, jossa ei ole lainkaan lapsia ja on "vain" parisuhde.

Siinä vauvan tulon myötä koetellaan kyllä kaikkia kykyjä. Vaikka pieni uusi ihminen on aivan ihana ja rakastettu, niin välillä vetää totiseksi se loputon rutiinien toistaminen ja se, että väkisinkin se ensimmäinen vuosi menee kuin vankilassa. Ja sitten vielä, jos osuu olemaan kyse, kuten 20 5 kirjoitti "vaativasta vauvasta".

Vauva tietysti aistii, jos äiti on "kaput". Siksikin olisi hyvä ainakin yrittää hakea jotain apua, ettei kokonaan väsähdä.

Muistan,kun olin pienen kanssa kahdestaan kotona vajaan vuoden päivät, niin kun on vain se yksi lapsi, niin tuleehan siinä varmasti sellaista tylsistymistä lapsellekin, kun ei ole kuin tämä äiti seurana. Varmaan , jos siinä olisi näitä "sirkushuveja" lisää, eli muita lapsia ja muuta seuraa, niin sujuisi sutjakammin.
Noinhan se menee, että kun on muita paikalla tai kun käydään kylässä, niin pelin henki on aivan toinen. Sitten kun ollaan äidin kanssa kahdestaan, niin äiti "imetään kuiviin" joka suhteessa.

Kohtalotoveri sen ymmärtää. Nyt tuntuu aivan mahdottomalta varmasti, mutta pian helpottaa, kun hän koko ajan kasvaa. Vuoden ikäinen on jo aivan toisenmoinen.

Niin, ja jos on koliikki, niin vyöhyketerapiasta moni vauva on avun saanut. Voimia!

Hei
Älä väsytä itseäsi liikaa.On olemassa esim.perhetyöntekijöitä joita saa auttamaan jaksamisessa.Heidät on mahdollista saada sosiaalitoimen ja neuvolan kautta.Ei tarvitse kuin kysäistä,sinua ei leimata huonoksi äidiksi.
Jokainen lapsi on oma yksilönsä,neuvoja jos jonkinlaisia on helppo antaa ulkopuolisten.Itselläni on neljä lasta neljän vuoden välein.Kävin töissä,opiskelin,yritin harrastaa jne.En oikein saanut apua keneltäkään ja mieskin teki reissuhommia.Näin jälkeenpäin ihmettelin omaa jaksamistani.
Sain neuvon joskus että mene pihalle huutamaan jos siltä tuntuu..Niin teinkin ja varmaan moni kuuli,mutta helpotti.Sanottiin että jos äiti ei kertaakaan ajattele lapsestaan että kunpa sinua ei olisi,äiti on sairas...Ja voit uskoa että ajattelin useamman kerran...
Lasten kasvettua hieman isommiksi,huomasin että olinkin ajautunut sosiaalialantöihin ja suorastaan rakastin ja rakastan yhä töitäni.Minusta on ihanaa katsella vanhempien ilmeitä kun sanon heille että nyt menet ulos kävelylle tai ystäviesi luo,minä hoidan kyllä lapsesi sen aikaa.Sanon vielä että kiirettä ei tarvitse pitää.
Olen miettinyt miksi kunnat/kaupungit eivät järjestä lapsille/vanhemmille paikkaa jonne voisi mennä 24/7 .Olisi hoitajia jotka ottaisivat sinut vastaan,antaisivat aikaa,kuuntelisivat,yrittäisivät auttaa,antaisivat mahdollisuuden lepäämiseen ja omaan aikaan.
Meitä väsyneitä,ystävää kaipaavaa,auttajaa toivovia vanhempia on paljon.Paljosta murheesta säästyttäisiiin jos valtio osaisi auttaa oikealla tavalla.

Tajua jo, mee lääkäriin!

no ei siinä lääkäriin meno välttis auta meilläkin on 4 pientä vuoden ja vuodesta alaspäin lapsia mutta on vähän helpompaa kun on mies auttamassa.esikoinen on 1.v sitte tulee 7.kk sitte 5.kk js sitte 2.kk ei oo helppoo mut pitää vaa yrittää jaksaa meilläkin esikoinen ja 2 muuta kakaraa nukkuu lastenhuoneessa ja pienin pinnasängyssä otetaan jo ensimmäisestä itkukohtauksesta väliimme nukkumaan

Pitääkö niitä kakaroita hankkia, jos ei pää niitä kestä? edesvastuutonta touhua! Ps. muistakaa ehkäisy, niin välttyy paljolta paskalta.