Korreloivatko lapsuus- ja aikuisiän kyvykkyys?

Voiko lapsen (< 1v) kehitysvaiheista päätellä jotain lapsen tulevasta oppimisesta, älykkyydestä tms jopa aikuisiällä? Esimerkiksi jos lapsi oppii aikaisin kääntymään, kävelemään, puhumaan jne, voisiko tästä päätellä, että lapsi on ihmisenä jotenkin nopeampi oppimaan? Monet äidit ovat niin kovin hanakoita vertailemaan lapsiaan, ja nopeasti kehittyviä lapsia ihaillaan. Onko tälle jokin syvempi selitys? Tietääkö joku, onko ihan tutkittu juttu?
191318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eivät ne korreloi suoraan. Alle vuoden ikäisen oppiminen perustuu hermoston yleiseen kypsymiseen eikä sitä pitäisi sen kummemmin ihastella.

Varhaisleikki-iässä lapsi oppii sellaisia asioita, joiden kanssa hän on paljon tekemisissä (esim. ompelijan lapsi, joka leikkii paljon äitinsä värikkäillä kankailla, oppii yleensä värit nopeammin kuin sellainen lapsi, joka ei ole värien kanssa niin säännöllisesti tekemisissä). Sekään ei vielä tarkoita, että iän myötä kehittyvät älykkyys ja oppimiskyky olisivat tällä lapsella muista poikkeavan paremmat.

Vauvana ja varhaisvaiheessa tapahtuva nopea kehitys siis ei ole ennuste aikuisuutta ajatellen, jos kehitys seuraa normaalia, mikä taas on hyvin laaja haarukka.

Äänestä

Joo-o, unohda ne äitien hiekkalaatikolla aikaansaamat kilpailut ja kehuskelut, niistä ei tuu ku paha mieli keskosen synnyttäneelle tai hitaasti kehittyvän vauvan äidille/isälle. Herranjestas sentään, ku kaikki on mennyt yhdeksi suureksi kilpailuksi, ja funtsitaan kuin sais lapsensa oppimaan laskemaan kymmeneen mahd.monella kielellä mahd. äkkiä.
Tää on tätä pullamössösukupolven kakan jauhamista.

Äänestä
  • Äidit ilmeisesti synnyttävät lapsia joilla haluavat todistaa oman mahtavan yleislahjakkuutensa; ovathan he huippuälykkäitten lastensa äitejä, mistäs muualta ne geenit olisivat tulleet... Eivät ole saaneet omasta mielestään tarpeeksi tunnustusta suunnattomasta älynlahjastaan, joten lapsilla täytyy kehuskella että ihmiset varmasti YMMÄRTÄVÄT...

    Keskustelun aloittajalle: En usko että korreloi kummemmin. Alle vuoden ikäisen kehitys on jopa vaikeasti tulkittavissa toisinaan. Ehkä vauva ei seuraa katseellaan jotain lelua yksinkertaisesti koska ei kiinnosta. Eikä esim. ala kontata koska on tyytyväinen siinä missä on. Samoin puhumisen aloittaminen saattaa joillain alkaa vasta kun on jotain järkevää sanomista. Tällainen vauva voi hyvinkin olla kouluikäisenä kielellisesti erittäin lahjakas, ja pärjää liikuntatunneilla varsin hyvin.

    Äänestä

ainakin vetää omat johtopäätöksensä lapsen vanhempien älykkyydestä, jos lapsi joutuu jo noin varhaisessa vaiheessa suoriutumaan vanhempiensa minän jatkeena...

Äänestä

Heipä hei kaikille.
Täällä tassuaan heiluttaa tommonen heikkalaatikoiden kauhu-äiti, joka jaksoi omasta ainutlaatuisesta nukkatukastaan jokaiselle puhua, kehua ja ylistää hänen ainutlaaituisuuttaan ja älykkyyttään.

Muuta ei maailmassa ollutkaan kuin se oma ainutlaatuinen ja huippuälykäs tenava, joka oppi ja osasi. Ja voi niitä onnettoman tyhmiä äitejä ja heidän mitättömän rumia ja tolloja kakaroitaan, jotka eivät samaan tahtiin asioita oppineet kuin minun pieni suloinen ainutkertainen nukkatukkani!

Ai no oli tietysti: isä ja isovanhemmat ja naapurit yms., joista vikoja löytyi vaikka millä mitalla...

Provoako? EI. TÄMÄ ON TOTTA.

Niin pieni voi olla ihmisen maailma, niin köyhää elämä.
Olin nuori, kovin nuori äiti, ja lapsi oli esikoinen. Hän oppi nopeasti liikkumaan. Hän oppi nopeasti myös esim. juuri värit - hän halusi oppia ja hän oppi. Minulla oli aikaa ja mielenkiintoa opettaa. Ja tutustuttaa kaikkeen mahdolliseen uuteen.
Luulin - ihan oikeasti luulin, että ne lapset, jotka oppivat hitaammin joitakin em. asioita, ovat vähän tyhmiä ja ennenkaikkea, heidän äitinsä eivät viitsi. !!
Oma maailmani oli aika pieni. Parisuhde oli alisteinen ja kauhean riitainen. Mies haukkui joka päivä minua, en koskaan kelvannut sen enempää hänelle kuin hänen suvulleenkaan. Edelleen olen omassa suvussanikin siskojeni pilkan kohde (selän takana haukkuvat ja jauhavat ikivanhoja asioita: silloin se teki näin ja silloin se sanoi näin....)

Ihan oikeasti luulin, että kaikki ne naiset jotka EIVÄT MOITI MIESTÄÄN JA SUKUAAN hiekkalaatikolla, valehtelevat. Ajattelin, että VARMASTI HEILLÄKIN MENEE HUONOSTI, mutta eivät vaan ilkeä sanoa sitä ääneen.

Mitä muuta olisin voinut? Ei minulla ollut käsitystä muunlaisesta parisuhteesta kuin sellaisesta, jossa aina riidellään ja mies haukkuu vaimoaan.

Mutta lapsi oli ihana ja ainutlaatuinen. Minä, joka en ole mitään, olen saanut niin älykkään ja oppimiskykyisen lapsen!

Lapsesta ei tullut mitään ruudinkeksijää. Ei luokkansa priimusta. Ei urheilukisojen voittajaa.
Keskitasoinen älyltään, ihan tavallinen nuori. Hyvin sosiaalinen, paljon kavereita. Hyvin aktiivinen ja osallistuva, on mukana monessa, en viitsi tässä kertoa mitä kaikkea. Kauniskin. Hyvin nätti on. Verbaalinen.

Eli vauvana ja lapsena nopeasti oppivasta lapsesta kasvaa sitten aikanaan ihan samantasoinen ja tavallinen nuori kuin niistäkin, jotka oppivat niin puhumisen kuin liikkumisenkin hitaammin.

Mutta tämmönen itseään täynnä oleva, lastaan ylistävä äiti kyllä aikanaan kasvaa siitä kaikesta ulos. Älkää mollatko tai hylätkö tätä ihmistä yksinäisyyteen äiti-piireissä. Hän on varmasti rasittava ja raskas, mutta varmasti myös yksinäinen, onneton ja ehkä itse kokenut tai parhaillaan elää elämää, jossa hänellä itsellään ei ole mitään arvoa muiden silmissä. Ottakaa hänet mukaan joukkoonne ja yrittäkää saada keskustelu jonkin muuhun kuin häneen itseensä ja hänen lapseensa.

Muuta ei tarvita. Se sysää eteenpäin tässä ihmisessä - aikanaan - kehitysprosessin ja hän kasvaa vielä ihan tavalliseksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi, irti siitä oman itsenä ja oman lapsensa ainutkertaisuudesta ja ehkäpä irti siitä omasta huonommuudestaan..,

Äänestä
  • Kylläpä kirjoitit avoimesti ja viisaasti! Olet tainnut käydä oikean metamorfoosin läpi...

