Vallattu sydän ja pää

On myönnettävä

On se myönnettävä itselle että olen edelleen ihastuksessa kiinni.
Monesti olen yrittänyt repäistä itteni irti ja asia helpottaa kun saa olla näin erossa taas vaihteeksi vähän aikaa siitä kohteesta. Mutta sitten taas kun koittaa arki niin tilanne on eri.

Tavallaan sitä tajuaa ettei asiasta tule enää mitään jos hän seurustelee ja tunteet ovat vähentyneet paitsi silloin tietysti kun toista näkee, mutta toisten naisten ajatteleminen ei tunnu oikein miltään.

Olispa ollu mahtava nyt kesällä kun olisi saanut olla ihastuksesta vapaa kaikin puolin ja katsella muita nuoria naisia jotka luo katseita itseen päin, mutta vaikeaa on kun on vain edelleen tuo ihastuksen kohde mielessä.

Sovitaan että luovutan. Olet vallannut aiemmin sydämeni ja pääni. Olisitko nyt hyvä ja poistuisit jättäen avaimen siihen kuistin maton alle että seuraava löytää sen tullessaan siihen ovelle ja saa avattua oven.

4

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On myönnettävä

      Enkä ole nopeasti vaan hitaasti ihastuvaa sorttia. Ottaa aivoon kun on näin heikko.

    • 18+1

      Onko sulla kuisti? Jos on, minkävärinen se on ulkoapäin?

      • On myönnettävä

        Ei oo kunnon kuistia eikä mattoakaan oven edessä. Kuvaannollisesti vain sanoin.
        Edessä olis pitänyt olla kunnon villi ja vapaa poikamieskesä, mutta se taisi jäädä nyt haaveeksi kun on tuo yksi vain mielessä ja muut ei tunnu miltään.

        Vaikka peli on aikalailla pelattu loppuun ja ollaan umpikujassa (naisen pitäisi tehdä täydellinen u-käännös ja aloite jos jotain joskus tapahtuis) niin edelleen osa minusta jää haikailemaan sinne jonnekin.


      • golden hair
        On myönnettävä kirjoitti:

        Ei oo kunnon kuistia eikä mattoakaan oven edessä. Kuvaannollisesti vain sanoin.
        Edessä olis pitänyt olla kunnon villi ja vapaa poikamieskesä, mutta se taisi jäädä nyt haaveeksi kun on tuo yksi vain mielessä ja muut ei tunnu miltään.

        Vaikka peli on aikalailla pelattu loppuun ja ollaan umpikujassa (naisen pitäisi tehdä täydellinen u-käännös ja aloite jos jotain joskus tapahtuis) niin edelleen osa minusta jää haikailemaan sinne jonnekin.

        Jospa jotenkin hoputtaisit tätä naista tekemään sen u-käännöksen, onko hän
        edes tietoinen tunteistasi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe