Moku- suhde !

Allah on piru

3

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihana Islam

      Moskeijja tehtävä !!

      KSML: Outo rukous Pasilan pommille

      "Kansainvälisen Jihadin kannattajaksi" itseään kutsuva taho on jättänyt verkkoon viestin, joka liittyy Pasilassa purettuun kotitekoiseen pommiin.

      Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

      Uusi Suomi ei kyennyt vahvistamaan verkossa leviävän viestin aitoutta. Viestiä ovat levittäneet kuitenkin useat terrorismia seuraavat tahot, mukana myös arvostettu tutkija Evan Kohlmann.

      Viestissä Abu Suleiman Al Nasser -nimellä esiintyvä henkilö kertoo pommin asettamisesta Pasilaan ravintolan ja ruokakaupan lähettyville.

      - Poliisi eristi alueen ennen pommin rajahtamista. Rukoilemme Allahia, etta yritys onnistuu ensi kerralla, viestissä kirjoitetaan sekä suomeksi että arabiaksi.

      Viestin kirjoittaja ei kuitenkaan suoraan ota vastuuta pommista.

      Abu Suleiman Al Nasser on Savon Sanomien mukaan kehottanut iskuihin suomalaista taisteluosastoa vastaan Afganistanissa. Nimi on yhdistetty myös viime talvena tapahtuneisiin terroritekoihin Ruotsissa.

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112798-ksml-outo-rukous-pasilan-pommille

    • Kautokeinon apina

      Esterin perseen tiedän, mutta missäs päin Lieksaa tämä tämmöinen Helsingin Pasilan Esterinportti sijaitsee?

      • Pikku pioneeri

        Tuota, ole vaan siellä mökissäs ja kuuntele Novaa.
        On parempi muille ihmisille kunkeskityt katsoo Sirolaopiston esitteitä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1449
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1349
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1173
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1060
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      807
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe