Miksi Oulun keskustan kehittäminen ontuu?

Jo vuosia Oulun uusia suunnitelmia seuratessani voin vain ihmetellä erästä epäkohtaa, joka siis on keskustan alueen kehityksen jämähtäminen paikoilleen. Lähiöihin ja kauaksi keskustasta nousee kyllä tuhkatiheään uusia taloja ja liikekeskuksia, ja kokonaisia uusia lähiöitäkin nousee kauaksi lähikuntien rajojen tuntumaan, mutta mitä tapahtuukaan keskustan alueella? Eipä juuri mitään. Mielestäni nyt tulisi keskittyä nimenomaan keskustan alueen kehittämiseen, sillä se on kaupungin kokoon nähden aika mitäänsanomaton ja epäkaupunkimainen. Myöskin ahdas ja ankeakin, kun tarkemmin tutkaillaan. Suunnitelmia kyllä on keskustan alueestakin tehty, mutta eivät ne näytä koskaan toteutuvan. Tuntuu kummalliselle, että miksi lähiöiden uudet suunnitelmat kyllä toteutuvat, mutta eivät keskustan?
Esimerkiksi sen uuden rautatieaseman rakentamisenhan piti alkaa tänä vuonna, mutta eipä siinä ole vieläkään tapahtunut mitään. Oulu tarvitsisi todellakin uuden rautatieaseman, kun nykyinen on niin pieni ja kalsea. Ihan hävettää, kun tämän kokoisessa kaupungissa on sellainen asema. Ainoa positiivinen asia ydinkeskustan kehityksessä taitaa olla rappiotilassa olleen rotuaarin kunnostustyöt, jotka on aloitettu. Kehittettävää kuitenkin vielä olisi, ja paljon. Monissakin keskustan kortteleissa olisi tilaa täydennysrakentamiselle, joka varmasti lisäisi kaupunkimaisuutta ja toisi lisää asuntoja ja liiketiloja keskustaan. Kadut ovat myös ahtaita lähinnä pysäköinnin takia, johon voisi olla apua siitä kallioparkista josta on jo vuosikaudet kättä väännetty. Että näin. Olisi siis jo aika laittaa tuulemaan keskustan alueen kehittämisen suunnitelmissa, jotta saataisiin tämä tuppukylän maine täältä pois.
5118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse kannatan kehitystä, Kallioparkkia hieman vastustan mutta jos sen ansiosta keskusta kehittyy MAAN PÄÄLLÄKIN niin se okei. Oulun keskusta jotenkin pienenkokoinen ja tylsä. Jotain tarttis tehdä.

Letkun puistoa meinataan rempata. Toivottavasti siististi sillä se kait jonkin sortin keskuspuisto, mukava että vihreää keskellä kaupunkia.

Melko epäsiistikin kaupunki on. Töherryksiä seinät täynnä ja viikonlopun jälkeen haisee pissa kadulla kun yleisiä vessoja ei ole.

Äänestä

kunnon pommi vaan siihen keskustaan.
Sellainen viidenkilometrin kraaterin aikaansaava olis sopiva.Yhteisiä varojamme säästyisi huomattavasti.
Voisiko ryssät järjestää?

Äänestä

Oulun keskusta tarvitsee PALJON lisää vihreää kasvillisuutta.

Äänestä

Keskustan kehittäminen ontuu samasta syystä kuin kaiken muunkin kehittäminen Oulussa: liikaa kaikkea vastustavia valittajia ja näitä kuuntelevia poliitikkoja. Keskustan ulkopuolellakin on esim. Oulujoen pohjoispuolta kaupungista laiminlyöty vuosikymmeniä, luvattu uusi Toppila ja Toppilansaari on pahasti keskeneräinen kun muutama meriharrastaja on onnistunut viivästyttämään rantojen rakentamista jo vuosia.

Äänestä
  • Miten sitä keskustaa voi kehittä kun vanhat jäärät -Väyry Paavo, Siltarumpu Pekkarinen, Kalakukko Kiäriäinen ja Uuniperuna Vanhanen ovat kantona kaskessa?

    Vielä vuosiin ei päästä kylvämäännauriita......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antti J. kirjoitti:

Jo vuosia Oulun uusia suunnitelmia seuratessani voin vain ihmetellä erästä epäkohtaa, joka siis on keskustan alueen kehityksen jämähtäminen paikoilleen. Lähiöihin ja kauaksi keskustasta nousee kyllä tuhkatiheään uusia taloja ja liikekeskuksia, ja kokonaisia uusia lähiöitäkin nousee kauaksi lähikuntien rajojen tuntumaan, mutta mitä tapahtuukaan keskustan alueella? Eipä juuri mitään. Mielestäni nyt tulisi keskittyä nimenomaan keskustan alueen kehittämiseen, sillä se on kaupungin kokoon nähden aika mitäänsanomaton ja epäkaupunkimainen. Myöskin ahdas ja ankeakin, kun tarkemmin tutkaillaan. Suunnitelmia kyllä on keskustan alueestakin tehty, mutta eivät ne näytä koskaan toteutuvan. Tuntuu kummalliselle, että miksi lähiöiden uudet suunnitelmat kyllä toteutuvat, mutta eivät keskustan?
Esimerkiksi sen uuden rautatieaseman rakentamisenhan piti alkaa tänä vuonna, mutta eipä siinä ole vieläkään tapahtunut mitään. Oulu tarvitsisi todellakin uuden rautatieaseman, kun nykyinen on niin pieni ja kalsea. Ihan hävettää, kun tämän kokoisessa kaupungissa on sellainen asema. Ainoa positiivinen asia ydinkeskustan kehityksessä taitaa olla rappiotilassa olleen rotuaarin kunnostustyöt, jotka on aloitettu. Kehittettävää kuitenkin vielä olisi, ja paljon. Monissakin keskustan kortteleissa olisi tilaa täydennysrakentamiselle, joka varmasti lisäisi kaupunkimaisuutta ja toisi lisää asuntoja ja liiketiloja keskustaan. Kadut ovat myös ahtaita lähinnä pysäköinnin takia, johon voisi olla apua siitä kallioparkista josta on jo vuosikaudet kättä väännetty. Että näin. Olisi siis jo aika laittaa tuulemaan keskustan alueen kehittämisen suunnitelmissa, jotta saataisiin tämä tuppukylän maine täältä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu