Ennen vaaleja Soini julisti, kuinka tarkka seula puolueella on valittaessa ehdokkaita vaaleihin. Ehdokkaiden piti selvittää mm. kaikki rötöstelynsä.
Hakkaraisen myötä on paljastunut se "tarkka seula" tosin Hakkaraisen puolustukseksi voitanee todeta, hänen puuttuvan muistinsa. Hänhän ei ole juurikaan muistanut, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Siltä pohjalta voidaan myös kysyä, onko hän lainkaan kompetenssi kansanedustajan työhön?
Asiasta oltanee monta mieltä, riippuen keltä kysytään. Varmasti hänen kannattajansa eivät näe mitään syytä, miksi kansanedustajan tarvitsissi muistaa tänään, mitä eilen tapahtui. Ne jotka eivät ymmärrä hakkaraisen seikkailuja eduskunnassa lainkaan, he toki näkevät asian toisin.
Mitähän muista kyseisen ryhmän edustajista, vielä löytyykään?
Hakkaraisen myötä on paljastunut se "tarkka seula" tosin Hakkaraisen puolustukseksi voitanee todeta, hänen puuttuvan muistinsa. Hänhän ei ole juurikaan muistanut, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Siltä pohjalta voidaan myös kysyä, onko hän lainkaan kompetenssi kansanedustajan työhön?
Asiasta oltanee monta mieltä, riippuen keltä kysytään. Varmasti hänen kannattajansa eivät näe mitään syytä, miksi kansanedustajan tarvitsissi muistaa tänään, mitä eilen tapahtui. Ne jotka eivät ymmärrä hakkaraisen seikkailuja eduskunnassa lainkaan, he toki näkevät asian toisin.
Mitähän muista kyseisen ryhmän edustajista, vielä löytyykään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kansan edustaja puhuu kansan kieltä. Nyt Kansaedustaja on kärsinyt kansan kielenkäytöstään ja puhuu, niin on luvannut, kuten kansanedustajan kuuluukin.
Jos nyt muotoilisit asiasi uudelleen ymmärrettävään muotoon.
"...niin on luvannut, kuten kansanedustajan kuuluukin..." Siis kansanedustajan kuuluu luvata? Entäpä pitää lupauksensa? Kuka on kärsinyt ja mistä? Kansa kärsinyt hakkaraisen kielenkäytöstä? hakkarainen kärsinyt kansan kielenkäytöstä?
Isä-Timolla on tarkka seula. Liian rehelliset, kunnonihmiset, joilla on vielä omat aivotkin, älkööt vaivautuko. Persujen ehdokkaaksi heillä ei ole mitään asiaa.
Niin, kun tarkastelee Soinin valintoja, löytyy seulasta suuria reikiä, kautta aikojen. Kuolleista ei saa puhua pahaa, mutta Halme oli samaa kaliberia Hakkaraisen kanssa.
Kyllä Soinille on kelvannut kaikki, jos vaan on ollut mahdollisuutta saada muutama lisä-ääni ehdokkaan myötä.
Kaikki sen äijän jutut on sitä samaa mälväävää hönöilyä.
Sama kokkareen palkkaama kirjoittelija VASTAILEMASSA OMIIN ALOITUKSIINSA
TUO ON SAIRASTA,otappa jotain lääkettä.
Soinin tarkka seula taisi vain valita jyvien sijaan akanat.
Moni muukin epäilee, että pSS-mies Timo Soinin esikuva olisi eräs tunnettu dynaaminen työväenjohtaja, joka myös puhui tyhjää ja julisti pitävänsä puheensa.
Ainakin taidekäsitys näyttää olevan yhtäläinen.
PerusSuomalaiset ovat tyhjiin puheisiin perustuva kansanliike. Vain pelkkään Eu-vihaan perustuva "aate" ei kovinpitkälle riitä. Valtaa PerSut sai vahingossa enemmän kuin kykenevät käyttämään.
Mutta miksi jäädä tyhjänpuhujaksi paljastuneen Timo Soinin kelkkaan. 10 hengen loikkariryhmä saisi jo tulevasta hallituksesta useamman ministerin salkun: se on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa vaikkapa maahanmuuttopolitiikkaan kuin oppositiosta.
Se on nyt vain omasta tahdosta kiinni: palvellako Soinia vai Suomea.
NINEL
Kyllä nuo persut on sen verran sivistymättömiä, että heidän on vain seurattava "pässiä". Ei sieltä löydy omaa ajattelua.
Soini on kuin entinen isäntä, joka humalapäissään vei puimakoneen viereltä myllyyn viljasäkin sijaan säkillisen ruumenia. No, eihän siitä tullut tietysti lasta eikä paskaa. Samanlaista on Soinin "on puhelin auki hallitusneuvottelut".
Juu, helppoa hommaa kun itse sitoo kätensä ehdottomuuksilla, ei tarvii paljon neuvotella. vaikeita asioitahan ne olisikin ymmärtää. Mukavampi kun oikoo puheissa mutkat suoriksi ja yksinkertaistaa asian, vähän sinnepäin, mistä sattuu tuuli puhaltamaan.
Soinismia:
"Tässä ehdot joitten pohjalta olen valmis neuvottelemaan. Jos näistä ehdoista vähänkin poiketaan, en ole valmis neuvottelemaan. Puhelin on auki. Neuvottelut käydään vanhoilla ehdoilla, niistä ei tingitä tippaakaan. Takki ei käänny, silti olen valmis neuvottelemaan, mutta kynnyskysymyksestä en neuvottele, olisihan se jäykkäniskaista, jos ennen vaaleja asetetuilla ehdoilla neuvotteluihin ryhdyttäisiin, ei niin voi mennä...."
Onneksi Soini puhuu selkeää kansan kieltä?