Mukavaa

Politiikka on sillä tavalla mukavaa, että sitä voivat harrastaa melko typerätkin. Jyrki Katainen puoluejohtajana voitti vaalit häviämällä kuusi paikkaa. Sovitaan että kuudern paikan menetys on voitto. Nyt Kataisen pulma on, mitä voitolla tehdä.Se on melko typerää.

Ennen vaaleja yks Työlikäinen uskoi ja puhui aatteensa mukaan. Minusta ja minun mielestäni hänen maailmansa ei ole enää tästä päivästä. Ennustajaeukkojen maailma on ikäänkuin ohi.

Jeanne Dixon oli merkittävä vaikuttaja USA:n mediassa. Hänen ennustuksensa mukaan me saamme kaikkea hyvää seuraamalla rebublikaanien ohjelmaa ja presidentti Nixonin politiikkaa. Ja niinhän me saimmekin.

Ennustajaeukko Työlikäisen mukaan meille ei tule, eikä meillä ole lamaa. Hänen mukaansa kyseessä oli tilapäinen notkahdus jonka kyllä kapitalismi ja pinokkio Katainen hoitaa.

Nenä venyy. Hallitusta ei tule. Nokian osake putoaa. Markkinat siirtävät sijoituksiaan ruokaan. Työlikäinen ei huomaa puoli kiloa Presidentti-kahvia maksaa 6,59 eikä tuottaja saa sitä mitä hän sai viime vuonna.

Eihän toki ole kyse kapitalismin kriisistä. Ei toki. Kapitalismi korjaa itseään maksattamalla vaihtelunsa meillä kuluttajilla. Tottahan tässä nyt maksetaan kun puolpersaukiset Työlikäisetkin maksavat, kyse on ainoastaan siitä, onko se oikein.

Melko mulkut pikkuporvarit selittävät omaa surkeuttaan ja 36 000 vuositulojaan sillä, etteihän se minulta ole pois jos joku tienaa. Paskankohan he tienaamisesta ylimalkaan tietävät. Suhteuttaessaan tulojaan toisten tuloihin he käyttävät esimerkkeinä ministereitä ja kansanedustajia. Se on melko tyhmää. Mittapuu pitää asettaa korkeammalle, ihan rahoihin. Pörssiin vietyjen perheyritysten nimimiehille annetaan mimitys hallintoneuvostoon, hallintoneuvosto ei päätä mitään, johtokunta päättää. Hallintoneuvoston puheenjohtaja pitää valmistavan kokouksen ja johtaa yhtiökokouksen, töitä on neljäkymmentä minuuttia vuodessa ja siitä maksetaan 380 000 euroa. Elkää nyt kuulkaa puhuko ministeripalkoista.

Teidän pulmannehan on,että pätevimmät ja jopa viidenneksi pätevimmät hankkituvat muihin kuin yleishyödyllisimpiin töihin. Melko mulkkuja jää käteen. Eikö yks sasi näytäkin kaljuineen kuin muumilaakson hemulilta. Teillä porvareilla on vaalivoitto, sillä pitäisi osata tehdä jotakin. Turha teille on sontahankoa antaa jos te ette osaa sillä paskaa levittää.

Työlikäinen on uskossaan vahva, sen voimme todeta hänen kirjoituksistaan ennen vaaleja. Yksikään kommunistinen puolue ei ole hävinnyt Suomen vaaleissa kuutta paikkaa ja julistautunut voittajaksi. Ei tässä oma asema niin kaksinen ole mutta savijaloilla näyttävät seisovan pinokkiot ja hemulitkin.

Kokoomuksella on raaka telaketjusiipi, Sasin talouspoliittinen neuvotteluryhmä sai huutia. Se oikein onkin. Kokoomus on nyt noin kuudessa eri ryhmässä, yksi tavoite on jo saavutettu, Kimmo Sasin aika tässä kuviossa on ohi.
Mutta kykypuolueessahan riittää yrittäjiä. On melko typerää, että ilmoittatuupa kokoomuksesta kuka tahansa pramille, niin Työlikäinen on aina samaa mieltä, hänellä ei ihankuin olisi omaa mieltä ja hän ei ikäänkuin ymmärtäisi kokoomuksen sisällä tehtävää politiikkaa.

Ajatelkaa heilurikelloa. Heilurikello saa voimansa jousesta,painot käyttävät jousta. Heilurikellon liike käy vasemmalta oikealle symmetrisesti, se takaa ajan oikean mittauksen. Työlikäisen kellossa heiluri pompottaa vain oikealle. Se on typerää, väkinäinen systeemi eikä näytä oikeaa aikaa.

Koskaan en ole nähnyt mitään typerämpää kuin laman kieltäminen Työlikäisen tavalla,sen nimeämisen tilapäiseksi lamaksi kapitalismin kriisin sijasta. Koskaan en ole kuullut missään mitään niin typerää, mitä Työlikäinen omasta asemastaan kriisistä selittää. Vähällä palkkiolla ja vanhana persauki.

Tilastokeskuksen viimeisimmän julkaisun mukaan maassamme 0n 920 000 huonosti toimeentulevaa. Minusta on mukavaa, että Työlikäinen on sentään toisella miljoonalla. Olen sen ensimmäisen miljoonan etupäässä enkä koskaan olisi suostunut työehtoihin, jotka olisivat asettaneet minut Työlikäisen tämänpäiväisiin ehtoihin ja asemaan. Me mulkut emme pentunakaan notkistaneet niskaamme ja tehneet töitä paskapalkalla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pernanuija kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu