Telkkarissa sanottiin että lapsilisien poisto miljonääreiltä toisi miljardisäästöt. Nythän on niin että Kataisen mielestä on oikein että lapsilisät ulosmitataan kaikkein köyhimmiltä.
Olen laatinut oman leikkauslistan, jolla säästetään huikeita summia vaikka sitten Portugalin pankkien avittamiseen.
1. Lapsilisät progressiiviseksi, ellei peräti pois miljonääreiltä.
2. YLE laitetaan myyntiin. Tästä netotaan puoli miljardia eikä tarvitse miettiä että mistä saadaan ne jokavuotiset puoli miljardia tuon pöhöttyneen Moolokin etättämiseen.
3. Aalto-yliopisto laítetaan myyntiin. Tuon kännykänkuori- ja sellunkeitto-opiston ylläpitoon menee puoli miljardia veronmaksajien rahaa
4. Eduskuntatalo laitetaan myyntiin. Meneekö tuo kivikolossi kaupaksi, se on toinen juttu. Jos oletetaan että siitä saadaan puoli miljardia miinus käyttökulut, se on huomattava säästö yhteiskunnalle.
5. Kansanedustuslaitos toimii verkostoituneena, eli on kerran vuodessa kansalliskokous. Muina aikoina niin sanotut kansanedustajat toimivat internetin välityksellä ja kuittaavat palkkion näistä toiminnoista. Näin säästetään puoli miljardia vuodessa.
Lisää ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ulkoistetaan kaikki Suomen huippupalkaiset johtajat virolaisilla työntekijöillä, koska valtionkin täytyy noudattaa hankintalakia eli ottaa halvin mahdollinen tarjous laadusta viis veisaamatta niin meidän kaupungissa, jossa virolainen huijaripesula edelleen pesee kaupungin kuteet.
Jokaisen kunnan korkeapalkkaiset virkamiehet joutuvat paikkaamaan kaupungin työntekijöiden lomasijaisuudet ja tekemään itse ne työt eli hoitajien, opettajien, päiväkotiohjaajien, kunnossapito ym. työt. Näin niille korkeille palkoille tulee vähän todellista vastinetta ja näkevät miten pienipalkkainen joutuu raatamaan säästöjen takia useamman ihmisen työt.
Vähintään neljäksi vuodeksi koko Suomen kaikkien kuntien virkamiesten ulkomaanmatkat jäädytetään ja pannaan vireille virkamiesvero vähintään 50 %.
Kuntaliitoksia ei tarvitse tehdä, mutta joka toisesta kaupungista jäädytetään kaikkien korkeapalkkaisimpien virat tai oikeastaan lopetetaan ne kokonaan.
Tässä nyt oli muutama, enkä ole kokkari enkä demari.
Metsäriista on vähentynyt !
Oraviakaan ei enään saa maksuiksi.
Maalla paremminkin sitten pärjäiltäisiin. Entä kaupunkilaiset ?
PunaYLE laitetaan myyntiin. Tästä netotaan puoli miljardia eikä tarvitse miettiä että mistä saadaan ne jokavuotiset puoli miljardia tuon pöhöttyneen Moolokin etättämiseen. Sitä kannatan