Entinen kokoomuksen huippupoliitikko ja ministeri Ulla Puolanne on seurannut kangertelevia hallitustunnusteluja hämmentyneenä. Puolanne pitää hallituksen muodostamista neuvottelujen pohjalta vaikeana tai lähes mahdottomana tehtävänä.
Ministeri Ulla Puolanne pitää hallitustunnustelijan vaihtumista mahdollisena seuraavana siirtona. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja osa perussuomalaisista olisi jo valmiita harkitsemaan hallitustunnustelijan vaihtamista. Vihreät taas toivovat, että hallitustunnustelija saisi työrauhan.
- Tässä on aika hankala tilanne, että mistä löytyy hallitustunnustelija, jolla on arvovaltaa, konsensuksen luontikykyä. En minä näistä nykyisistä puheenjohtajista löydä yhtäkään. Se on aika pitkällinen ongelma. Jollain lailla ottaisin perussuomalaiset mukaan kuvioon. Se on asia erikseen, että keiden kanssa, Puolanne pohtii.
Kokoomuksen Jyrki Kataisen jatkaminen hallitustunnustelijana on Puolanneen mielestä edelleen mahdollista.
- Neuvottelijaporukkaa pitää siinä tapauksessa vaihtaa aika oleellisesti, että siitä jotain tulisi. Se on mielestäni farssi, että siinä olisi mukana nykyiset hallituskumppanit. Silloin ei vaalitulokset kyllä vaikuta mihinkään.
Uudet vaalit rahan tuhlausta
Pitkän linjan poliitikko Ulla Puolanne näkee, että pohjana pitäisi olla enemmistöhallitus, jotta päätökset ja ehdotukset menevät eduskunnassa läpi. Enemmistöhallituksen kokoamisesta tuli kirjavaa kun perussuomalaiset jäivät pois, Puolanne toteaa.
- Siinä hävisi 39 edustajaa kuin tuhka tuleen ja siitä se pohja lähtee. Mukaan oli sitten otettava puolueita äärilaidoilta, jotka ovat toistensa vastakohtia. Se on hirveän vaikea tilanne, suorastaan mahdoton tehtävä.
Julkisessa keskustelussa on myös puhuttu uusien vaalien mahdollisuudesta. Ulla Puolanneen mielestä uudet vaalit eivät ratkaise ongelmaa.
- Ne olisivat ensinnäkin rahan tuhlausta. Vaalit eivät näitä ongelmia poista. Voimasuhteet saattavat pikkuisen muuttua, mutta ongelmat ovat samat, Puolanne sanoo.
YLE Lahti

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.