Kokoomus on katsonut aiheelliseksi toistaa tavan takaa suorastaan jankuttamalla joustoja niin työelämässä kuin monella muullakin elämisen ja päätöksenteon alueella. Juuri nyt Kokoomuksella olisi ainutlaatuinen sauma näyttää oivallisen erinomaista esimerkkiä joustavuuden teorian toteuttamisesta käytännössä. Otetaanpa muutama seikka osviitaksi:
- Verotuksen saralla Kokoomus voisi joustaa ja luopua arvonlisäveron korotuksesta.
- Euroalueen kuratalousmaitten avustamisen suhteen Kokoomus voisi joustaa ja todeta, että Kreikan, Irlannin ja Portugalin sekä muitten mahdollisten kura- ja kuplatalouksen pitää itse hoitaa asiansa kuntoon ilman suomalaisten veronmaksajien antamaa köyhäinapua.
- Kokoomus voisi joustaa Nato-jäsenyyden ajamisesta ja todeta, että annetaan sen asian olla, sillä mitäpä tuosta risaamaan ja sillä juonittelemaan, kun kerran enemmistö on eri mieltä ja enemmistöhän on oikeassa.
- Kokoomus voisi joustaa pakkoruotsin ylläpitämisen tukemisesta ja todeta suomenruotsinkielisille likeisystävilleen (Stefan W., ym.), että ruotsinkielisyyden eskaloimisen aika Suomessa on ohi ja nyt on perusteltua syytä ryhtyä noudattamaan vapaan kielivalinnan periaatetta.
- Perustuslakihan ei tunne sääntöä, jonka mukaan eduskuntavaaleissa suurimman puolueen asemaan vaikka kutistumalla päässeen puolueen puheenjohtaja saisi ilman muuta pääministerin palkan ja virka-auton ja siinäkin asiassa Kokoomus voisi osoittaa mallikelpoista joustavuutta.
Olisihan noita joustamisen mahdollisuuksia monissa teemoissa lisääkin, mutta jos nyt ensi alkuun aloitettaisiin esim. tästä mainitsemastani listasta, niin ehkäpä uusi hallituskin saataisiin tähän tasavaltaan aikaiseksi.
Joustoja Kokoomus, joustoja!
3
143
Vastaukset
- homo homo homo
Zyskovitsin kimppuun hyökätty, vittu kun hyökkäjä ei saanut vedellä kunnolla zysseä turpaan.
- Kristillissosialisti
Kyllä. Kokoomus joutuu joustamaan nyt sekä persujen että demareitten suuntaan. Muuten homma ei tule pelittämään.
Saatamme todellakin nyt päästä havainnoimaan merkittäviä suhtautumisten linjeerauksia. Mahtaako Kokoomus tajuta, että ei parinkymmenen prosentin eli yhden viidenneksen määrällä synny kaikkien muitten kyykyttämismahtia. Ja vaikka mukaan lisättäisiin vielä RKP:n kannatus eli yhdessä Kokoomuksen kanssa suunnilleen neljännes kokonaisuudesta, niin ei sekään ole niin iso voima, että 75 prosentin olisi alettava hyppäämään Kataisen-Wallinin tahtipillin soitannon tahtiin.
Joustava yhteistyökyky on olennainen asia, kun nyt ollaan luomassa maahamme enemmistöhallitusta. Ellei Kokoomus halua eikä ehkä ymmärrä, kenties ei osaakaan toimia rakentavasti ja yhteistyöhakuisesti, niin eiköhän tun 75 prosentin nemmistön keskuudesta löytyne useitakin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia hyvän hallituksen aikaansaamiseksi tasavaltaamme. Onhan Kokoomuksella sentään jo ennestään runsaasti kokemusta oppositiostatuksesta, joten sehän on vain yksi ja aivan tavanomainen asema politiikassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464
