hallitus

ei nykyisellä paikka jaolla ole mahdollista entisen lainen hallitus, joka kaavailee porvari hallitusta pettyy pahasti laskekaapa kannatukset vaikka lisätään kristilliset niin hallituksen toiminta on kovin hataralla pohjalla pari paikkaa yli sadan eikä ole sanottu vihreiden pysyvän ruodussa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

käteinen om super -ego paskapää, se on vain itse aina oikeassa!

Neuvottele sitten tommosen kanssa, kokoomus saa olla velkojensa
klanssa yksin hallituksessa.

Äänestä

ettei hallitusta saada aikaseksi.tai sitten ei halua huomata kun siltä vietiin se lautanen.....
kekkonen olisi jo tehnyt oman ratkaisun mut sillä olikin munaa monen haloskan edestä.katainen ei olisi saanut kahtapäivää aikaa ja se olis siirretty kalasatamaan hoitamaan uusia liikennevaloja ja hätistämään romaneja..

Äänestä
  • Ei Halosella ole enää samoja valtaoikeuksia kuin Kekkosella kiitos... niin... porvaripuolueiden. Kokoomushan ajoi pitkään kiivaasti presidentin valtaoikeuksien kaventamista ja taisi siinäkin onnistua. Kokkelit on varsinainen koko kansan kusettajaporukka.

    Eli Halonen varmasti puuttuisi, jos voisi, mutta kun ei taida enää voida kiitos kokkeleiden pelien.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fghjrfj kirjoitti:

ei nykyisellä paikka jaolla ole mahdollista entisen lainen hallitus, joka kaavailee porvari hallitusta pettyy pahasti laskekaapa kannatukset vaikka lisätään kristilliset niin hallituksen toiminta on kovin hataralla pohjalla pari paikkaa yli sadan eikä ole sanottu vihreiden pysyvän ruodussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu