Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Iski mustasukkaisuus

En tajua mikä minuun on mennyt... ja nyt kaipailen neuvoja asiasta, eli voiko mustasukkaisuutta hillitä ja karsia pois?

En ole ikinä elämässäni ollut mustasukkainen, päinvastoin exäni jonka kanssa seurustelin 5 vuotta välillä jopa sanoi että olisi kiva jos tuntisin edes pientä mustasukkaisuutta hänen baarireissuistaan yms..
Ajattelin asian aina että jos minä en riitä niin voi voi.

Ex mieheni oli myös hyvin mustasukkainen minusta, niin paljon että aloin kuvittelemaan mustasukkaisuutta tietynkaltaiseksi välittämisen muodoksi mitä se ei ole.

Olen ollut nykyisessä suhteessani vuoden verran, mies ei ole koskaan näyttänyt mustasukkaisuuttaan, antaa minun mennä, olla ja tulla miten tahdon, hän tahtoo vain tietää kenen kanssa lähden liikkeelle.
Alkuaikoina tämä tunne oli ihanan vapauttava ja oikea, enkä tuntenut myöskään pienintäkään mustasukkaisuutta miehestäni, luotan häneen 110 prosenttisesti.

Kerran hän ilmaisi selkeästi olevansa mustasukkainen ja minusta tämä tuntui jopa mukavalta.

Nyt sitten, kuukausi aikaa, huomasin äkisti olevani aivan kaikesta mustasukkainen.. tämä on ahdistava ja järkyttävä tunne, en osaa mitenkään kanavoida tätä enkä tajua mistä nämä edes iski pintaan.
Ihan sama mitä hän tekee, joka hetki kun olen itsekseni kiukuttelen yksinäni ja kiroan miksei hän vastaa puhelimeen, miksi viestin vastaamisessa kestää yms yms.. Missä hän on ja miksei ilmoita.. eli ihan sairaalloiseksi alkaa menemään...

En tahdo alkaa paasaamaan hänelle tästä asiasta koska tajuan itsekin tämän olevan ihan naurettavaa, olen mustasukkainen ihan kaikesta liikkuvasta ja suhteemme on nimenomaan perustunut alusta asti luottamukseen ja välittämiseen.

En ikinä tahtoisi kertoa hänelle näistä fiiliksistä, varmaan ajattelisi että minä kuvittelen hänen pettävän minua, mikä tunne myös iskee pintaan harva se hetki, vaikka luotan häneen???

Onko kenelläkään ollut samanlaista meininkiä?? Tuntuu kuin olisi joku kuumekohtaus mistä on päästävä eroon... Ja tästä on jotenkin keploteltava irti koska suhde tulee satavarmasti kaatumaan näin valtaisaan mustasukkaisuuden määrään ennemmin tai myöhemmin :(

1

357

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NEUVOA..

      No tuota noin... jätät kertomatta, että onko tähän mustasukkaisuuteen johtanut jokin tekijä, jota ei ennen ole ollut, vai onko kaikki ihan hyvin edelleen? Oletko huomannut jotain epäilyttävää kumppanisi toiminnassa, tai asenteissa? Mikäli mikään ei ole muuttunut, niin sitten kyllä hiukan ihmettelen, mikäli taas on, niin sinun olisi syytä kertoa se, että sitä voisi tarkastella ns. objektiivisesti. On tietty mhadollista, että olet vasta nyt oikein tosissasi rakastunut kumppaniisi. Ehkä suhteenne on ollut hiukan pinnallinen ja et ole niin ollut niin hirveän lätkässä, että nämä tunteet olisivat päässeet pintaan. Muistathan kertoa miehellesi, jos hän toimii jossain kohdin väärin sinua kohtaan. Mustasukkaisuus on tunne, jota täytyy osata hallita, mutta kieltää sitä ei saa. On ihan tervettä olla mustis, jos siihen on oikeesti aihetta. Itse en hyväksynyt sitä, että vaimollani oli poikaystävä. Minulla vain tuli jotenkin huono olo siitä ja kerroin sen hänelle. Hän ymmärsi ja asia korjaantui. En myöskään pitänyt siitä, että hän jatkuvasti kehui avoimesti tuntemiaan miehiä ja otin asian puheeksi. Sekin juttu korjaantui. En kuitenkaan rajoita, tai kyttää häntä mitenkään, vaan hän saa mennä kohtalaisen vapaasti. Minusta jokaisen suhteen on toimittava molemmin puolisilla pelisäännöillä ja siten, ettei kummankaan tarvitse kärsiä mistään. Vaimon kielsi minua ottamasta työkaveriani samaan autoon. Meillä ol ipaljon yhteisiä työreissuja ja tuo työkaveri oli siis nainen. Ymmärsin, että hänestä tuntuu se pahalta ja emme enää kulkeneet samalla autolla. No, olishan näitä esimerkkejä, vaikka miten paljon ja otin niitä esiin vain siksi, että huomaisit, että on normaalia olla mustasukkainen, jos siihen on aihetta. Ei tunteita tarvitse kieltää, MUTTA ellei ole todellista syytä ja aihetta, niin silloin se on SAIRASTA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe