Yritysten siirtyminen halvan työvoiman maihin ja yleisesti globalisaatio ovat ongelmia erityisesti Suomen kaltaisille maille. Hallitus ja vasemmistomafia pyrkivät tekemään tilanteen entistäkin hankalammaksi mm. verouudistuksen avulla. Niin tyhmiä ei olla maan johdossakaan, etteikö siellä ymmärrettäisi verouudistuksen turmiollisuutta suomalaisten kannalta. Itse asiassa hallituksen toimet ovat täysin tietoisia ja tarkoituksellisia.
Miksi? Miksi ihmeessä toimitaan näin? Syy on yksinkertainen: vasemmistomafia haluaa säilyttää valtansa. Sen tarkoitusperiin sopii yritysten ja pääomien ajaminen rajojen yli, työttömyyden ja köyhyyden lisääntyminen ja yhä useamman sortuminen keskiluokasta absoluuttiseen köyhyyteen.
Ihminen, joka on köyhä ja joka joutuu elämään sosiaaliapujen varassa, ei kykene hahmottamaan kovinkaan laajasti tai monitahoisesti talouden dynamiikan lainalaisuuksia. Hän joutuu keskittymään ihan hengissä pysymiseen. Hän on altis vasemmistomafian propagandalle. Hän on itse asiassa aivan täydellinen kansalainen vasemmistomafian kannalta: nöyrä ja propagandalle altis luotettava äänestäjä. Köyhtyminen ja kurjistuminen eivät ole ongelma vasemmistomafian poliittisen eliitin kannalta, sillä he säilyttävät kyllä asemansa, valtansa ja kaikki muutkin privilegionsa.
Vasemmistomafia on totta ja juuri näin epäisänmaallisesti se pyrkii toimimaan. Kysymys on niin huonosta ja degeneroituneesta politiikasta, että se vaikuttaa jopa rikolliselta. Sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä vasemmistomafia on yhteiskuntamme syöpä ja saastainen mätäpaise. Sen lonkerot ulottuvat kaikkialla niin pitkälle ja sen valta on niin rajaton, että suomalaiset joutunevat tyytymään kohtaloonsa.
Mutta miksi keskusta alentuu tukemaan näitä vasemmiston hulluja päätöksiä ? Keskustan pitäisi olla porvaripuolue ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Anneli tulee ja pelastaa kaiken. Keskustasta tulee EU:n johtava puolue, johon kaikki liberaalit yhtyvät. Ryhmän puheenjohtajana Anneli paljastaa Bushin, Prodin ja Lipposen salaliiton keskustan vasemistolaisuuttamisesta. Takkula pidätetään juonittelusta.
...kun vastassa on SAK ja sen parlamenttisiipi, niin tee siinä nyt sitten porvarillista politiikkaa.
Kyllä tässä porvarihallitusta kovasti kaipaillaan.