kannabis laillistetaan

pajatso palaa

Maaiman entiset johtavat virkamiehet julistavat, kannabis tulee laillistaa. Liikaa huumesotia, korruptiota, myrkytyksiä, murhia, rikoksia, harmaata taloutta, huumeongelmaan rakenteellista sitouttamista aiheuttaa kieltolaki.

Huumeet ovat hupia ja ongelmaa, niitä ei saa pyyhityksi pois. Lainsäädäntöä tulisikin säätää entistä enemmän. Lainsäädäntöä tuotannosta, luvista, seurannasta, jakelusta, jälleenmyyjistä, asiakkaista, ikärajoista, myyntiehdoista, mainostamisesta, lapsille myymisestä, hyväksikäyttämisestä jne. Mutta nyt näistä asioista sanotaan vain EI EI EI EI EI EI. Kieltolait haittaavat meidän yhteisömme ja perheidemme jäseniä. Yhteisöjä uhkaa myös yhä raaistuva ja enemmän kieltolakia haastava huumerikollisuus. Rikollisuus, jonka on kannattavaa valmistautua ja käydä aseellisia yhteenottoja heitä vastustavia tahoja, kuten poliisia vastaan.

Laillistamisen jälkeen koko dominorakennelma romahtaisi. Valtio voisi vaikka määrätä ensin hinnoista, jokatapauksessa hinnat romahtaisivat täydellisesti, varsinkin kun sadon todella tuottaisi maajussi tai kasvihuonekalle. Kun hehtaarilta sais tuollaiset kaksinkertaiset kauraan verrattuna ja tulot tuommoista tavallista bruttona 30000 euroa vuodessa. Pysyisi varkaat poissa.

Jossakin verrattiin että laillistetaan väkivaltakin, niin ei tule rikoksia. Kuitenkin eri asia, yhdestä teosta tulee vakva ruumiinvamma, väkivallalla voi uhata hallita jne.

Kannabiksen tuhannestakaan käyttökerrasta tapahdu muuta kuin, että savua tulee suusta naurun välissä.

No suurimmalla osalla kuitenkin piponnumeroon mahtuu, että väkivalta ja marihuana eivät oikein ole vertailukelpoisia, paitsi käsitteinä telluksen ihmisillä käytössä, se yhteys löytyy.

0

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pystyisitkö pitämään

        Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
        Ikävä
        45
        3893
      2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

        Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
        Yrittäjyys
        0
        3889
      3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

        Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
        Maailman menoa
        79
        3262
      4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

        Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
        Ikävä
        30
        3055
      5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

        Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
        Maailman menoa
        163
        2801
      6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

        Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
        Ikävä
        14
        2747
      7. Tuntuuko ettet tiedä

        Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
        Ikävä
        25
        2339
      8. Onnettomuus

        Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
        Kuhmo
        4
        2110
      9. Kirjotan ikävää ulos

        Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
        Ikävä
        14
        1778
      10. Sinä se vaan jaksat

        Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
        Ikävä
        23
        1697
      Aihe