Miten saada isä rentoutumaan?

vaimo ja äiti

Miehiltä neuvoa! Eli tilanteemme tämä. Meillä 3 alta nelivuotiasta lasta. (kaksoset reilu 3v ja nuormpi 2 v). Iso omakotitalon piha ja luonnollisesti elämä aika hektistä arkirumban ympärillä.

Mies päivätöissä ja minä teen yövuoroa kolmesti viikossa.

Mies ei tahdo osata rentoutua. Pitäis tehdä sitä ja tätä ja tuokin odottaa. Koko ajan miettii tekemättömiä töitä. Ja sitten on kiukkuinen itselleen kun huomaakin muutaman tunnin vierähtäneen lasten kanssa leikkien.

Harrastuksia ei juurikaan ole, koska energia ei riitä siihen. Kaikkea pientä nikkarointia kotona harrastaa. Haluaisin, että mies oppisi rentoutumaan hieman paremmin ja ymmärtäisi että ei koko ajan tarvi puurtaa.

Baarihommat häntä ei kiinnosta, mutta olen sentään saanut hänet lähtemään noin kerran kuussa kaveriporukan kanssa mökeily/saunajuttuihin eli viettävät viikonlopun kalastellen, saunoen, kaljotellen ja mitä miehet nyt kimpassa tekevätkään? Mutta joka tapauksessa se on liki ainut juttu kuukaudesta kun hän "relaa hieman". Pidemmillä vapaillani kyllä pakkaan itseni ja lapseni autoon ja lähden toiselle puolelle suomea mummolaan muutamiksi päiviksi, niin ukko saa rauhassa rempata kodin sisätöitä. Tiedätte varmaan että tuon ikäiste lasten kanssa on aika vaikea tehdä hommia.

Olemme asiasta jutelleet ja hän kertoo tuntevansa syyllisyyttä koska hänen mielestään minä teen enemmän perheen hyväksi kuin hän. Eli minä hoidan juoksevat asiat, siivoukset, ruokahommat ja lasten jutut pääosin. Hän ei tajua sitä pientä eroa, että nainen todellakin pystyy tekemään useita juttuja samaan aikaan eli ei pyykkien pesu ja ruuan laitto vie minun aikaani kohtuuttomasti.

Tavarat lentää paikoilleen lasten kanssa touhutessa ja pihalle kun lähdemme niin jätän robotti-imurin imuroimaan. Viikonloppuisin sitten isompi siivous. Mutta mies kokee, että minä näännyn työtaakan alle ja ei tajua sitä, että meidän unen tarve on erilainen. Minä herään neljän tunnin jälkeen virkeänä. Eli lapset ovat minun yövuoron jälkeen 4 tuntia naapurissa leikkimässä, muuta lastenhoitoapua emme tarvi.

Talous on ok. Ja jos jotain isompaa juttua tarvitaan, voin tehdä yövuoroja lisää. Tienaan ihan mukavasti lääkärinä päivystyshommissa.

Mutta miten saada mies ymmärtämään, että hän voi ja hänellä on oikeus rentoutua? Hänellä ei pitäisi olla syitä olla ressaantunut kotihommista, mutta hän tekee niistä itselleen stressin. Minusta tärkeintä olisi, että hän leikkisi töiden jälkeen iltaisin lasten kanssa tuntematta syyllisyyttä siitä että joku homma odottaa. Nyt häntä tympäisee kun minä hoidan nurmikon leikkuun kun hän leikkii lasten kanssa. Se kun olisi kuulemma miehen hommaa. Minä NAUTIN siitä, että kun olen koko päivän touhunnut lasten kanssa että pääsen ulos omien ajatusteni kanssa. peltorit päähän ja poppi soimaan.. : ) -Eli se ei ole minulle pakkohomma vaan semmoinen mistä tykkään. Miten takoa nämä kaikki mieheni päähän?

6

448

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turniksi

      Harmi isäntä ei tunne olevansa isäntä talossa, se ei kaikille suomalaismiehille käy. palaa loppuun koko äijä pian.kotitalous vähennys kelpoisia hommia kannattaa teettää joka vuosi 10000eur(saa maks. vähennykset) ei tarvi itse rempata. jättää itselle vaan sellaset jokka saa valmiiksi esim muutamassa illassa.itse laskeskelen aina että millaset hommat teetetään urakoitsijoilla
      ja mitä saan tehdä itse. jää aikaa muksuille. itelläkin pysyy mieli korkeella
      kun ei tarvi miettiä tekemättömiä töitä. voipi olla jo burniksen alku jo näkyvissä!

      • Ensiapua.

        Miesten keskus.

        Miestenkeskus on perustettu muistaakseni vuonna 2006.

        Selaa sivustoja ja ottakaa yhteyttä, mikäli toiminta kiinnostaa.

        Vasta muutama vuosi sitten keskusteluihin on noussut myös miesten synnytysmasennus.

        Etsi netistä tietoa, joko kaulla

        miesten synnytysmasennus

        Isien synnytysmasennus

        Miesten keskuslinkki.

        http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/
        ---


      • Isyydestä.
        Ensiapua. kirjoitti:

        Miesten keskus.

        Miestenkeskus on perustettu muistaakseni vuonna 2006.

        Selaa sivustoja ja ottakaa yhteyttä, mikäli toiminta kiinnostaa.

        Vasta muutama vuosi sitten keskusteluihin on noussut myös miesten synnytysmasennus.

        Etsi netistä tietoa, joko kaulla

        miesten synnytysmasennus

        Isien synnytysmasennus

        Miesten keskuslinkki.

        http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/
        ---

        Miestyö foorumilla löytyy myös isyyteen liittyviä keskusteluita.

        Tutustu sivustoihin, jos löytyisi apaua ja tukea.

        http://www.miestyonfoorumi.fi/uutiset.html?36
        ---


    • EI KYSYVÄ TIELTÄ EKS

      SINÄHÄN SE LÄÄKÄRI OLET?

    • Anna ajaa ruoho!!!!!

      Hänkin nauttisi siitä kun pääsisi ulos omien ajatuksiensa kanssa, illman lapsia. Ja sinä itsekkäästi vaan leikkaat sen kelen nurtsin.

      Muistan kun meillä ei kukaan vienyt roskia ennen lapsia, ja lasten tulon jälkeen riideltiin siitä, kuka SAA viedä roskat ulos.

      Kaikki ihmiset EIVÄT oikeesti RENTOUDU LASTEN kanssa. (eivät uskalla tunnustaa)

    • fffffffff3232

      Millainen isä miehelläsi on/oli? Tekikö hänkin paljon töitä/jotain remppaprojektia?

      Kirjoitat paljon siitä, mitä mielestäsi miehesi ajattelee. En tunne miestäsi, mutta minusta tuntuu kuin ajattelisit miehen puolesta ja tietäisit hänen parhaansa.

      "mies kokee, että minä näännyn työtaakan alle ja ei tajua sitä, että meidän unen tarve on erilainen. Minä herään neljän tunnin jälkeen virkeänä."

      Kuulostat kirjoituksesi perusteella todella energiseltä ihmiseltä ja miehesi ilmeisesti ei ehkä "pysy perässä". Hoidat kolme lasta, siivouksen, ruoan, ilmeisesti osan "miesten töistä" ja miehesi sitten remppailee ja katsoo vähän lasten perään

      "Miten takoa nämä kaikki mieheni päähän?"

      Voit varmasti muuttaa vain omaa ajatteluasia ja käytöstäsi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      113
      1060
    2. 65
      993
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      92
      763
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      733
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      34
      637
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      66
      597
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    9. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      559
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe