Ampiaispesä pahassa paikassa

J-PuP

Elikkäs nyt neuvoja miten saa hävitettyä ampparin pesän sellasesta paikasta, johon ei pääse käsiksi? Meillä on terassilla kolmen istuttava sohva, jossa on kiinteät istuinosat, eivät siis lähde irti. Nyt muutamat ampparit ovat menneet sohvan sisälle sohvatyynyn ja käsinojan nurkkaan jäävästä kolosta. Sohvalle kun istuu, alkaa joku pimpinkäinen aina pörräämään ympärillä, pesä siellä siis on.

Tarkkaa sijaintia ei ole, koska sisälle ei näe, sisäänmenoreitti vaan tiedetään, mutta ei sitä miten kaukana ja missä siellä pesä on. Sohvan pohja on myös umpinainen, joten sitäkään kautta ei pääse käsiksi. Ollaan yritetty raottaa istuinosia, jolloin saa pienen raon istuinosan ja selkänojan väliin, mutta siitäkään ei silti näe paria senttiä pidemmälle.

Miten siis näin kinkkisestä paikasta saa pesän pois? Mielellään muita vaihtoehtoja kuin sohvan hävittäminen.. Saako jollai Raidilla tms ampparit kuoliaaksi jos onnistuu suihkuttamaan jonnekin sohvan sisuksiin. Pesää tuskin saa mitenkään kokonaan pois? Apujaa??

42

15015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ampparikaveri

      Sohva auki vaan ja jatkoa ajatellen jättää esim. istuinosan etulauta tms. avattavaksi koska varmaa on että uusia pesiäkin tekevät.

      • Tulilanka

        Joo-o: Ovat aika vaikeita hävitettäviä nuo pirulaiset. Tuskin siinä muuta keinoa on kuin tynamiitti. Se vaan on ammattilaisten aineita, jotta et voi sitä omatoimisesti käyttää. Soita johonkin louhintaliikkeeseen, niin hoitavat kohtuullista korvausta vastaan, kun on sen verran pieni homma kuitennii.


      • uyiyhiofilcgfkledhgk
        Tulilanka kirjoitti:

        Joo-o: Ovat aika vaikeita hävitettäviä nuo pirulaiset. Tuskin siinä muuta keinoa on kuin tynamiitti. Se vaan on ammattilaisten aineita, jotta et voi sitä omatoimisesti käyttää. Soita johonkin louhintaliikkeeseen, niin hoitavat kohtuullista korvausta vastaan, kun on sen verran pieni homma kuitennii.

        kyllähän soffan voi kastella bensalla ja dieselillä läpimäräksi, viet sen naapurin tontille riittävän kauas,teet "sytytyslangan"bensalla maahan,tulta siihen,ja piiloon.näin on ongelma eliminoitu.


    • 17+2

      Sisäänmenoaukosta vaan suihkutat reilusti Raidia ja sitten tukit sen aukon jollain etteivät pääse pois.

      • Pyromaani hex

        Raidin sijaan kannattaa käyttää tehokkaampia myrkkyjä, kuten Cooper.
        Sitä myydään maatalous myymälöissä, Terrassa, Prismassa ja muissa puutarha-alan myymälöissä.
        Siinä on erilainen tehoaine, kuin Raidissa ja vastaavissa, joissa tehoaineena on Pyretriini, joka haihtuu nopeammin ja ei välttämättä tapa ampiaisia.
        Ainakin ammatikseen ampiaisia hävittävät suosittelevat esim. Cooperia, jossa tehoaineena on D-fenotriinia ja Tetrametriiniä.


      • Merkistä riippumaton
        Pyromaani hex kirjoitti:

        Raidin sijaan kannattaa käyttää tehokkaampia myrkkyjä, kuten Cooper.
        Sitä myydään maatalous myymälöissä, Terrassa, Prismassa ja muissa puutarha-alan myymälöissä.
        Siinä on erilainen tehoaine, kuin Raidissa ja vastaavissa, joissa tehoaineena on Pyretriini, joka haihtuu nopeammin ja ei välttämättä tapa ampiaisia.
        Ainakin ammatikseen ampiaisia hävittävät suosittelevat esim. Cooperia, jossa tehoaineena on D-fenotriinia ja Tetrametriiniä.

        Minäkin suosittelen cooperia ensimmäisenä.
        Raid super on ainoa raidin tuotteista joka myös soveltuu hyvin ampiaisten tappamiseen. Tehoaineista D-fenotriini ja tetrametriini ovat parhaimmat ampiaisia vastaan. Toki permetriinikin on ihan hyvä jota raid superissa on.

        Pyretriini onkin sitten se huonoin vaihtoehto ampiaisia vastaan, joten helposti käy niin että henkilö joutuu useiden tokkuraisten(vain hetken) ja äkäisten ampiaisten hyökkäämäksi.

        Kunnollinen suoja-asu on suositeltavaa, sillä äkäiset ampiaiset löytävät helposti kaikki raot.


      • Non-Raid
        Merkistä riippumaton kirjoitti:

        Minäkin suosittelen cooperia ensimmäisenä.
        Raid super on ainoa raidin tuotteista joka myös soveltuu hyvin ampiaisten tappamiseen. Tehoaineista D-fenotriini ja tetrametriini ovat parhaimmat ampiaisia vastaan. Toki permetriinikin on ihan hyvä jota raid superissa on.

        Pyretriini onkin sitten se huonoin vaihtoehto ampiaisia vastaan, joten helposti käy niin että henkilö joutuu useiden tokkuraisten(vain hetken) ja äkäisten ampiaisten hyökkäämäksi.

        Kunnollinen suoja-asu on suositeltavaa, sillä äkäiset ampiaiset löytävät helposti kaikki raot.

        Tämä ei ole hyvä tapa. Amppareita ei pidä tappaa, vaan HÄÄTÄÄ MUUALLE. Amparit ovat luonnossa vähentyneet viime vuosien aikana ja se taas vähentää hedelmä- ja marjatuotantoa, mikä tuottaa ihmiselle ongelmia.

        Parempia keinoja ampiaisten häätöön ovat: edellä mainittu savustus; asetoni eli kynsilakan poistoaine, katajan oksa tai katajan eteerinen öljy (mm. sokos myy).


      • Anonyymi
        Non-Raid kirjoitti:

        Tämä ei ole hyvä tapa. Amppareita ei pidä tappaa, vaan HÄÄTÄÄ MUUALLE. Amparit ovat luonnossa vähentyneet viime vuosien aikana ja se taas vähentää hedelmä- ja marjatuotantoa, mikä tuottaa ihmiselle ongelmia.

        Parempia keinoja ampiaisten häätöön ovat: edellä mainittu savustus; asetoni eli kynsilakan poistoaine, katajan oksa tai katajan eteerinen öljy (mm. sokos myy).

        Ampiaiset eivät juuri pölytä. Mehiläiset pölyttävät (ja vähenevät). Ampiaiset tappavat mehiläisiä.


    • Erno kolmas

      jos itselläni olisi tuollainen ongelma, niin pirauttaisin pelastuslaitokselle (Ei hätänumeroon) koska siellä on todennäköisesti osaamista myös ötököiden suhteen. Ei kysyminen mitään maksa.

    • Kapsahda katajaan

      Tämä on ikivanha keino, laita katajan oksa hollille, ampparit eivät tykkää. Meillä oli viime kesänä amppareita riesaksi asti, kaikkosivat tämän tempun jälkeen. Uskokoon ken tahtoo, mut enpä jättäis testaamatta!

    • J-PuP

      Tukittiin mahdolliset reiät josta pääsee sisälle.. Ei oo ollu enää liikettä mut kaipa se sohva tarttis avata jostai reunasaumoista tai jotai et sais pesän ja kuolleet ampparit sieltä sisältä pois.. :/

    • pakanamies

      Halpa ratkaisu...osta asetoni ja laita sitä sohvan alle rätissä..asetoni haihtuu nopeaa ja on kuivuessaan hajuton mutta ampparit ei pidä siitä

    • 14

      pölyimurin putki vain siihen suulle,aina kun amppari tulee niin sup ja amppari pölypussissa,varmakonsti

    • pakanamies

      Siis asetoni on halpa aine ja se kyll poistaa ampparihaitan,..mull viime ksänä oli sama onkelma ja laitoin vaan asetonirättejä niiden kulkureitille niin jo haihtuivat ..ei Raideilta mtn tee...pelkää rahanhukkaa

    • gfzcghxtfdahys

      Ainakin jos sinne saa savua niin ne pelästyy sitä ja luovuttaa pesän suosiolla.

    • tellanoa

      puutarha kaupoista saa ihan ampiaisiin tarkoitettuja suihkeita ,, minä sain sillä hävitettyä ,, voit tukkia sillä aineella kulureitin ,, ja kun ampparit sitten pörrää ympärillä niin sitten sumutteella niiltä vaan nirri pois ,, siis kipikapi puutarha kauppaan ja kysymään ampiaisen hävittäjää ,,

    • ei mainos,tosi on

      tehokkain on cooper aerosoli tappaa lentävät ja ryömivät hyönteiset, raid on vain nukahtamislääke siihen verrattuna,saa rautakaupoista ainakin k-raudasta

    • Pyromaani hex

      Aitapensaassa oli kookas ampiaispesä, joka piti hävittää.
      Ampiaispesä oli lähellä maanpintaa ja kiinni oksissa, joten ei sitä voinut lapiolla maahan juntata tai mihinkään astiaan pudottaa, koska ei ampiaispesää arvaa yhtään tärisyttää.
      Polttaminenkin on vähän riskialtis toimenpide ja siinäkin voi muutamia vihaisia ampiaisia selvitä tulen läpi.

      Päädyin sitten myrkkyyn, vaikka se nyt vähän maksoi.
      Ampiaispesä on parasta myrkyttää myöhään illalla, jolloin koko yhdyskunta on pesän sisällä nukkumassa.
      Ensin muutaman sekunnin puhallus Cooperia ampiaispesän suuaukosta sisään ja heti perään ampiaisvaahtoa, joka tukki pesän suuaukon ja samalla sitä meni myös peremmälle pesään.
      Vähän aikaa kuului sellainen ampiaisten pörinä, mutta muutaman minuutin kuluttua ei enää äänihavaintoja.
      Pesän ulkopuoellakaan ei näkynyt kuin 2-3 ampiaista, muut olivat pesässä.
      Yhtään ampiaista ei ehtinyt hyökkäämään pesästä, joten nopea toiminta tärkeää ja myös riittävä suojavaatetus varmuuden vuoksi.
      Seuraavana päivänä suihkutin pesän vielä toisen kerran ja ampiaisvaahtoa perään, niin että myrkkysumute pysyy ja vaikuttaa pesän sisällä.

      Seuraavana iltana kiikun pesän kauas metsään, ettei enää kummittele aitapensaassa.
      Olen allerginen siitepölylle ja varmaan myös ampiaisille, joten täytyi hävittää tuo ampiaispesä, koska ampiaiset kuitenkin lisääntyy ja myöhemmin niistä voi olla hyvinkin terveydelle vaaraa.
      Ampiaispesä oli kooltaan n.15 cm halkaisijaltaa, mutta olisi varmaan vielä suurentunut.
      Välikattoon meinasi pesiä myös ampiaisia, mutta pyydystin niitä hyönteihaavilla, aina, kun vihulainen lenteli ja yritti laskeutua kömpiäkseen lauan välistä sisälle välikattoon.
      Nitä sai sillä konstilla aika hyvin kiinni ja sen jälkeen vaan nirri pois.
      Yksi syksy meille tuli ampiaisia sisälle, kun olivat pesineet välikattoon ja en kyllä halua, että sama juttu toistuu.

      • 38

        Tämä henkilö on näht. varsinainen pelokas ampiaisten vihaaja. Tiedoksi, etteivät ampiaiset yleensä pistä ihmistä -ellet päälle astu tai mene suojaamattomana huitomaan pesää.

        Olet siis allerginen siitepölylle? Tehokkaampaa olisi ollut siis hävittää kaikki kukat ja marjapensaat, niin ei ole enää siitepölyä.

        P-jauhantaa.

        Tällaisten ihmisten pitäisi asua jossain Nykissä tai keski-Pasilassa, ei maalla eikä omakotitalossa.


      • janne778
        38 kirjoitti:

        Tämä henkilö on näht. varsinainen pelokas ampiaisten vihaaja. Tiedoksi, etteivät ampiaiset yleensä pistä ihmistä -ellet päälle astu tai mene suojaamattomana huitomaan pesää.

        Olet siis allerginen siitepölylle? Tehokkaampaa olisi ollut siis hävittää kaikki kukat ja marjapensaat, niin ei ole enää siitepölyä.

        P-jauhantaa.

        Tällaisten ihmisten pitäisi asua jossain Nykissä tai keski-Pasilassa, ei maalla eikä omakotitalossa.

        minä ainakin tapan kaikki ampiaiset mielelläni.
        poltin monta pesää ja poltan jatkossakin.
        tapan ne kaikki paskiaiset vastoin luonno lakeja.


      • Anonyymi
        38 kirjoitti:

        Tämä henkilö on näht. varsinainen pelokas ampiaisten vihaaja. Tiedoksi, etteivät ampiaiset yleensä pistä ihmistä -ellet päälle astu tai mene suojaamattomana huitomaan pesää.

        Olet siis allerginen siitepölylle? Tehokkaampaa olisi ollut siis hävittää kaikki kukat ja marjapensaat, niin ei ole enää siitepölyä.

        P-jauhantaa.

        Tällaisten ihmisten pitäisi asua jossain Nykissä tai keski-Pasilassa, ei maalla eikä omakotitalossa.

        Kun auot päätäsi tuolla tavalla toisille, muista vetää supersankarivaatteet päälle. Tuollainen ei ole tarpeellista.


    • vakuutus kunnossa

      varma keino,valele bensalla sohva yltympäri,sitten vaan tulittikkua.Kyllä
      lähtee!

    • Amppari-Arska

      Tiputa pesä muovikassiin ja sitten pistä oma pääsi pussiin ja pyydä kaveria solmimaan pussin suu tiukasti kiinni.
      Näin näet myös ampiaiset läheltä touhussaan.

      • Ampiaisstrategia

        Odota sadepäivää, sillä silloin ne kaikki ovat pesässä. Saat hävitettyä koko yhdyskunnan kun teet reiän sohvan pohjaan ja ruiskautat sinne roiman annoksen myrkkyä. Kannattaa tukkia tietysti lentoaukko ja ruiskutusaukko, niin ovat mahdollisimman kauan myrkkypilvessä.
        Teurastuksen jälkeen voi tehdä pohjaan isomman reiän ja imuroida rojut pois.
        Helppoa kuin heinänteko. Ei aikuinen ihminen tarvi asiassa hätäkeskusta.


    • JRnen

      Suomiampiainen ei lennä yöpimeällä. ne olla-jököttävät pesällä koko porukka. Silloin vain cooperia peään, nin hiljenevät kaikki kerralla. Soffan pohjaan kantsis porata joku 5-8-millinen reikä arvioidun pesän lähettyville. Siitä saa hyvin töräytettyä (pimeän-hämärässä) myrkyt "soffalaatikkoon" ja niin vaan kuoleman lautturi saapuu pesälle.

      Pistä muutama "kanelinkukka" ampparien kulkuaukon viereen vaikkapa erikeepperillä. Ampparit inhoavat luonnostaan kanelin hajua eivätkä käytä sitä reittiä ainakaan pesään kulkiessaan. Sama kanelinnuppukonsti pätee mehiläisiin, kaikkiin kusiaisiin ja mustiaisiin l. mauriaisiin l. sokerimuurahaisiin).

      Tollo-pelottomille" selvennykseksi: Kanelinkukka eli kanelinnuppu on mauste, jota käytetään esim. joulukinkun koristelussa. ==> K.V.G. !

    • marjomaaj

      Jotakin karmeaa myrkkyä vaan sisälle ja reikä tukkoon, niin siellä ovat. Kuten tässä nyt ihmiset ovat sanoneetkin, ainakin reikä tukkoon että eivät pääse pois, sitten ei ole haittaa.

    • pasuxux

      itellä toimi et heitin oman sohvan joen pohjaan kivipainolla(kannattaa merkitä paikka. esim styroksipalalla ) noin 3kuukautta annoin sohvan olla veden alla kunnes palasin vetämään sen ylös.
      hyvin toimi

      toinen on et reiän kohdalle teippaa sähkökärpäslätkän ja vaihtaa patterit aina niin että se on nonstoppina päällä.

    • psss,,,,

      kokemusta on super raid pullo käteen ja reijästä muutama sekunti ainetta sisään ni ampparit on hengettömäönä muutaman minuutin päästä ja tietenki se reikä tukkoon sumutuksen jälkeen ,,,,,,,,,,,,,se on siinä olen hävittänyt puolikymmentä pesää tänäkesänä,,,,,,,,,,,,,,

    • Minä pistäisin

      Anopin sohvalle nukkumaan. Olisi ihme ellei anoppi hermostuisi ja tappaisi kaikki ampiaiset. Ja puhuisi ne kaupan päälle helvettiin.

    • Imurijuttu

      Meillä oli 50-luvun rintamamiestalon sokkelissa jossain piilossa ampparipesä. Siinä ne pörräsivät mennen tullen lähellä ulko-ovea, aina sai pelätä. No mies sitten keksi, että laitetaan pölynimuri hetkeksi siihen kulkureitille imuroimaan :) Totta vie auttoi asiaan. En muista kauanko siinä imuroitiin, mutta niin vain häipyi ampparit, eikä niistä sen koommin ollut vaivaa. (En kylläkään itse sitten tyhjentänyt imuria.)

    • kaasuttaja

      maa ampiaisen häviävät butaanilla , reikään kaasua ja rätti päälle se stopy siinä, samoin tehoo myyrän koloihin . butaani on ilmaa raskaampaa ja painuu alaspäin ,kaasua sohvan sisään ja nortit etäälle

    • Jovama44

      Hei. käytä pölynimuria, laita imuputkenpää ampiaisten kulkuaukon kohdalle kiinni ja muutaman tunnin kuluttua pesä on tyhjä ja ampiaiset pussissa. hyväksi havaittu konsti.

    • No ei ainakaan tuholaistorjuntayksikköä kannata mokomien piikkiperseiden takia tilata. Vastauksissa on ollut usein " etsi reikä jonne neulapyllyt sujahtavat ja myrkkyä perään , Cooper, Raid Super etc. Ja valmistaudu tunkemaan mahdolliseen reikään tuke, jolloin poloisille tulee kiire etsiä nopeasti vaihtoehtoinen poistumisreitti, ja sitähän ne tikkaperseet eivät kerkeä löytämään kun myrkkyjen uni kaappaa injektioneulahanurit kuolleiden valtakuntaan, seuraat tilannetta tämän jälkeen, onko pesässä aktiviteettia, jos on, niin toinen myrkky-aalto vain perään ja poistat niiden ylpeän hyvänolontunteen FOR GOOD.

      Ja tosiaankin ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MAKSA TOIMITUKSESTA KUIN MYRKKYPUTELIN ARVON,kaikki sen pullon ylimenevä hinnoittelu on sulaa hulluutta .

      Peace for yall.

    • kaiken kokenut

      Tunge mela siihen koloon ja virtsaa sohvan sisälle. Ei se mitään auta, mutta se helpottaa kummasti hädässä ja kaiken kukkuraksi etuveijarisi turpoaa ampiaisen pistoista niin, että siitä on rouvallesi iloa pitkäksi aikaa.

    • Nimetön Kalasalaatti

      Odota keskisyksyyn asti, jolloin ampiaiset ovat hävinneet sieltä. Ota sitten (tosi) pitkä tikku ja töki se palasiksi.

