Perussuomalaisten Jytky on Presidentin mielestä jämäköitänyt EU politiikkaa. Suomi on siirtymässä jo jo politiikasta vastuulliseen talouspolitiikkaan. Ei enää hyväksytä kaikkea ilman vakavampaa keskustelua ja otetaan Suomalaisten veronmaksajien näkökulma huomioon.
Hallitustakaan ei enää mennä minusta tuntuu mukavalta olla hallituksessa. Kaikille osallistuville puolueille annetaan poliittinen voima näkyviin. Kansan äänestämä Jytky on muuttanut Suomen politiikan asiat esille jo hallitusneuvotteluissa sopimalla kaikkien osallistujien kanssa.
Arto Hirvonen PS
Tarja Halonen kiitteli Perussuomalaisia
3
<50
Vastaukset
- Tarja suosittelee
Minulla olisi ehdottaa paljon parempi vaihtoehto kotkalaisille.
Kuten olemme jo pidemmän aikaa huomanneet ja voineet seurata tapaus museomestaria, voimme pitää asiaa toivottomana päättymättömänä, päättyneenä ja mestarin osalta murheellisena tarinana. Yhden asian "poliitikko" pitää mestarin epätoivoa yllä.
Asia on jo aikoja sitten eri oikeusasteissa loppuun käsitelty kaikkine oheis aineistoineen.
Ja sitten asiaan
Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.
Elfnesh Gezahegn, 14, asuu Bor-
koran kylässä Konsossa, Etiopiassa.
Hänellä on seitsemän siskoa ja yksi
veli. Hän ei päässyt kouluun lapse-
na, sillä vanhemmat halusivat lasten
mieluummin työskentelevän kotona.
Elfnesh keräsi polttopuita, haki vettä
ja teki ruokaa.
Kun Elfnesh oli 12-vuotias, hänen
perheelleen tarjottiin rahaa siitä, et-
tä Elfnesh menisi naimisiin aikuisen
miehen kanssa. Uutinen tavoitti pian
myös lapset, jotka toimivat Pelastakaa
Lapset –järjestön perustamassa lapsen
oikeuksien kerhossa. Kerholaiset ra-
portoivat Elfneshin tilanteesta lasten-
suojelua koordinoivalle toimikunnalle,
joka kutsui kaikki osapuolet keskustele-
maan asiasta. Neuvottelussa tytön van-
hemmille kerrottiin muun muassa var-
haisen avioliiton vaaroista ja siitä, että
laki kieltää alaikäisen naimisiinmenon.
Pitkän keskustelun jälkeen tytön per-
he ja naapurit ymmärsivät, että heidän
aikeensa oli lainvastainen ja että avioliit-
to ei olisi hyväksi Elfneshille. Häät pe-
ruttiin. Tämän lisäksi lastensuojeluvi-
ranomaiset saivat Elfneshin vanhemmat
vakuutettua siitä, että heidän tulisi lähet-
tää tyttärensä kouluun. Elfnesh käy nyt
kolmatta luokkaa Pelastakaa Lasten ra-
kennuttamassa Borkoran kyläkoulussa.
– Haluan kiittää kaikkia, jotka olivat
mukana auttamassa minua. Nyt en jää
luku- ja kirjoitustaidottomaksi. Aion
opiskella ahkerasti ja tulla isona lääkä-
riksi, Elfnesh kertoo. - Tuki Haloselta
Tarja Halosen tuki on tässä tilanteessa tärkeä hallitusta koottaessa. Kunnioitetaan Perussuomalaisten EU kantaa.
- Oikein ja tunnustus
Hyvän merkki, kun Kepun puolursihteeri on hermustunut viilipytty Timo Soiniin vaikkka vasta tunnustetaan hallituspohjaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1325381Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313862No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv382044- 241753
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241704- 411640
- 501608
- 291463
- 381424