tarvitaanko

vihreää rullittain?

Tänne hieman purkua, rakkausasiat pakahduttaa. Eiko ole kummallista, miten ajatukset voivat harhailla ihmiseen, joka on jättänyt jo kauan sitten jäljen sydämeen. Hymyillen kävin hänet hyvästelemässä. Tunteita ei sovi näyttää, eihän. Hän toisti kaksi kertaa saman mitäänsanomattoman lauseen ja mietin, mitä hän oikeasti tuumi. Ehkei mitään, ehkä siksi ei keksinyt muuta sanottavaa. Ehkä kevään aiempi pitkä, lämmin katse viestitti vain, että toivotaan kaiken jälkeen toisillemme ainoastaan kaikkea hyvää, molemmin puolin. Miksi sitten olen niin levoton... Miksi juuri häneen piti haksahtaa, miksei kukaan muu pysty koskettamaan sydäntä... Mitään suhdetta ei ole siis koskaan ollut, edes kunnon kosketusta. Yritän olla realisti. Miten voisin kuvitella, että edes teoriassa voisin tuoda hänen elämäänsä onnea. Elämä jatkuu, toivottavasti hänellä on edesssään hyvät ja seesteiset ajat. Olen itse ehkä jumissa täällä haaveitten kuopassa, mutta esteethän on tehty voitettaviksi. Paikkaan karrelle palaneet kohdat siirtonurmella, kastelen, ilmastan, lannoitan, poistan voikukat ja leikkaan säännöllisesti, ja annan ajan parantaa. Vielä toivun hänestä. Harmi, ettei kärsivällisyys ole luontainen hyveeni.

10

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotain elämästä

      voi olla ettei pystynyt sanomaan muuta.Voit olla levoton sen takia että vaistoat hänen tuntevan enemmän.Mikset voisi tuoda onnea?Toivottavasti teidän asiat selviäisi.

      • VR

        Niin, sepä se kun ei tiedä. Asiat voivat mennä helposti sydestä saveen. Onnen tuominen - en nyt jaksa selittää. Vaikeita asioita. Mutta kiitos, toivon minäkin, että selviäisivät jollain aikajänteellä.


    • olet luovuttaja

      hei kukaan ei tuo kenenkään elämään onnea, ei ne onnellisimmatkaan pariskunnat, ne tekee sen onnensa itse olemalla sen toisen kanssa. Onni on aika itsekäs asia, mutta tuollaisessa parisuhdejutussa myös onnellinen itsekäs asia.
      En minä haluaisi ainakaan, että joku koko ajan miettisi, milloin minä olen onnellinen tai surullinen tai milloin mitäkin, koska luonteeni on ailahtelevainen ja olen kaikkea ja kaikkia, välilä jopa yhtä aikaa.
      Eikä elämä niin mene, että kukaan voi taata toiselle mitään lopulta.
      Ehkä voit tehdä hänet onnettomaksi sillä, ettet anna mahdollisuuttakaan.

      Ärsyttävää tuo, että sitä sinniä löytyy muka niin tosipaljon siihen, että ei suhdetta ja sisulla paikkaan itseni. Miksei siihen löydy, että suhde, ja sisulla teen sen onneni eteen jotakin. Oikeesti se on niinkin, että nekin jotka on jo valmiina suhteessa joutuu monesti ihan sillä samalla sisulla viemään sitä suhdetta eteenpäin, kun juuttuu juoksuhiekkaan. Vaikka on ne hyvätkin päivät.
      Miksi ihmiset niin varmoina aina päättää mennä eteenpäin, unohtaa ja kärsii, vaikkei edes yritä. Miksi se on aina niinpäin? Säkin taidat pelätä sitä, että olisitkin onnellinen, sitä sä et ainakaan pelkää, että oisit onneton.
      Et halua haastaa itseäsi. Ja toinen on sen tosiasian edessä, että sä mieluummin et yritä, teet sen ratkaisusi noinpäin, vaikka selittäisit mitä.

      Olen varma siitä, että jos todella haluaa, se keino löytyy, asiat alkaa tapahtumaan vaikeasti tai helposti, mutta silti. Kukaan ei tosiaankaan tiedä mikä se keino on, ja milloin se toimii, mutta se toimii joskus jossain jotenkin.
      Ei täällä mikään tule tarjottimella eteen. Joillakin tulee, mutta suurimmalla osalla ei.

      • VR

        Hmm, ehkä olen sitten luovuttaja, kun en halua syöksyä päätä pahkaa tilanteisiin, joissa voi saada mahdollisesti nenilleen. Tai hinnalla millä hyvänsä työntyä sotkemaan toisen elämää, ja omaani. Tässä on vain kaikenlaista, elämä on... Kuka muuten sanoi, etten ole koskaan yrittänyt saada asioita eteenpäin. Ehkä nyt oikeasti aloite olisi hänen käsissään. En muuten tarkoittanut tuolla onni-asialla, että uskoisin, että jonkun muun pitää tehdä ihminen onnelliseksi. Tarkoitin vain, että elämä ei aina ole helppoa, ja joskus jo lähtökohtaisesti tiedostaa, millaisia lasteja toisi mukanaan suhteesee. Nuorempana ei varmaan tuollaista niin tullut ajatelleeksi edes.


      • olet luovuttaja
        VR kirjoitti:

        Hmm, ehkä olen sitten luovuttaja, kun en halua syöksyä päätä pahkaa tilanteisiin, joissa voi saada mahdollisesti nenilleen. Tai hinnalla millä hyvänsä työntyä sotkemaan toisen elämää, ja omaani. Tässä on vain kaikenlaista, elämä on... Kuka muuten sanoi, etten ole koskaan yrittänyt saada asioita eteenpäin. Ehkä nyt oikeasti aloite olisi hänen käsissään. En muuten tarkoittanut tuolla onni-asialla, että uskoisin, että jonkun muun pitää tehdä ihminen onnelliseksi. Tarkoitin vain, että elämä ei aina ole helppoa, ja joskus jo lähtökohtaisesti tiedostaa, millaisia lasteja toisi mukanaan suhteesee. Nuorempana ei varmaan tuollaista niin tullut ajatelleeksi edes.

        Joo mut mistä tiedät, mitä lasteja se toinenkin voi tuoda? Aivan yhtä lailla molemmilla on enemmän tai vähemmän hyvä tai huono menneisyys. Samoin miten suhtautuisit toisen ihmisen elämään kaikkine puolineen, imaisisitko kaiken huonon siitä suhteen rakennusaineeksi vai lähtisitkö jostakin hyvistä asioista liikenteeseen?
        Ei sellasta elämää olekaan, missä ei olis ongelmia, paljon ratkaisee se suhtautuminen ja käsittely, vaikka toiset vaan pääsee toisia helpommalla monessakin asiassa. Toisaalta eikö se nyt ole huomattavasti parempi lähtökohta, että tiedostaa ne elämänsä kokemukset suhteeseen lähtiessä kuin se, ettei näe niitä millään perspektiivillä?

        Ei luovuttamisen vastakohta ole päätäpahkaa tilanteeseen syöksyminen, vai miksi olisi? Ei se ole myöskään hinnalla millä hyvänsä asenne, mistä sinä noin kärjistettyjä kommentteja ajattelit?
        Millä tavoin aloite on toisen käsissä? Konkreettisesti? Ja miksi?


    • erittäin totta

      Niin totta, tuo ylläoleva.

    • En tiedä miksi,

      mutta naurattaa jo :)

      • VR

        Ei se mitään. Jos vaikka ilo olisi tarttuvaa.


    • kärsimätön 1.2 mm

      Siis oletko semmoinen kaikki-heti-mulle -tyyppi? Ja jos ei heti napsahda kohdalleen rakkausrintamalla, luovutat ja alat rypeä itsesäälissä? Ootko ajatellut, että voisit ottaa asiasta selvää, lähestyä sitä ihmistä? Vai ootko jo saanut pakit ja on mennyt pysyvästi pupu housuun? Paljon kysymyksiä sulle ja monelle muulle mietittäväksi.

      • VR

        Ehkä joskus olen liian hätäinen, tunnustettakoon. Joskus taas saatan olla liiankin kärsivällinen, jäädä jumiin johonkin, joka meni jo aikoja sitten. Tämä saattaa olla semmoinen tapaus,. Pelkään, että täydennän omalla mielikuvituksellani jotakin, joka on vain ihan tavallinen kaverisuhde, tavallaan. Sellaista sattuu usein, kun ympärilleen katsoo. Joskus liian rohkea, joskus armoton arkajalka. Noh, tämä pohdinta ei taas taida johtaa mihinkään. Jospa tosiaan hän haluaisi selvittää, jos mielestään meillä on vielä jotain selvitettävää, ja tekisi sen tiettäväksi. Hän on kyllä sanonut, että hänelle on vaikeaa puhua tunteista, niin että enpä tiedä. Kiitos kaikille, annoitte ajattelemisen aihetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5425
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2246
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1830
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1555
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1467
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1358
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      213
      963
    Aihe