    • järki käteen

      Miksi pitäis tuhota. Elälää rattoisaa rinnakkaiseloa. Syksyllä saat vielä makoisat hunajat kaupan päälle

    • PisTeTTy

      Imuri on hyväksihavaittu konsti. Imurin letku tosiaan kulkuaukkoon ja imuri hurisemaan 2-3 tunniksi niin kaikki ovat varmasti jo imeytyneet pölypussiin. Sitten roima suihkaisu myrkkyä perään, niin pölypussi on pian täynnä kuolleita amppareita. Ei tule tällätavalla ruumiita sohvan sisälle :)

    • kulkuskauppias

      Pistä sohvasi myyntiin Suomi24 rompetorilla, niin saat rahaa ja samalla pääset kätevästi eroon ampiaisistakin kun joku hönö ostaa pierupolttaman leposijasi.

    • naistenlyöjä2

      "Tämä henkilö on näht. varsinainen pelokas ampiaisten vihaaja. Tiedoksi, etteivät ampiaiset yleensä pistä ihmistä -ellet päälle astu tai mene suojaamattomana huitomaan pesää."

      miksi niitä ei saisi pelätä?
      tiedoksi että ampiaiset tulee tappaa koska ne on vaarallisia.

      älä hölise porilainen enenmpää

    • Ampianentapettava

      Mä tapan kaikki ampiaiset talista puutarhaan menny coooer 5 purkkii raidii 5 purkkii ha nsvetta radar 10 purkkii talo 50m2 ja piha 500m2 ötökät saa elää mutta ei mun pihalla. 5 käärmettäkin tappanu ihan huvikseen tieltä ku vituaa ne öhköt . Mun mielestä tässä maailmassa saa tehdä mitä huvittaa et on tyytyväinen. Kunnon myrkyt kehiin ni lähtee.

    • Hävitä se yöllä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Hakulinen on kuollut - YÖ yhtyeen hittien tekijä

      https://www.is.fi/viihde/art-2000008994171.html Vielä ei ole kerrottu kuoleman syytä. Jussi Hakulinen loi YÖ yhtyeen kuuluisimmat hit
      Maailman menoa
      202
      4118
    2. Loiri on kuollut.

      Poistui kuvioista.
      Maailman menoa
      160
      2440
    3. Kirja: Martina Aitolehti näki narkomaani-siskonsa piikitetyn käsivarren: "Sillä hetkellä tajusin..."

      Hyvinvointiyrittäjä ja triatlonisti Martina Aitolehti avautuu rehellisesti mm. pikkusiskonsa-Steffin huumehöyryisestä elämästä uudessa elämäkertakirja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1756
    4. Yön Jussi Hakulinen on Kuollut

      Näin kertoo lehdet, esim satakunnankansa. R.I.P. Jussi. Olit hyvä laulaja ja sanoittaja.
      Pori
      128
      1352
    5. Törkeä ryöstö Hyrynsalmella

      Törkeä ryöstö Hyrynsalmella – miehet tunkeutuivat aamuyöllä taloon, otsikoivat lehdet. Kenen sakkija ovat tunkeutujat olleet ja missä??
      Hyrynsalmi
      40
      1186
    6. Martinan vastenmielinen menneisyys

      Martinan kirjasta julkaistujen otteiden perusteella hän on vastenmielinen sarjapettäjä ja epävakaa persoona. Kukaan normaali ihminen ei huuda kuutta t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      995
    7. Joko kadonnut?

      Onko löytynyt jo?
      Hyrynsalmi
      6
      864
    8. Miksi Martina puhuu kirjassaan

      …muunneltua totuutta. Hän ei ole ollut apuvalmentajana hevostallilla nuoruudessaan. Hän on ollut ihan tavallinen tallityttö muiden tallityttöjen jouko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      826
    9. Käynköhän mä vielä siellä

      lähiaikoina.. 🤔 Jaa-a, siinäpä mietittävää meille molemmille.
      Tunteet
      64
      773
    10. Kiinasta taas uusi virus maailman iloksi

      Kiinassa on tunnistettu uusi Langya henipavirus (LayV), johon on sairastunut jo kymmeniä ihmisiä. Tutkijoiden mukaan virus on todennäköisesti tarttun
      Maailman menoa
      34
      761
    Aihe