    Vanhempien vertailuun piti vielä kommentoida. Kilpailuhenkisyys pikkulasten vanhempien kesken on lienee sukua samalle kilpailulle kuin mikä yhteiskunnassamme vallitsee. Omalle lapselle pyritään luomaan mahdollisimman hyvät edellytykset menestyä, ja siinä esim nopea oppimiskyky on eduksi. Kielikylpyyn hakeudutaan ennen kuin lapsi lähetulkoon on syntynyt ja harrastustenkin nykyään pitäisi kehittää lasta senkin kustannuksella, että hauskaa pitäisi olla.

    Ilman muuta jokaisen äidin ja isän tulisi tuntea luonnillista ylpeyttä jälkikasvustaan, mutta se on minusta eri asia kuin se, milloin kukin oppii kävelemään ja syömään itse. Ylpeitä ollaan asioista, joita lapsi SUORITTAA eikä lapsesta itsestään.

    Äänestä

  • original kirjoitti:

    Kylläpä kirjoitit avoimesti ja viisaasti! Olet tainnut käydä oikean metamorfoosin läpi...

    Vanhempien vertailuun piti vielä kommentoida. Kilpailuhenkisyys pikkulasten vanhempien kesken on lienee sukua samalle kilpailulle kuin mikä yhteiskunnassamme vallitsee. Omalle lapselle pyritään luomaan mahdollisimman hyvät edellytykset menestyä, ja siinä esim nopea oppimiskyky on eduksi. Kielikylpyyn hakeudutaan ennen kuin lapsi lähetulkoon on syntynyt ja harrastustenkin nykyään pitäisi kehittää lasta senkin kustannuksella, että hauskaa pitäisi olla.

    Ilman muuta jokaisen äidin ja isän tulisi tuntea luonnillista ylpeyttä jälkikasvustaan, mutta se on minusta eri asia kuin se, milloin kukin oppii kävelemään ja syömään itse. Ylpeitä ollaan asioista, joita lapsi SUORITTAA eikä lapsesta itsestään.

    minäkin ajattelen. eikö ihmisellä ole edes lapsena oikeutta olla ihailtu ihan vaan siitä syystä, että on olemassa, omana itsenään. melkein epäilen, että valmiiksi ihailtu lapsi kehittyy jopa paremmin, koska hänellä ei ole paineita jonkin muotin täyttämisestä -häntä tuetaan olemaan se ihminen mikä hän on.

    missä vaiheessa tuohon kilpailuun ylipäänsä tulee stoppi? ovatko vanhemmat pettyneitä, jos lapsi valitsee nuorena sellaisen elämäntien mikä ei ole heidän odotustensa mukainen? kumpi on tärkeämpää, tittelit vai se, että lapsi on oikeasti onnellinen ja sinut sen kanssa mitä tekee?

    Äänestä

  • noin kirjoitti:

    minäkin ajattelen. eikö ihmisellä ole edes lapsena oikeutta olla ihailtu ihan vaan siitä syystä, että on olemassa, omana itsenään. melkein epäilen, että valmiiksi ihailtu lapsi kehittyy jopa paremmin, koska hänellä ei ole paineita jonkin muotin täyttämisestä -häntä tuetaan olemaan se ihminen mikä hän on.

    missä vaiheessa tuohon kilpailuun ylipäänsä tulee stoppi? ovatko vanhemmat pettyneitä, jos lapsi valitsee nuorena sellaisen elämäntien mikä ei ole heidän odotustensa mukainen? kumpi on tärkeämpää, tittelit vai se, että lapsi on oikeasti onnellinen ja sinut sen kanssa mitä tekee?

    Vaikka esikoinen oppikin kaiken nopeasti ja minä mielellään opastin ja opetin lapselle sitä, mistä hän oli kiinnostunut, maan pinnalle putoaa viimeistään sitten kun koulu alkaa.

    Oppi hän sielläkin nopeasti, ei sen puoleen. Mutta ensimmäinen pudotus maan pinnalle pienen neropatin suhteen oli opettajan asiallinen kommentti, että lapsi on ihan keskitasoinen oppija, ihan.. niin, ihan keskitasoa.

