RKP SANELEE EHDOT ??

RKP epäilee hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa
julkaistu tänään klo 14:20, päivitetty tänään klo 14:22

Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos toivoo, että Jyrki Katainen jatkaa hallitustunnustelijana. Wideroosin mielestä hallitusneuvottelut olisi saatava nyt nopeasti päätökseen.

Wideroos sanoo, että hallitusneuvottelijan vaihdoksesta on eduskunnassa keskusteltava, jos enemmistö eduskunnassa sitä haluaa. Wideroos kuitenkin sanoo, että tilanne on niin vakava, että hallitusneuvottelijasta ei nyt pitäisi käynnistää poliittista peliä.

Wideroosin mukaan neljän hallitusneuvotteluihin jääneen puolueen ja keskustan olisi otettava tilanne vakavasti ja pyrittävä saamaan hallitus aikaan.

Jos vetäjäksi valitaan esimerkiksi sosiaalidemokrattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen, hänellä on Wideroosin mukaan edessään ennenkuulumattoman kova tehtävä.

Hallitusyhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa ei Wideroosin mukaan olisi RKP:lle ongelma. Jos pyrittäisiin sosiaalidemokraattien alunperin kaavailemaan kahden suuren puolueen hallitukseen tulisi pikemminkin ongelmia SDP:n ja perussuomalaisten välille esimerkiksi Eurooppa-politiikassa.

RKP:lle kynnyskysymyksiksi nousisi hallituksen suhtautuminen positiiviseen syrjintään eikä puolue myöskään voisi olla hallituksessa, joka heikentäisi ruotsin kielen asemaa Suomessa, sanoo Wideroos.
Astrid Thors: Eduskuntakierros olisi eduksi

Eroavan hallituksen maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrin Thorsin (rkp.) mielestä hallitusneuvottelujen jatkajasta olisi hyvä keskustella eduskunnassa. Näin kaikki eduskuntapuolueet pääsisivät käsittelemään tilannetta.

Thors sanoo myös, että keskustan tulo mukaan hallitusneuvotteluihin olisi tässä tilanteessa normaalia ja toivottavaa.

YLE Uutiset
863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Urpilainen ei sisi hallitusta aikaiseksi, sillä dmareiden kannat ovat niin kaukana reaalielämästä, ettei siihen kutsuun vastaa edes kaiku.

Äänestä
  • Urpilainen ja Heinäluoma ovat tuoneet hallitusneuvotteluihin työmarkkinariidosita tutun neuvottelukultuurin. Siihen kuulu sellainen piirre että leikitään ettei taivuta tuumaakaan, lähdetään neuvotteluista ovet paukkuen ja sitten palataan muutaman päivän kulutta takaisin. Samahan nähtiin jo Portugaliväännössä.

    Tämä oli ainakin Soininvaaran ykkösarvaus, ja hän on kuitenkin ollut paikan päällä. Soinivaaran blogikirjoituksen mukaan sopu ei edes ollut kovin kaukana. Enkä usko että SDP haluaa oppositioon taas. Se on kuitenkin oikea toimiva valtapuolue.

    Äänestä

  • JYRKI JOUTUUN VILTTIKETJUUN JA NIIN MYÖS UUSI PUOLUEESI KYKYPUOLUE

    Äänestä

  • KÄDE HARHATEILLÄ kirjoitti:

    JYRKI JOUTUUN VILTTIKETJUUN JA NIIN MYÖS UUSI PUOLUEESI KYKYPUOLUE

    Jos näin tapahtuu niin se tapahtuu, mutta ei se ainankaan tapahdu senvuoksi etteikö olisi asetettu kykyjä luodata kansakunnan hyvinvointia todellisislla tasoilla eteenpäin. Urpilaisen metodit taas ovat selkeästi työmiehen ja yrittäjienkin selkänahkaa repiviä eivätkä siten tule onnistumaan. Demarit saivat vaaleissa historiansa huonoimman tuloksen ja sen syy löytyy Urpilaisen ja demareiden omasta peilistä.

    Äänestä

"Wideroos kuitenkin sanoo, että tilanne on niin vakava, että hallitusneuvottelijasta ei nyt pitäisi käynnistää poliittista peliä."

Onko joku täällä sitä mietä että tilanne EI ole vakava ja että nyt pitäisi harrastaa pelejä ja leikkejä?

"RKP:lle kynnyskysymyksiksi nousisi hallituksen suhtautuminen positiiviseen syrjintään eikä puolue myöskään voisi olla hallituksessa, joka heikentäisi ruotsin kielen asemaa Suomessa, sanoo Wideroos."

Positiivisen syrjinnän kieltäminen olisi kaikille puolueille kynnyskysymys. Persuillekijn jahk asaavat aikaa hiukan miettiä mihin soppaan hallis heidät vedätti. RKP:lle tietysti eräs vähemmistön tasaarvoisen kohtelun takaaminen on erityisen tärkeetä Puolue kuten kaikki muutkin näet ajaa äänestäjiensä mandaatilla maan asioita.

"hors sanoo myös, että keskustan tulo mukaan hallitusneuvotteluihin olisi tässä tilanteessa normaalia ja toivottavaa."

Totta kai. Miksi turhaan sulkea pois vaihtoehtoja tilanteessa jossa eräs jytky on jo sulkenut pois luonnollisimman vaihtoehdon ilmoittautumalla oppositiion vähäpätöisen kysymyksen takia.

Erittäin pessimistisenkin skenaarion mukaan Suomi ei menetä kuin hiluja Eurooppatukiin verrattuna maamme budjettiin, tai finanssikriisin aiheuttamaan loveen BKT:hen, tai kestävyysvajeeseen. Suurimmat rahat ja vaikeimmat ratkaisut liikkuvat ihan muualla kuin Eurooppa-tukiaisissa.

Jos kaikki jo suunnitellut tuet ja vakausrahat menetettäisiin eikä velkasaneerauksissa saataisi mitään takaisin niin menetys olisi samaa luokkaa kuin finanssikriisibn aiheuttama lovi BKT:hen (8%). Kuitenkin velkasaneerauksissa yleensä menetetään vain 30%. Ja kaikki kriisimaat eivät näillä näkymin ihan siihen pisteeseen joudu, jotan siellä tappiot ovat pienemmät. Puhutaan siis pahassa skenaariossakin "vain" parista miljardista.

Se on paljon rahaa mutta verrattuna yhden vuoden BKT:hen tai yhden vuoden valtion budjettiin (n. 45 miljardia) se on hiluja!

Miksi hirttäytyä moiseen?

Äänestä

Rkp:n Astrid Thors yllätettiin lenkiltä Kesärannan maastosta, jossa toimittajat päivystivät keskustan hallitusratkaisuja odotellessa.
Thorsin mukaan olisi täysin normaali ratkaisu, että keskusta lähtisi kokoomuksen johtamaan hallitukseen muodostamaan enemmistöhallitusta.

Thorsin mukaan on normaalia, että eurooppalaisessa maassa populistiset puolueet vaikeuttavat enemmistöhallituksen muodostamista.

Thors heitti rajua kommenttia gallupeissa pullistelevalle puolueelle ja sen puheenjohtajalle Timo Soinille, joka on jo väläytellyt uusien vaalien mahdollisuutta. Thorsin mukaan 80 prosenttia suomalaisista ei kannata perussuomalaisia.

- Perussuomalaiset oli vaalien suurin voittaja, mutta ei Suomen suurin puolue, hän sanoi.

IS

Äänestä
  • Mitäköhän teidän sanakirjoissa lukee selitykseksi sanalle paniikki? Sehän on vierasperäinen sana joten ehkä se ei oikein mene jakeluun.

    Thors bongattiin lenkiltä. Hän siis hoitaa kuntoaan. Sitäkö arvioitte paniikin tarkoittavan.

    Hän totesi täysin totuudenmukaisetsi sen jonka Katainenkin jo kertoi että yhteys Kepuun on luonollista. Missä se paniikki?

    Hän totesi sen minkä kaikki tiedämme populistien hankaluudesta. Meilläkin hallitusneuvottelut menivät outoon tilaan meidän polulistien pelleilyn takia. Populistipelleily ei ole paniikkia. Se on pelleilyä.

    Hän myös totesi että PS on vaalien suurin voittaja, mutta että toinen on suurin puolue. Kokoomus siis.

    Missä hitossa se mainostamaisi paniikki oikein luuraa?

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Mitäköhän teidän sanakirjoissa lukee selitykseksi sanalle paniikki? Sehän on vierasperäinen sana joten ehkä se ei oikein mene jakeluun.

    Thors bongattiin lenkiltä. Hän siis hoitaa kuntoaan. Sitäkö arvioitte paniikin tarkoittavan.

    Hän totesi täysin totuudenmukaisetsi sen jonka Katainenkin jo kertoi että yhteys Kepuun on luonollista. Missä se paniikki?

    Hän totesi sen minkä kaikki tiedämme populistien hankaluudesta. Meilläkin hallitusneuvottelut menivät outoon tilaan meidän polulistien pelleilyn takia. Populistipelleily ei ole paniikkia. Se on pelleilyä.

    Hän myös totesi että PS on vaalien suurin voittaja, mutta että toinen on suurin puolue. Kokoomus siis.

    Missä hitossa se mainostamaisi paniikki oikein luuraa?

    Populismi on haukkumasana, jota käytetään niistä jotka uskaltavat puolustaa tavallista suomalaista, tavallista pientä ihmistä. Siksi populismi on oikeastaan myös kunnianimitys. Haukkoot, pilkatkoot, vihatkoot - kunhan pelkäävät. Valta ojennetaan perussuomalaisille vielä kultalautaselta. Sitä ennen on vielä nähtävä vanhojen puolueiden lopullinen epäonnistuminen. Lopulta ei auta muu kuin antaa perussuomalaisten yrittää. Ei Suomi muuten pelastu. Soini ja Halla-aho varmasti kokoavat jo varjohallitusta. Se on valmis astumaan tehtäviinsä hetki tilaisuuden tullessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAPPA BETALAR ? kirjoitti:

RKP epäilee hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa
julkaistu tänään klo 14:20, päivitetty tänään klo 14:22

Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos toivoo, että Jyrki Katainen jatkaa hallitustunnustelijana. Wideroosin mielestä hallitusneuvottelut olisi saatava nyt nopeasti päätökseen.

Wideroos sanoo, että hallitusneuvottelijan vaihdoksesta on eduskunnassa keskusteltava, jos enemmistö eduskunnassa sitä haluaa. Wideroos kuitenkin sanoo, että tilanne on niin vakava, että hallitusneuvottelijasta ei nyt pitäisi käynnistää poliittista peliä.

Wideroosin mukaan neljän hallitusneuvotteluihin jääneen puolueen ja keskustan olisi otettava tilanne vakavasti ja pyrittävä saamaan hallitus aikaan.

Jos vetäjäksi valitaan esimerkiksi sosiaalidemokrattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen, hänellä on Wideroosin mukaan edessään ennenkuulumattoman kova tehtävä.

Hallitusyhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa ei Wideroosin mukaan olisi RKP:lle ongelma. Jos pyrittäisiin sosiaalidemokraattien alunperin kaavailemaan kahden suuren puolueen hallitukseen tulisi pikemminkin ongelmia SDP:n ja perussuomalaisten välille esimerkiksi Eurooppa-politiikassa.

RKP:lle kynnyskysymyksiksi nousisi hallituksen suhtautuminen positiiviseen syrjintään eikä puolue myöskään voisi olla hallituksessa, joka heikentäisi ruotsin kielen asemaa Suomessa, sanoo Wideroos.
Astrid Thors: Eduskuntakierros olisi eduksi

Eroavan hallituksen maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrin Thorsin (rkp.) mielestä hallitusneuvottelujen jatkajasta olisi hyvä keskustella eduskunnassa. Näin kaikki eduskuntapuolueet pääsisivät käsittelemään tilannetta.

Thors sanoo myös, että keskustan tulo mukaan hallitusneuvotteluihin olisi tässä tilanteessa normaalia ja toivottavaa.

YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu