Olen kärsinyt invalidisoivasta paniikkihäiriöstä ja käyttänyt siihen serotoniinilääkitystä. Äskettäin havahduin kuitenkin huomaamaan, että kohtaukset, joita ennen kärsin useita viikossa (kotonakin kaikessa rauhassa yksin ollessa), ovat kadonneet. Nykyisin ongelmana kuitenkin on sellaisten tilanteiden pelkääminen, joissa kohtaus on joskus tullut. Välttelen tällaisia tilanteita ja kun niissä pelkään kohtausta, se taatusti tuleekin (tai jos ei varsinainen kohtaus, niin ainakin jonkinmoinen ahdistus). Muutoin kohtauksia ei ole. Mietin, olisinko vihdoin "terve" jos vain lopettaisin tuon pelkäämisen? Siis onko tämä enää varsinaista paniikkihäiriötä vai jotain muuta ahdistusta, pelkoa kohtauksista? Joka kerta vaikeissa tilanteissa kohtausta ei tule, jos vaikka minulla on muuta ajateltavaa, hauskaa seuraa tms. Pystyyköhän tästä suosta nousemaan pelkästään itseään psyykkaamalla. Olisin kiitollinen mielipiteistä/kokemuksista. Terapiaan en ole innokas menemään.
Paranemaan päin vaiko ei?
tiuhti
3611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
rohkeasti vähitellen lääkkeet pois!itse kyllästyin lääkeriippuvuuteen ja lopetin!ja aluksi myös ja vieläkin välttelen tilanteita joissa kohtaus tuli ja kun on stressi kohtaukset tihenevät!mutta mene vain tilanteisiin ja pidä alussa lääkkeet mukana joskus pelkkä tieto että ne ovat lähellä auttaa!ja jos kohtaus tulee,älä lannistu seuraavalla kerralla se onnistuu varmasti!
Minulla menossa nyt aivan samanlainen vaihe. Varsinaisia kohtauksia mihin liittyy sydämen tykytykset , rintakivut huimaus ei enää ole tullut ollenkaan. Silloin tällöin tulee jonkinlainen ahdistus kohtaus missä ei muita oireita kuin vähäistä hengen ahdistusta. Olen huomannut että itsekkin välttelen alitajuisesti tilanteita ja paikkoja jossa sain kohtauksia. Lääkärini sanoi että lääkitystä kannattaa jatkaa vähintään niin pitkään kun voi olla rennosti missä vain ja oireet eivät pelota vaan suututtavat. Hauskaa kevättä!
Itselläni oli jokin aika sitten sama tilanne, mutta kun itseäni otin niskasta kiinni ja aina otin kaverin mukaan jos jonnekkin menin niin siitä se lähti! Nyt voin aivan hyvin käydä esim; shoppailemassa ja muissakin paikoissa... Älä luovuta vaan sinnikkästi yrität ja aina vähän kerrallaan ja kun huomaat ettei mitään kauheaa tapahdukkaan niin aina sitä kummasti uskaltaa olla kauemmin ja kauemmin. Tsemppiä!