    Se oli sanottu semmoisella äänensävyllä, että se keskitaso on saavutettu lähes rimaa hipoen.

    Kun myöhemmin kävin lapsen kanssa keskittymisvaikeuksien takia kasvatusneuvolassa (vai mikä se nykyään on) siellä todettiin samaa. Toisen kerran siis putosin maan pinnalle ja siinä realiteetissä ollaan oltu. Pakkohan se on tunnustaa, kun se edessä on koko ajan.

    Nopeasti oppiva ja muuta semmosta, muttei sillä tavalla älykäs, että korkeakouluun pääsisi tai akateemista uraa loisi. Ja miksi pitäisikään??

    Koska minullakaan ei ole korkeakoulututkintoa tai kummosia titteleitä, en siis odota semmosta lapseltakaan. En siis pety vaikka hänestä kunnon duunari tuleekin. Pääasia että tulee rehellinen ja muutoin kunnollinen ihminen ja ennakaikkea onnellinen elämäänsä.

    Mutta silloin pienenä, silloin hän oli maailman ihanin, älykkäin, kaunein, upein lapsi, joka oppi ja osasi ! Ja miten ylpeä olinkaan kauniista lapsestani! Mikäs siinä silloin on lapsen varttuessa, äidin ihailussa (tosin kaikkea ei silti sallittu tai hyväksytty..) .

    Äänestä

En tiedä tuosta aikainen kehitys- aikuisiän älykkyys aspektista. Vaan tuosta äitien vertailusta..
Kyllä ainakin omalla kohdallani oma vauva tuntuu kaikkein söpöimmältä, taitavimmalta jne jne. Ja miksei näin saisi olla? Minusta kyse on varsin luonnollisesta asiasta, jo maailman sivun ovat niin ihmiset kuin eläimetkin pitäneet omia pentujaan erityisinä...siinä samassa tulee myös sitten se suojelemisen vietti/tarve. Eikä se oman arvostaminen sulje pois sitä, etteikö voisi niitä toistenkin lapsia ihailla. Itse kuulun usean äidin vauvakerhoremmiin ja onhan se mukava jutella omien ja muiden kehityksestä. Ja kyllä sitä ihan mieluusti myös kehuu toistenkin vauvoja, jos ovat jotain uutta ja ihmeellistä oppineet. Se on kuitenkin äitiyslomalaisen elämänpiiri kohtuullisen suppea ja kun vauvan hoitoon kuuluu niitä aika rankkoja/ikäviäkin asioita (yöheräilyt, mahdollisesti sairastelut, muuttunut kroppa jne) niin kyllä se on mukava saada ja antaa tunnustusta niinkin epäsuorasti kuin siten, että omaa vauvaa joku kehuu tai itse lausuu toiselle kehun. Että näin. No, sellaiset vauvakilpakisailut ovatkin sitten asia erikseen, eiköhän vertailemisessakin ole tärkeää se, missä hengessä se tehdään; pahan- vaiko hyvänsuopaisuudesta.

Äänestä
  • Siis oma vauvahan on kaikkein söpöin ja ihanin ja hurmaavin ja hienoin ja vaikka mitä. Mutta ei hänen pitäisi olla kaikkea tätä siksi, kun hän "oppii" kaikenlaista selvästi nopeammin kuin muut, joiden lapsiin on sitten NIIN mukava vertailla omaa kullannuppua.

    Vanhempien pitää olla ylpeitä ja onnellisia vauvasta ihan vain vauva-olemassaolon takia eikä siksi, että vauva osaa jotain, mitä naapurin kersa ei osaa.

    Täällä palstalla ihan liian usein vaikuttaa siltä, että kehityksen ja taitojen kyselijät haluavat vain tuoda esiin oman lapsensa erinomaisuutta.

    Äänestä

  • kilpaileminen on jopa TYLSÄÄ! Minulta loppuu kokonaan halut keskustella äideille luontevista asioista jos niistä tehdään vertailevaa "tutkimusta". Minulta lopahtaa mielenkiinto siihen ja olen mielummin omissa oloissani.

    Kivaa on, kun löytää samanhenkisiä äitejä kenelle voi puhua huolistaan ja kysellä neuvoja. Kilpahulluilta ei tulisi mieleenkään kysyä mitään, saisivat taas boostin omalle egolleen - aaah, minä olen paras äiti ja se näkyy minun lapseni erinomaisuudessa!

    Äänestä

Eräs herra Einstein oppi puhumaan 5-vuotiaana. Eikä kuulemma ollut mikään tyhmä.

Vauvat kehittyvät niin eri aikatauluilla, että on ihan typerää vertailla heidän osaamistaan. Kuten joku tämän ketjun alussa sanoikin, kyse on pitkälti puhtaasti fyysisestä kypsymisestä. Vauvan luonnekin vaikuttaa asiaan paljon. Joku vilkkaampi lähtee heti kävelemään kun pystyy... sydän hurmaa täynnä... ja kaatuilee, muksii ja oppii kantapään kautta. Rauhallisempi ja arempi vauva saattaa katsoa parhaaksi jättää huimapäätemput muille... itse hän odottaa vielä kuukauden tai pari ja lähtee vasta sitten liikkeelle. Nämä ovat eri tapoja oppia... mutta eivät kerro vauvojen älykkyydestä mitään.

Äänestä
  • Pentti Saarikoskikin oli vasta 5v. (toivottavasti muistan oikein...) kun oppi puhumaan, ja kyseistä henkilöä kai pidetään verbaalisesti lahjakkaana.

    Jospa olisikin niin päin, että vähän fiksummat lapset tykkäävät rauhassa köllötellä ja tutkailla maailmaa, ihan viisastahan se on ensin vähän mietiskellä, ennen kuin alkaa touhottaa ja pälättää. (tämä nyt oli ajatusleikkiä, kukaan älköön loukkaantuko...)

    Äänestä

  • Einestein taisi potea nykydiagnosoinnin mukaan autismia.
    Osaaminen oli hyvin hyvin kapea-alaista. Keskittyminen siihen omaan kapeaan erityisalaan oli hyvin intensiivistä, jopa niin että muun maailman pystyi sulkemaan ulkopuolella. Sosiaalisesti lahjakas hän ei ollut. Nero, älykäs. Mutta ei ehkä arkipäivän tavallisissa asioissa, esim. ruuanlaitossa tai jossain vastaavassa, niitä ei hallinnut ollenkaan.

    Se voisi siis selittää miksi puhumaan oppi vasta 5-vuotiaana.

    Äänestä

  • Aino kirjoitti:

    Pentti Saarikoskikin oli vasta 5v. (toivottavasti muistan oikein...) kun oppi puhumaan, ja kyseistä henkilöä kai pidetään verbaalisesti lahjakkaana.

    Jospa olisikin niin päin, että vähän fiksummat lapset tykkäävät rauhassa köllötellä ja tutkailla maailmaa, ihan viisastahan se on ensin vähän mietiskellä, ennen kuin alkaa touhottaa ja pälättää. (tämä nyt oli ajatusleikkiä, kukaan älköön loukkaantuko...)

    Lehmän vasikka oppii kävelemään ensimmäisenä elinpäivänään, mutta ei välttämttä silti kehity järjen jättiläiseksi.

    Äänestä

Tottahan lapsen lahjakkuus voi ilmetä jo lapsena, tai sitten ei.

Mutta jos 3-vuotias osaa laulaa nuotilleen kuin enkeli, hän lienee myös vanhempana musikaalinen. Varsinkin jos hänen musikaalista kehitystään tuetaan. Sama pätee muihin taitoihin tai kykyihin.

Voidaan ajatella, että kaikki oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään asioita keskimäärin samalla tavalla, jopa ihan pelkästään peruskoulun ansiosta. Mutta huippulahjakkuuden syntyminen vaatii lapsen taitojen tunnistamista ja niiden "jalostamista". Jos erityistaitoja ei korosteta, taito ei pääse oikeuksiinsa.

Lapsen taidoilla ei ole syytä retostella hiekkalaatikolla, sillä taitojen kehittyminen voi jossain vaiheessa loppua. Todelliset lahjakkuudet taas kehittyvät vielä aikuisenakin.

Tässä on esimerkki oikeasta elämästä. Ensimmäisellä luokalla oppilaiden luku- ja kirjoitustaito testattiin. Parhaiten testistä suoriutuneet (4 oppilasta) saivat tehdä omia vaativampia tehtäviään muiden opetellessa taitojen alkeita. Jostain syystä nämä 4 oppilasta olivat peruskoulun loppuun asti "huippuoppilaita". Pidän mielestäni jännänä yksityiskohtana sitä, että jokaisella "huippuoppilaalla" oli ainakin yksi yli 3 vuotta vanhempi sisko tai veli.

Eli kyseinen opettaja osasi poimia 7-vuotiaiden joukosta ne 4 oppilasta, jotka suoriutuivat koko peruskoulusta hyvin arvosanoin.

Voitaisiin ajatella, että eri testeillä voitaisiin oppilaista poimia eri tavalla lahjakkaita lapsia. Osa olisi hyviä käsitöissä, osa matemaattisesti, osa kielellisesti ja osa taas taiteellisesti. Ei tietenkään ole syytä tehdä pakollista jakoa oppilasryhmien välille, vaan poiminnalla voitaisiin löytää jokaiselle lapselle mahdollisesti mielekästä tekemistä.

Äänestä
  • Olisihan se hienoa, jos opettajat osaisivat poimia oppilaittensa joukosta tietyn erityisalan lahjakkuudet ja tukea heitä tässä, antaa vaativampia tehtäviä.
    Esim. oppilas, joka on kiinnostunut käsitöistä, saisi tehdä vaativampia kuin vain ommella suoraa saumaa.
    Mutta toisin se on.
    Muistan vieläkin kun 7.luokalla käsityötunnilla yksi tytöistä ilmoitti heti opelle, ettei hän osaa tehdä käsitöitä. Hän ei tainnut koko vuoden aikana tehdä mitään. Sama 8.luokalla. Hän siivosi kaappeja ja nuoleskeli opettajaa. Jokun suoran sauman hän ompeli, open mieliksi että edes jonkun numeron voisi antaa.

    Hän sai 7, koska "on niin hyvä laulaja ja laulaa koulun kuorossa".
    Niinpäniin.
    Minä tein suurella innolla ja halukkuudella ja sillä taidolla, mikä minulla silloin oli opetettu, ja sain 7.
    Mutta en ollutkaan hyvä laulaja tms. Olin hyvä ainekirjoituksessa. Miksi sitä ei huomioitu käsityönumeroa määriteltäessä? Siksikö, etten nuoleskellu opettajaa?

    Äänestä

  • Tokihan lahjakkuus ilmenee jo nuorella iällä. Mutta kun alkuperäinen kirjoittaja kyseli nimenomaan alle 1-vuotiaiden osaamisen merkitystä älykkyyteen ja mainitsi esimerkkinä aikaisin kävelevän vauvan ja aikaisin puhuvan.

    Äänestä

Ei kannata yrittää keksiä mitään korrelaatioita, kun ei niitä ole oikeasti olemassa.

Tietysti nopeasti kävelemään oppivalla voi olla hyvä motoriikka, tai sitten häntä on vain ahkerasti harjoitettu kävelyyn. Vastaavasti hänellä voi olla hidas puheen kehitys ja hän voikin olla "tyhmä kuin saapas".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

Voiko lapsen (< 1v) kehitysvaiheista päätellä jotain lapsen tulevasta oppimisesta, älykkyydestä tms jopa aikuisiällä? Esimerkiksi jos lapsi oppii aikaisin kääntymään, kävelemään, puhumaan jne, voisiko tästä päätellä, että lapsi on ihmisenä jotenkin nopeampi oppimaan? Monet äidit ovat niin kovin hanakoita vertailemaan lapsiaan, ja nopeasti kehittyviä lapsia ihaillaan. Onko tälle jokin syvempi selitys? Tietääkö joku, onko ihan tutkittu juttu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu